sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Tanssiaisia, valoja ja jatkoja

Toisin sanoen tapahtumarikas viikonoppu :) Perjantaina oli siis Rattaan järjestämät tanssiaiset ja oli oikein kivaa :) Järjestelyt onnistui ihan hyvin, vaikka mulla oli lähelle etten olisi kilahtanut yhdessä vaiheessa, mutta onneksi oli vain lähellä :D Ainut mikä ei oikein onnistunut oli se, että ohjelmanumeroihin ei meinannut saada vapaaehtoisia, mut pikkuvikoja :)


 Siellä siis soitti tuo iki-ihana Hurma ja nuo pojat on niin ihania ja hyviä :) Ne soitti sellaisia tavallisia valsseja, humppaa ja tällaista, mutta soittivat myös reippaampia kappaleita kuten R.A.K.A.S ja Frontside ollie, sekä sellaisia tunnettuja rauhallisia kappaleita, kuten Hetken tie on kevyt kaksin kulkea ja tietenkin niiden oman kappaleen Sattuuhan niitä

Eilen sitten lähettiin vähän ennen kaheksaa ajamaan kohti Joensuuta ja Kontionrantaa, kun veljen vala oli siellä. No sinne saavuttiin puol kahentoista aikaan ja se päivä siinä tutustuttiin armeijaan ja kierreltiin veljen kanssa. Käytiin katsomassa kaikki armeijan koneet ja käytiin munkkikahvilla sotkussa eli sotilaskodissa.


Kolmelta alkoi sitten se valatilaisuus siellä urheilukentällä ja oli aika hienon näköistä ja kuuloista, kun 600 alokasta marssii tykinlaukauksien saattelamana. Valatilaisuudessa niistä kaikistä ylennettiin jääkäreitä, joten mun veli ei olekaan enää alokas vaan jääkäri :) Tilaisuuden jälkeen oli ohimarssi ja vaikka oltiin eturivissä niin ei me veljeä huomattu. Kohta ohimarssin jälkeen lähettiin Juvalle päin ajelemaan.


Illalla kävin vielä lukioteatterin jatkoilla piiipahtamassa ja katselin kun muut pelas aliasta ja korttia :)

Tänään olisi sitten vielä luvassa ruoanlaittoa ja iltapäivällä olis serkun synttärit, jonne lähetään veljen kanssa ja ihan kiva on nähdä sukua taas pitkästä aikaa :) Ensi viikon suunnitelmat on vielä auki, että milloin menen minnekin vai menenkö ollenkaan.. :D Mutta nyt pitää mennä tekemään lasagnea, moro! ja kysymyksiä voi  vielä laittaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti