Happiness is not a destination, it is a way of life

Eilen kaverin kanssa lenkillä ollessani tajusin, että tällä hetkellä mulla on kaksi elämää. Elämäni Seinäjoella ja elämäni kotona Juvalla. Viime aikoina olen tajunnut myös monia muita asioita, kuten sen, että oon hyvä just tällaisena enkä jaksa tai halua muuttua yhtään erilaisemmaksi. Ja myös sen että onnellisuus ei ole päämäärä, vaan se on elämäntapa ja ihminen voi tulla onnelliseksi niin pienestä.

Sä näet tutun naaman, joka leviää hymyyn sut nähdessään. Sä kuulet rakkaan kissasi naukaisun, kun käännät kylkeä unissasi. Sä istut rakkaan autosi penkille ja ajat teitä, joita olet ajanut niin monet kerrat ennenkin. Sä juttelet lapsuutesi parhaalle kaverille, kuin mikään ei olisi muuttunut.

Sä avaat jääkaapin oven ja siellä on muutakin kuin pelkkä valo. Sä avaat ulko-oven ja voit huikkasta moi sisälle tietäen, että joku vastaa sulle. Sä voit pestä pyykkiä silloin milloin itse haluat ja sulla on muutama kymmenen neliömetriä enemmän tilaa elää.

Mutta

Sä törmäät koulukavereihin matkalla kouluun ja sun kasvoille nousee hymy. Sä istut tunneilla ja luennoilla tietäen, että tää on sun ala ja täällä sä haluat olla.  Sä saat tehtävästä, johon uhrasit paljon aikaa, hyvän arvosanan ja voit olla ylpeä itsestäsi.

Sä avaat ulko-oven ja tiedät että saat olla rauhassa loppuillan. Sä avaat jääkaapin oven ja tiedät tasan tarkkaan mitä siellä on. Sä voit jättää tiskit seuraavaan päivään, koska kukaan muu kuin sä ei välitä niistä. Sä voit huoletta ja ilman omantunnon pistoksia kiskoa keskiviikkona haalarit jalkaan ja lähteä bileisiin.

Eli toisin sanoen molemmissa elämissä on omat hyvät puolensa ja olen onnellinen nykyisestä elämäntilanteestani :) (tietenkin on huonoja hetkiä ja koulussa saattaa olla rankkaa, mutta hei sitä elämä on..) Kohta vaihdan taas elämää yhden junamatkan aikana, kun lähen takaisin Seinäjoelle.