Vanhat hyvät päivät

Poistin ton aikaisemman postauksen vanhoista hyvistä päivistä, kun tämän illan aikana oon saanut tietää uusia asioita... Samalla päätin, että kirjoitan tästä lähin eri tyylillä ja paljon selkeämmin. Kuvatkin tulee olemaan parempia, mutta nyt keskityn vanhoihin hyviin päiviin.

Silloin, kun tein tuota kyselyä. Ajattelin vanhoilla hyvillä päivilleä etenkin ala-astetta, jonka kävin siis Hatsolan ala-asteella. Se oli sellainen keskikokoinen kyläkoulu ja tykkäsin tosi paljon siellä olosta. Jopa niin paljon, etten olisi halunnut lähteä ylä-asteelle. No sen taustalla saattoi olla kiusaamisen ja yksinäisyyden pelko, mutta kumpikaan ei ole (pahemmin) vaivannut minua. (NIIN te siellä tietokoneillanne, voin sanoa, että mua ei haittaa ja nauraa päälle, mutta ette tiedä miltä musta oikeasti tuntuu) Sory toi välihuomautus. Mut ala-asteajat oli kyllä niin ihania aikoja, että niitä kelpaakin muistella. Tosin noloja hetkiä sattui sielläkin.

Rantasalmen Järvisydämestä (vietimme siellä leirikoulun)

Parhain muisto ala-asteelta on leirikoulu, jossa oli tosi hauskaa. Me käytiin melontaretkellä, tutustuttiin luoliin, opeteltiin erätaitoja, käytiin issikkavaelluksella ja laskeuduttiin kalliolta. Tosin minä pelkurina en uskaltanut laskeutua ja se jäi harmittamaan ehkä koko loppuelämäksi.

Seiskaluokalta en muista kummempia muistoja, etenkään koulussa. No olihan se tietty ihan erilainen koulu kuin ala-aste ja muutenkin kaikki oli erikoista ja silloin mä olin vielä tosi ujo. Onneksi on tullut lisää itsevarmuutta ja sitä tulee koko ajan lisää. Itse asiassa jopa nyt kirjoittaessani tunnen itseni koko ajan itsevarmemmaksi, kun parin jutun takia, jotka sain tänään tietää, uskallan kirjoittaa tänne blogiin paljon avoimemmin.

No kasiluokalla ei myöskään tapahtunut mitään silmiinpistävää, paitsi että pääsin syyslomalla käymään Tukholmasta ekaa kertaa. Mahtava reissu oli ja tosi hauskaa. Ja tietenkin olin paljon itsevarmempi kuin nykyään.

Ysillä ja vuonna 2011 sitten tapahtuikin vaikka mitä. Elämäni (lähes) parhaimman viikon jälkeen en ole ollut enää se sama Mari kuin ennen. Jotenkin ripari muutti mua. En tiedä onko muutos hyvä vai huono, mutta omasta mielestäni melko hyvä. Mitäköhän muut on mieltä? En tiiä yhtään, kun en omaa tota ajatustenlukutaitoa.
Ysillä uskalsin lähteä uusiin asioihin mukaan ja oon saanut sitä itsevarmuutta. Nykyään uskallan tehdä yksin paljon enemmmän kuin joskus seiskalla.

Tämän lyhyen tai pitkän pohdiskelun aikana (miten sen kukin haluaa tulkita) olen tullut siihen tulokseen, että vaikka elämässäni on tapahtunut huonoja ja ikäviäkin asioita, kuuluu siihen enemmän vanhoja hyviä päiviä :)

Tästä tekstistä tuli tälläinen pohdiskeleva postaus, mutta itse olen paljon tyytyväisempi tähän kuin tohon aiempaan. Tämä kirjoitustyylikin on paljon mielenkiintoisempaa ja mun persoonaa kuvaava. Olen tällainen pohdiskelija tyyppi :) Perjantai ilta/yön jatkoja teille lukijani! Mie taidan kömpiä peiton alle kohta puoliin... :)