keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Pelkäätkö? -musiikkinäytelmästä

Oon viettänyt pitkiä iltoja lukioteatterissa ja vapaina hetkinä yrittänyt lukea kirjoituksiin epätoivoisesti ja ehkä hieman heikolla yrityksellä. Mutta nyt vihdoin ja viimein, on siis lukioteatteri postauksen aika! Meidän tämän vuoden näytelmän nimi on Pelkäätkö? ja se perustuu Roald Dahlin Kuka pelkää noitia? -kirjaan. Me muokattiin ohjaajan kanssa siitä näytelmästä omanlainen ja se muuttui niin paljon, että nimikin piti vaihtaa.

Näytelmässä liikutaan Hotelli Loiston maailmassa, jonne nuorten pajalaiset kutsutaan ilmaiselle lomalle. Loman takana ovat kuitenkin ilkeät noidat, joilla on ikäviä suunnitelmia. Näytelmässä myös impovisoidaan yksi kohtaus, ja teemme sen aikana siis erilaisia improharjoituksia.

Mä esitän siis yhtä nuorten pajalaisista. Mä eli siis Rebecca on bilehile ja on siten täysin oman itseni vastakohta. Rebecca tykkää juhlia, ottaa koko ajan selfieitä, on muiden nuorten pajalaisten tavoin opettajan läsnäollessa hyvin passiivinen ja muutenkin hyvin eksoottinen hahmo. Vaatteina kuten kuvasta näkyy mulla on tollanen vaalea palettitunikka ja tuollaiset mustat paletti sukkahousut sekä leopardikuvioiset balleriinat. Kuvassa ei näy, mutta mulle tuli vielä tonne väliin sellaiset mustat minisortsit, kun tuo tunika oli aikas lyhyt.

Näytelmä on siis erilainen kuin muina vuosina ihan senkin takia että tällä kertaa ollaan saatu olla tekemässä näytelmästä täysin omanlaisemme. Biisitkin on lisäksi hyviä ja ne on meidän ohjaajan miehen käsialaa. Mä tanssin kahessa biisissä ja laulan niissä myös. Sekä sitten yhessä biletysbiisissä biletän siinä sivussa (kun tanssijat tanssii) ja laulan kertsiä.

Tänään on siis meillä kenraali ja ekan kerran pientä yleisöä. Ja perjantaina on sitten jo ensi-ilta. Hui jui... Tuossa vielä alhaalla lyhyt kuvaus meidän näytelmästä (otettu facebook-tapahtumasta)

Juvan Lukioteatterin Pelkäätkö?-näytelmä on ideoitu Roald Dahlin Kuka pelkää noitia -kirjan pohjalta ja se on käsikirjoitettu yhdessä näyttelijöiden ja ohjaajan kanssa. Alkuperäisestä ideasta tallella ovat tuhoa kylvävät noidat, mutta Pelkäätkö?-näytelmässä kohteena ovat elämänsuuntaansa etsivät, syrjäytyneet nuoret. Ilmainen hotelliloma kaikilla mausteilla houkuttaisi kenties ketä vain, mutta valitettavasti hintana on noitien taikajuoman seuraukset. Viekö pelko voiton vai voiko sitä vastaan taistella?

Pelkäätkö?-näytelmä yhdistää luontevasti fantasiaa, musiikkiteatteria ja improvisaatiota. Teoksen musiikit on sävelletty näytelmää varten ja lavalla nähdään näyttelijöiden ja bändin lisäksi suuri joukko tanssijoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti