lauantai 26. helmikuuta 2022
Elämäni pelit: Sims
sunnuntai 6. helmikuuta 2022
Mitä opiskelen nyt?
Helmikuu ja hellät tunteet! Runebergin torttujen leipoessa, ystävänpäiväkortteja askarrellessa, geökätköillessä, kotia siivotessa ja uuden harkkapaikan merkeissä on tämän vuoden helmikuu alkanut. Tulikin tässä mieleeni, että en ole tarkemmin selittänyt nykyisistä opinnoistani täällä blogissa, joten tässä postauksessa kerronkin mikä musta tulee isona :D
Aloitin siis tosiaan viime elokuussa parin vuoden miettimisen jälkeen opinnot. Ensimmäisen kerran matkailupalvelujen tuottajan opintoja katselin keväällä 2019, mutta silloin energiat oli vielä niin vähissä, että ei jaksanut lähteä koulunpenkille jälleen. Viime keväänä sitten muistin tämän ajatuksen ja niin tuli hakupaperit täytettyä. Hain siis jatkuvan haun kautta, sillä onhan tuossa jo pari tutkintoa takana.
Opiskelen siis tarkemmin sanottuna Mikkelissä Etelä-Savon ammattioppilaitoksessa matkailualan perustutkintoa. Osaamisalani on matkailupalvelujen toteuttaminen ja tutkintonimikkeeni tulee olemaan matkailupalvelujen tuottaja. Restonomi- ja lukio-opintojen johdosta minun ei tarvitse YTO-aineita (Yhteisiä tutkinnon osia) opiskella ja valinnaisista ammattiopinnoistakin olisin saanut vielä enemmän osaamisen tunnistamisia, mutta toisaalta halusin myös oppia uutta.
Valinnaiset ammattiopinnot tukevat mun yrittäjyyshaaveita, jotka on vuosien varrella vaihtunut omasta ravintolasta jonkinlaiseen matkailu- ja ravintola-alan toiminimeen ja ehkä mahdollisesti myös majatalon kaltaiseen toimintaan. Valinnaisena opiskelen siis majoituspalveluita, ravitsemispalveluita matkailualalla, matkailupalvelujen markkinointiviestintää sekä yritystoiminnan suunnittelua. Lisäksi sain suoritettua näyttönä edellisestä työpaikastani katu- ja pikaruokapalvelut.
Valinnaiset opintoni suoritan siis pääasiassa työelämässä ja osaaminen tunnistetaan lopulta näytöissä. Yritystoiminnan suunnittelu tutkinnon osa oli täysin verkossa toteutettu ja sen näyttönä toimii liiketoimintasuunnitelma. Majoituspalvelut ja ravitsemispalvelut matkailualalla suoritin viime syksynä Partalan kuninkaankartanossa ja viihdyin kyllä älyttömän hyvin! Aivan ihana paikka, ihana yrittäjä ja ihanat asiakkaat! Nyt suoritan sitten matkailupalvelujen markkinointiviestintää Juvan kunnassa ja lyhyesti sanottuna teen siis sisältöä sosiaalisen median eri kanaviin ja kerään heille markkinointimateriaalia.
Pakolliset tutkinnon osat eli asiakaspalvelu matkailualalla ja matkailupalvelujen toteuttaminen ovat vielä pienenä kysymysmerkkinä että suoritanko ne nyt keväällä työssäoppimisena kuten nämä aikaisemmat vai teenkö oppisopimuksella kesätyöpaikan yhteydessä. Se selviää aikanaan.
Opintoni ovat siis ollut aika suurelta osin työelämässä, mutta olen istunut myös koulunpenkillä. Alkusyksy meni matkailualan perusteita opiskellessa ja näiden merkeissä tuli vierailtua erilaisissa kohteissa Mikkelissä kuten Mikkelipuistossa, Kenkäverossa, Suur-Savon museolla, Sodan ja rauhan keskus Muistissa, Päämajamuseolla ja Mikkelin Taidemuseossa.
Lisäksi ollaan oltu järjestämässä paria tapahtumaa. Syksyllä oli Mikkelipuistossa avoimet ovet, jossa vastasimme info-pisteestä ja loimme Seppo-pelin avulla lapsille ja miksei myös aikuisille valokuvasuunnistusta. Nyt marraskuussa oli perinteiset joulumyyjäiset koululla ja siellä vastasimme kahvion toiminnasta. Vielä yksi tapahtuma on tulossa, sitä tosin en tiedä millainen.
Opintojen ansiosta pääsin myös kokeilemaan editointikykyjäni, joita hyödynnänkin nykyisessä harjoittelussani. Osallistuimme parin luokkakaverin kanssa (meidän ryhmässämme on yhteensä viisi opiskelijaa) Nordic Bridge -kilpailuun, jossa oli tarkoitus luoda virtuaalimatkavideo. Kilpailuun osallistui Virosta, Venäjältä, Latviasta ja Suomesta matkailualan ammattikouluista joukkueita. Meidän "Welcome to my Mikkeli" video voittikin koko kilpailun!
Kaikkea mielenkiintoista on siis tullut tehtyä ja tulee vielä tehtyä näiden opintojen aikana. Voi olla, että jotakin unohdin, mutta pääpiirteissä tätä kaikkea se on. Valmistuminen tapahtuu viimeistään tämän vuoden joulukuussa mutta voi olla hyvinkin mahdollista, että valmistuminen on ajankohtaista aikaisemmin. Sitähän ei sit vielä tiedä, mihin tie opintojen jälkeen vie!
Ainiin, syksyllä tutustuin myös sieniin ja kävin koulun puitteissa pari kertaa sienimetsässä |
Joulumyyjäisten kahvion herkkuja |