Moikka täältä Brightonista! Aattelin kertoa teille hieman kuulumisia täältä, vaikka valitettavasti kuvia ei ole vielä, sillä kirjoitan huonekaverini tabletilta tätä ja kuvat on kamerassa ja puhelimessa... Mutta saatte niitä ihan takuuvarmalla sitten myöhemmin, kun pääsen kotiin.
Tosiaan majoitun kahden muun suomalaisen kanssa tällaisessa tosi mukavassa uusioperheessä. Perheen äidillä on siis kaks poikaa, joista toinen on 8-vuotias ja toinen on puolitoista vuotta. Pojilla on eri isät ja tämä perheen isä on siis tän nuoremman pojan isän. Pojat on älyttömän söpöjä ja mukavia ja samoin vanhemmat.
Meidän porukka on tosi mukava ja tullaan hyvin toimeen. Oon saanut uusia kavereita ja juttua on riittänyt. Oon itse asiassa jutellut kaikkien kurssilaisten kanssa. Meitä on meidän porukassa 17 ja musta se on just sopiva määrä. Liideritkin on mukavia ja varsinkin paikallinen liideri Amy on älyttömän ihana ja mukava.
Mitäs me ollaan tehty? No näistä oppitunneista mitä meillä on ollut, en jaksa kertoa. Kerron myöhemmin niistä sitten. Mutta ollaan siis käyty Lontoossa kiertelee nähtävyyksiä ja oli siistiä nähdä ne kaikki. Samoin käytiin leffassa katsomassa 22 jump street ja oli erittäin hauska leffa. Tänään oltiin Eastbournessa shoppailemassa. Lisää kerron myöhemmin, mut nyt meen nukkuu.. Moi!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti