En muista, olenko maininnut täällä blogissa että olen lähdössä Saksaan äitini kummitytön luokse. No nyt olen kuitenkin lähdössä. Lento lähtee aamulla kahdeksalta, joten lähden jo tänä iltana Mikkeliin tätini luokse, joka vie minut lentokentälle. Meidän pitää lähteä jo kolmelta yöllä, joten illalla on käytävä aikaisin nukkumaan.
Lennän Müncheniin, josta on äidin kummitytön luokse matkaa n.30 kilometriä. Hän asuu siis Eurasburgissa yhdessä ruotsalaisen aviomiehensä ja pienen tyttönsä kanssa. Matka kestää yhdeksän päivää ja tulen ensi viikon torstaina kotiin.
En tiedä vielä mitä kaikkea teemme, mutta odotan innolla ja uskon että aika ei käy pitkäksi. Varmaan käymme Münchenissa ja muissa läheisissä kaupungeissa.
Suomesta Saksaan vien tuliaisiksi äidin tekemän ruisleivän ja salmiakkia. Sekä tytölle muumiaiheisen mekon ja tulevalle vauvalle (syntyy kesän lopulla) muumiaiheisen bodyn.
Nää kuvat on ihan netistä, mutta matkan jälkeen laitan tänne itse ottamiani kuvia. Tässä tulee nyt reilun viikon mittainen tauko postaamiseen, mutta sille ei voi mitään.
Hyviä kesäpäiviä teille lukijani, minä suuntaan kohti Saksaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti