Mun piti postata teille laatuajasta jota vietin yhellä viikolla kummilapsieni kanssa, mutta en koskaan saanut julkaistua valmista tekstiä lähinnä kuva puutteen vuoksi. Kesä alkaa olla pikkuhiljaa ohi, nimittäin koulun alkuun ei ole kuin vajaat kolme viikkoa, meillä keitetään mehua ja puimuri on jo liikenteessä. Mutta silti mulla on kesäloma! Kesätyöt on siis ohi ja huomenna lähenkin reissuun!
Mutta kesääni on siis kuulunut laatuaikaa kummilasten kanssa; kävin kummin ja kummitytön luona heidän mökillään Haukivuorella ja käytiin myös sataman leikkipuistossa leikkimässä. Toisen kummipojan ja hänen siskonsa kanssa vietettiin yksi päivä Visulahdessa ja veljenpojan, joka on myös kummipoikani, kanssa leikittiin Kaskiin kesäjuhlissa.
Lisäksi olen nähnyt kavereita silloin tällöin, juhlinut serkun rippijuhlia, käynyt häissä ja ollut töissä. Kamerakaan ei ole tänä kesänä kovinkaan paljon laulanut, mutta Toyotaan on kilometrejä tullut ja lisää on tulossa... Mutta puhelimeen on kuitenkin tarttunut joitakin kuvia heinäkuun aikana, joten enjoy! Mä lähen pakkaa...
|
Puumalassa piipahtamassa |
|
Yömyöhään saunominen on in näin kesällä |
|
Sometimes this is enough |
|
Vikan työpäivän jälkeen komea sateenkaari |
|
Pitäähän sitä kesällä grillatakin! |
|
Sauna, onni ja hiljaisuus |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti