Blogiin kirjoittaminen on hyvin hankalan puoleista, sillä tuntuu, että elämässäni ei ole mitään kerrottavaa. Kuitenkin kun katson talven mittaan tekemiäni postauksia (joulu-helmikuu) ja niitä on peräti neljä kappaletta, tajuan että olen jättänyt kertomatta monia sellaisia asioita, joista olisin ennen tehnyt postausta. Toimikoon tämä blogikirjoitus nyt tällaisena catch up -koosteena siihen mitä kaikkea töiden ja vapaa-ajan lisäksi elämässäni on talven aikana tapahtunut.
1. Mikko Harjun "joulu"konsertti. Joulu siksi lainausmerkeissä, koska Mikko veti siellä myös omia biisejä joululaulujen lisäksi. Mikon ääni ja biisit sopi täydellisesti kirkkoon ja tämä konsertti oli hänen neljän(?) konsertin kiertueen ensimmäinen, joten sain todistaa historiaa. Hän ei nimittäin aiemmin ollut esiintynyt kirkossa. Nyt jos joku ihmettelee että kuka ihmeen Mikko Harju, niin sanooko biisit Mä Olen Tässä, Sinä Riität, Taivas Ei Oo Rajana ja Anna Mennä Lennä mitään?
2. Tallinnan risteily kavereiden kanssa. Juuri ennen joulua ajateltiin käydä lunastamassa yhden kaverin saama alennuskuponki laivalla ja tsekkaamassa Tallinnan joulutori. Tori oli ihan kaunis vaikka tosin päiväaikaan ei varmastikaan niin näyttävä kuin illalla. Seura ja ruoka laivalla oli hyvää, mutta siinä olikin reissun positiiviset asiat. Hytti käytävällä, jossa muut biletti yöllä ja yökerhon yläpuolella ei taannut kovin hyviä yöunia, jonka jälkeen seuraava päivä oli erittäin väsynyt...
3. Vain elämää livekonsertti Hartwall Areenalla. Ohjelman juhlakausi piti sisällään niin monta suosikkiartistia ja kaikki mukana olleet artistit on jossain vaiheessa pyörineet Spotifyin soittolistoilla, joten olihan siihen keikkalippuun tuhlattava vähäisiä varojaan. Päiväseltään käyty reissu, sillä lisäkonsertti, johon osallistuin oli sunnuntai-iltapäivällä/illansuussa, mutta keikka oli hyvä ja mulla oli paikka permannolla rivillä 9, joten hyvin näki lavalle.
4. Veljentytön ristiäiset helmikuussa. Niihin sain kunnian tehdä myös hyytelökakun, jonka kanssa meinasi tulla vähän ongelmia, vaikka teinkin testikakun. Hyvin se kuitenkin onnistui vaikka ne koristeet mitä siihen suunnittelin eivät onnistuneetkaan kiitos kissan... (hävitti siis ne koristeet, koska olivat pienessä erittäin mielenkiintoisessa pussissa, jolla pitää tietenkin leikkiä :D)
5. Seinäjoen reissu ja kaverin häät. Jo toinen kavereistani (ensimmäinen meni kesällä) purjehti avioliiton auvoiseen satamaan ja niitä juhlittiin niin hääparin näköisillä häillä kuin vai voi olla. Ja oli muutenkin hyvät häät, ehkä vähän liian hyvää viiniä vaan... Samalla kävin katsastamassa parhaan kaverin uuden talon ja remontin tulokset ja juteltiin pitkästä aikaa kasvotusten. Mukava reissu siis, vaikka puuduttavaahan se oli ajaa se 5h suuntaansa...
6. Suvi Teräsniskan konsertti. Ihmisen Poika kiertueella kuullaan Suvin tekemiä versioita Yön kappaleista, joita Suvi esittää jakaen muistojaan Ollista. Koskettava ja hyvä konsertti, jonka aikana itkin tosi paljon. Maasta sataa taivaaseen biisin kohdalla kyyneleet virtasi ihan koko biisin ajan. Toinen puoliaika oli menevämpi ja ikään kuin osoitti että elämä jatkuu surusta huolimatta. En tiedä oliko Suvilla tarkoitus rakentaa konsertin settilista niin, mutta minulle tuli siitä sellainen olo. Ihana konsertti oli ja sain sen jälkeen vielä nimmarin ja selfien Suvin kanssa.
Elikkä keikkoja, juhlia ja reissuja on mahtunut talveen ja koska niistä minun on tapana tänne blogiin kirjoitella, tuntui jotenkin väärältä etten näistä ollut maininnut mitään. Muuten elämäni on ollut työntekoa, harrastuksia, kissan, perheen ja läheisten kanssa vietettyä aikaa sekä kotitöitä ja aikuisuuden velvollisuuksia. Eihän tänne siis muuta kuulu, toteuttelen vielä miten pystyn talven bucket listaa ja mietin tulevia reissuja. Voihan korona kun meinaat sotkea mun sunnitelmat....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti