Torstai-iltapäivä oli hieman erikoisempi, sillä pääsin käymään eduskunnassa seuraamassa kyselytuntia ja tavattiin myös muutama kansanedustaja eli Jouni Backman, Katri Komi ja Kaj Turunen sekä nopeasti lopuksi vielä Jari Leppä. Meitä oli siis siellä muutama Rattaasta sekä muita Etelä-Savon nuorisovaltuustoja.
Aamupäivällä lähettiin yhentoista aikaa bussilla kohti Helsinkiä ja matkalla pysähdyttiin syömään. Kun saavuttiin eduskuntatalolle, otettiin muutamia kuvia ja sitten päästiin turvatarkastuksen kautta sisälle taloon ja sieltä seuraamaan kyselytuntia.
Oli mielenkiintoista seurata sitä, tosin siellä ei puhuttu mistään mua todella kiinnostavasta asiasta enkä ees kunnolla nähnyt, sillä istuin sellaisen pylvään edessä. Tosin mä näin pikkasen paremmin kuin mun vieressä oleva kaveri :D
Kyselytunnin jälkeen sitten tavattiin nuo kansanedustajat ja juteltiin heidän kanssaan mm. joukkoliikenteestä ja lukion oppiaineista. Kyllä siellä myös kerrottiin hieman meidän nuorisovaltuustojen käytännöistä yms,
Oli siis tosi mukava ja mieleenpainuva iltapäivä. Ainutkertainen tilaisuus etenkin mun elämässä ja hyvä että tartuin siihen! Mutta koska miljoona hommaa tehtävänä ja juttua ei irtoo, niin moikka ja ihanaa viikonloppua kaikille! :))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti