maanantai 6. lokakuuta 2014

Tunnelmia viikonlopusta

Erityisen rankka ja tapahtumientäyteinen viikonloppu takana. Viikonlopun aikana tunteet heitteli onnellisuudesta ja ilosta äärimmäiseen suruun ja ikävään. Viikonloppuna oli siis Rattaan koulutusviikonloppu, isomummon hautajaiset ja serkun synttärit ohjelmassa.

Rattaan koulutusviikonlopussa oli mukavaa ja tehtiin kaikkea kivaa ja rentoa yhdessä mm. oltiin tuikkusta pururadalla, katottiin Pahatar, meillä oli sellainen Ratas-seikkailu ja päästiin käymään yöuinnilla uimahallissa. Tietenkin viikonloppuun kuului myös "vakavaa" ja tärkeää asiaakin ja suunnittelua.

Lauantaina sitten olin poissa sieltä koulutusviikonlopusta, sillä isomummon hautajaiset oli silloin päivällä. Oli kyllä todella rankka päivä ja juhlat. Siitä ei ole oikeastaan muuta sanottavaa.

Koulutusviikonloppu jatku sitten eiliseen iltapäivään ja sieltä sitten lähin melko heti kotiuduttuani naapuriin serkun synttäreille. Siellä oli vaikka minkälaisia herkkuja ja oli kiva nähdä sukulaisia mukavimmissa merkeissä kuin lauantaina.


Illalla käytiin sitten tän yllä mainitun serkun äidin kanssa lenkillä ja löydettiin sieltä tieltä karhun jätökset. Meillä päin siis näköjään liikkuu karhu, mutta ei sillä onneksi pentuja ole, niin uskaltaa käydä lenkillä varsinkin jos käy jonkun kanssa tai vaikka laulaa samalla :)

Nyt syksylle on hirveästi kaikkea ohjelmaa ja viikonloput täynnä kaikkea kivaa kuten esim. Tampereen ja Puumalan reissut. Mut nyt mun pitää vielä tehdä yks juttu, ennen kuin lähen suihkuun, moikka! :)

Ja kuvat on We<3It-kamaa :)

2 kommenttia: