keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vuosi 2015

Vuoteen 2015 lähdettiin stressaantuneena tulevista ylioppilaskirjoituksista, jännittyneenä meneillään olevasta lukioteatterin produktiosta, rakastuneena Nälkäpeli-sarjaan, innostuneena mahdollista tulevista ylioppilasjuhlista sekä epävarmana tulevaisuudesta. Silloin blogin puolelle kirjoitti Juvalla asuva 18 ja puoli vuotias abiturientti.

Penkkarit 2015
Vuosi 2015 lopetetaan onnellisena menneestä vuodesta ja etenkin syksystä, kiitollisena mahdollisuudesta saada jo kauan kaivattu uusi alku, onnellisena niistä uusista ihmisistä jotka sain tavata syksyn aikana, rakastuneena Outolintu-sarjaan ja monta kokemusta rikkaampana. Nyt blogin puolelle kirjoittaa Seinäjoella asuva 19 ja puoli vuotias restonomi-opiskelija.

Mä vissiin muutin :D
Vuosi 2015 oli muutoksen vuosi, kuten vuoden alussa jo taisin ekassa postauksessa todeta. Se voidaan jakaa entiseen elämään, joka oikeastaan päättyi 30.kesäkuuta kun kurkkasin opintopolusta miten yhteishaussa kävi, ja uuteen elämään, joka alkoi juuri tuona kyseisenä hetkenä.


Praha 2015
39 blogitekstiä, 17 luettua kirjaa, muutama tuhat valokuvaa, yksi lukioteatterin produktio, yksi lukuloma ja viisi kertaa kirjoitukset auditoriossa, kaksi kuuntelua, yksi Lapin matka, viimeinen Näkymätön yö, kolme kuukautta töitä, pääsykokeet, Prahan reissu, muutto, uudet ihmiset (yli kolmekymmentä uutta tuttua), uusi kämppä ja uusi paikkakunta, muutamat (ehkä vähän useampi kuin muutama..) opiskelijabileet, muutama kymmenen raporttia/esitelmää, yksi unohtumaton Triangeli, junamatkat kotiin ja läheisten ilo kun näkee mua pitkästä aikaa. Se oli mun vuosi 2015.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti