sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Näkymätön yö

Moikka! Perjantaina oli sitten Näkymätön yö ja oli kyllä mun mielestä onnistunut tapahtuma. Päivällä oli eläkeläisten päivätanssit, joista porukka oli tykännyt. Iltapäivällä oli sitten kakarakellari koulukeskuksella, ja siellä oli myös vauvapeuhula, sumopainia ja polkuautoilua ja porukkaa ja lapsia kävi. Itse olin vauvapeuhulassa, joka oli tänä vuonna hieman hiljaisempi.

Vauvapeuhula
Kakarakellarin jälkeen oli sitten Kaarihallilla Kids' Action Night, jossa oli kuulemma kanssa käynyt porukkaa. Aikuisten leffa ei ollut vetänyt kauheasti ihmisiä, mutta Sampolan discossa taas kävi porukkaa ja siellä oli hauskaa. Siinä välissä kirkossa oli sellainen laulutapahtuma, joka ei myöskään mikään kauhean suosittu ollut, mutta kyllä siellä vähän oli ihmisiä käynyt.

Discosta voisin kertoilla vaikka enemmän. Tänä vuonna meillä oli sellainen UV Glow Party disco ja se oli ihan älyttömän hyvä valinta. Oli tosi upeata ja ihan älyttömän hauskaa. DJ:t olivat tosi hyviä ja oli ihan huippu meininki, varsinkin lopusta, kun porukka oli lämmennyt!

Tän näköistä discossa oli
Discon jälkeen oli vielä yöleffa Divergent - Outolintu, jota itse en mennyt kattomaan, mutta osa oli käynyt katsomassa. En siis tiedä millainen leffa oli, kun en jaksanut mennä silloin yöllä kattomaan enkä eilen päivälläkään. Huhua oon kuullut, että ei se niin kovin hyvä ollutkaan.

Näkymätön yö jatku sitten vielä eilen ABC:llä, jossa meillä oli lapsille pientä ohjelmaa, kuten kasvomaalausta ja yövalopurkkien maalailua. Ei siellä mitenkään ihan älyttömästi porukkaa käynyt, mutta kyllä jotain lapsia kävi ja tais niistä olla ihan mukavaa.

Sellainen tapahtuma sitten oli meillä. Musta ihan onnistunut enkä taida olla ainut joka on niin ajatellut, mutta nyt mä meen syömään, moikka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti