Kävin tänään vapaapäivän kunniaksi setäni mökillä ja heillä on suppilauta (sekä kajakki) joten pääsin sitten kokeilemaan sitä. Pari vuotta enemmän ja vähemmän ajatellut että tuota haluaisin kokeilla, mutta en ole jostain syystä kokeillut. Tänään sitten pääsin kokeilemaan.
Yksi toinenkin ensimmäinen kerta liittyy tähän kesään, sillä kaverin kanssa on suunniteltu telttaretki Jyväskylän leirintäalueelle ja en ole aiemmin telttaillut. Sinne on vielä kaksi viikkoa aikaa, eli toisin sanoen kaksi viikkoa kun jaksaa tehdä töitä niin sit saa lomailla parisen viikkoa.
Lomalleni olen koittanut miettiä mahdollisimman vähän etukäteen sovittua ja suunniteltua tekemistä, koska parhaimmat jutut tapahtuu melko suunnittelematta. Tämän päiväinenkin mökkikutsu tuli vahingossa kun nähtiin sedän ja hänen vaimonsa kanssa sattumalta eilen. Mutta niin parasta.
Toki hetkessä eläminen sen mahtavuudesta huolimatta on mulle melko vierasta vieläkin vaikka viimeiset vuodet olen koittanutkin sitä harjoittaa. Luonteeni on aikataulujen ja suunnitelmien varaan laskija. Mutta viimeistään tänä keväänä oon joutunut toteamaan, että suunnitelmien varaan ei voi koko elämää laskea, koska ne voi odottamattomista asioista johtuen kaatua. Ei nimittäin käyty ulkomailla ja festareilla tänä keväänä/kesänä....
Mutta sen sijaan on pitänyt sit keksiä miten nauttiin kotiseudusta ja joka vuosi saapuvasta kesästä. Oon puuhannut paljon pihalla ja aiheesta tulee postaus jahka mä sen saan jäsenneltyä ja kirjoitettua. Lappeenrannassa kävin kaverin luona toisen kaverin kanssa ja käytiin muun muassa Saimaan risteilyllä. Savonlinnassa kävin serkun luona ja mökillä oon käynyt Rikun kanssa. Hellekeleillä mä makasin läheisellä pellolla/niityllä/nurmikkoalueella viltin päällä ja luin kirjaa ja Riku pyöri hihnassa mun ympärillä. Sadepäivinä oon sitten katsellut ikisuosikkeja Maalaiskomedioita ja Olipa kerran -sarjaa Netflixistä samalla kun oon tehnyt keväällä aloittamaani käsityöprojektia.
Äitin ja isän luona oon käynyt saunomassa ja uimassa ja ollaan grillailtu siellä. Lapsuudenkavereiden kanssa nähtiin viime viikonloppuna juuri samoissa merkeissä. Muuten oonkin ollut sitten töissä. Oon jonkun verran yrittänyt kannattaa ravintoloita ja ainakin irtojäätelöä ja pehmistä eritoten oon ostanut tänä kesänä jonkun verran... Tulevan kesäloman suunnitelmissa onkin kierrellä muutamassa lähialueen kahvilassa/ravintolassa joko yksin tai kaverin kanssa riippuen kaverista pääseekö silloin lomille vai ei.
Kesäpuuhaa sitä riittää, mutta ei pidä suorittaa liikaa, kun muuten ei osaa nauttia siitä juuri käsillä olevasta hetkestä. Kauniit ja valoisat kesäillat kun ovat muisto vain, kun syksyn pimeät liian äkkiä saapuvat. Nytpä siis katse pois ruudulta ja tietokone syrjään. Sitä voi tuijotella kesälläkin :D
Suppailua |
Risteilyä |
Mökkeilyä |
Leffailtaa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti