sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Lapin tunnelmia :)

Heissan! Eilen kotiuduin Lapista ja ja oli oikein mukava reissu. Oltiin siis kahen kaverin kanssa Ylläksellä viikon verran ja viikon aikana tuli hiihettyä ja ulkoiltua. Hiihtokilometrejä kertyi mulle 74 km ja yhtenä päivänä kävin rinteessäkin.

Sää ei ollut mikään paras, sillä vain kahtena päivänä aurinko paistoi, eikä silloinkaan kirkkaalta taivaalta, vaan pilkahteli välillä. Molempina päivinä eli siis lauantai-iltana ja torstaina sain kumminkin auringon tallennettua kuviin :D Lumisadetta ja vesisadetta ja kaikkea siltä väliltä oli sää viikon aikana.
Lauantaina oli pakko mennä pienelle hiihtolenkillä, sillä aurinko paistoi ihanasti :)
Käytiin yhtenä päivänä syömässä ravintolassa ja söin silloin erittäin ison pitsan ja jäätelöannoksen, Lisäksi yksi päivä herkuteltiin letuilla ja sunnuntaina kävin Towerissa baarissa, kun siellä oli karaokea ja karaokeisäntänä Jussi Vatanen. Sain Jussin kanssa yhteiskuvan ja kun kävin laulamassa karaokea, niin se palkitsi sitten välillä laulajia niin mä sain siltä sellaisen hatun, jossa oli sen nimmari. Eli oikein ihana ilta <3
Minä ja Jussi <3

Hiihtolenkeillä kävin Velhonkodalla, Kesänginkeitaalla ja Karilan navettagalleriassa. Lisäksi viimeisenä päivänä hiihdin pitemmän lenkin kuin tavallisesti ja kävin silloin Tunturijärven laavulla. Nää paikat ei varmaan sano teille mitään, mutta jos satutte joskus Ylläkselle menemään niin tiedätte, että sieltä löytyy tällaisia paikkoja hiihtolatujen varrelta.

Rinnepäivänä oli pikkaisen parempi keli, eli ei satanu mitään vaan oli puolipilvistä. Silti siellä huipulla oli tosi huono näkyvyys ja alas piti tulla kurvi kerrallaan, sillä ei nähnyt eteensä. Mutta silti oli tosi kiva olla pitkästä aikaa kunnon rinteessä ja kyllä sen huomasi jaloistakin sen jälkeen! :D


Loman tarkoitus oli nollata tilanne ja rentoutua kirjoitusrupeaman jälkeen, joten onnistunut reissu oli. Nyt viettelen kotona hieman pääsiäistä ja sitten ensi viikolla auttelen kotona navettahommissa ja kohtahan tulee Rattaan Näkymätön Yö, joka tulee todennäköisesti olemaan mun viimeinen tapahtuma, jossa oon järjestäjä tahona. Tai ainakin yhtä täyspainoisesti kuin aina ennen. Mutta nyt meen leipomaan jotain ennen serkun synttäreitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti