Maanantai
Herätys klo 7.00, aamupala, -kahvit ja -ristikot ja töihin/harkkaan tai oikeastaan työhuoneeseen kun luin viestin, että harjoitteluni työpari on edelleen etänä. Pidin sitten puolikkaan etäpäivän ja päivällä kävin kävellen kirjastossa työjuttujen merkeissä. Koristelin myös testivoileipäkakun "lounastauolla" ja sen jälkeen kävin vielä toimistolla suunnittelemassa toisen työkaverin kanssa tulevia juttuja. Muru haki töistä ja haettiin voileipäkakku messiin ja porukoille kahville ja kakku maistille. Kakku meni jatkoon ja hetken haastelujen jälkeen kotiin, jossa ilta meni sohvalla ensin Salkkareiden, sitten Koko Suomi Leipoo ja lopuksi vielä Armanin merkeissä.
Tiistai
Herätys klo 6.00. Hieman takkuilevasti ylös, aamupala-, -kahvit ja -ristikot ja reppu selkään ja auton rattiin. Koulupäivä siis. Aiheena tietosuoja-asetus ja matkailualan turvallisuuspassi-koulutus. Koulun jälkeen kaupan kautta kotiin ja päiväkahvilla kermamunkit naistenpäivän kunniaksi. Vähän ajan päästä käly pistäytyy kahvilla ja sitten viivana sählyharkkoihin. Huh, kun kunto oli huonontunut koronatauon jälkeen. Salkkarit, sauna ja edellisen perjantain Olen Julkkis päästäkää minut pois -jakso ja iltapesut ja nukkumaan.
Keskiviikko
Herätys klo 6.00 ja ei meinaa millään saada itseään ylös vaikka on vasta keskiviikko. Perusaamutoimien jälkeen kouluun, jossa matupa-koulutus jatkuu. Onneksi pääsin jo puoli yhden aikaa pois. Jyskistä kälylle ja veljelle ilmapatja ja Valmakaupasta viikonlopun kakkutarpeet. Kälyn avuksi silittämään ja laittamaan verhoja. Sieltä sitten sinkosin kotiin auttamaan murua yhdessä jutussa ja vielä illaksi ulkoilutapahtumaan entiselle kotikylälle. Ilta päättyi siihen, että sähköt katkesi tuvasta, mutta onneksi tilanne oli vain väliaikainen. Kotona iltateetä ja aa-aa.
Torstai
Herätys klo 7.00 ja aamutoimien jälkeen kuulokkeet korville ja toimistolle. Harkkapäivän jälkeen kotiin tekemään ruokaa ja kun massu on täynnä ruokaa, navetalle pariksi tunniksi töihin. Matkahuollon automaatin kautta kotiin, sillä Fiksuruoan tilaus oli saapunut. Sauna, Rikkaat ja rahattomat ja nukkumaan.
Perjantai
Samat kuin eilen harkkapäivän loppumiseen asti. Kotiin, Ukraina-keräys mukaan (lahjoitettiin tänne tuleville ukrainalaisille muutama astia, jotka oli menossa kirppikselle) ja ne kunnanvirastolle. Sitten kauppaan ostamaan loput kakkutarpeet ja pienet päikkärit ennen virtuaalisia Tubber-kutsuja. Kutsujen jälkeen parin kakkupohjan paisto ja kotitöiden teko. Ilta meni sohvalla Salkkareiden ja Voice of Finlandin parissa. Tietenkin samalla ensin ristikoita tehden ja sitten vaihdoin neulepaitaan. Kun Voice ohi, iltapesut ja -pisut ja nukkumaan, koska ei vaan yksinkertaisesti enää jaksanut.
Lauantai
Tänään herätys vasta klo 8.00. Aamutoimien jälkeen koneellinen pyykkiä pyörimään, kauluspaita sileäksi ja vielä yhden kakkupohjan teko. Meikit naamaan, hiukset minttiin, tarjoiluvaatteet päälle ja töihin. Kävin muutaman tunnin tarjoilukeikalla syntymäpäivillä. Sitten kotiin, hieman ruokaa ja välilevot. Jääkaappi tyhjäksi kassiin ja saunakamat mukaan ja äitin ja isän luo. Siellä kahden voileipäkakun ja yhden täytekakun täyttäminen ja illan päätteeksi pihasaunassa saunominen. Yhdentoista aikaa kun tultiin kotiin niin askartelin vielä kortin ja muru ajeli mun niskan. (Mulla on siis ollut jo parisen vuotta niskasiili, mikä helpottaa mun paksun tukan sietämistä, niin se oli päässyt vähän pitkäksi taas...) Sit nukkumaan, että jaksaa vielä yhden päivän.
Sunnuntai
Herätys klo 7.00 vaikka sitä ennen piti jo aamuyöstä herätä ottamaan päänsärkylääke. Aamutoimet ja sitten juhlatamineet päälle. Meikkiä jälleen naamaan ja hiukset kuntoon. Sitten mennään taas. Äitin ja isän luo koristelemaan kakut ja sitten veljen ja kälyn luokse laittamaan kahvipöytä kuntoon ja auttamaan lasten kanssa. Iltapäivällä sitten nuorin tädin muruista sai vihdoin kasteen ja nimen. Juhlat onnistui hyvin ja kakutkin maistuivat. Voi huokaista helpotuksesta ja vaan olla möllöttää... Tai sit menee vielä pienelle happihyppelylle ja möllöttää sen jälkeen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti