torstai 12. syyskuuta 2013

Harrastuksiani

Moro! Täällä ollaan taas ja ajattelin tällä kertaa kertoilla teille hieman tarkemmin noista mun harrastuksista. Mä oon aina vaan kirjoitellut tänne blogiin että kiirettä pitää ja stressiä riittää ja ehkä parilla sanalla jotain näistä maininnut, mutta nyt aattelin sitten, että jos kertois hieman tarkemmin.

Elikkä aloitetaanko vaikka siitä ehkä tärkeimmästä, johon panostan eniten eli tuo nuorisovaltuusto R.A.T.A.S. (Ratkaisuja annetaan toimivalla ja asiallisella systeemillä), jonka sihteerinä olen kohta vuoden toiminut. Mä hain Rattaaseen ysillä ja pääsin varajäseneksi, jona olin muutaman viikon. Sitten pääsin normaaliksi jäseneksi ja viime vuonna musta tuli sihteeri. Hommaa on riittänyt, mutta tykkään vaikuttaa asioihin ja oon huomannut, että tietokonetaidot on kehittynyt tän sihteeriyden myötä.

R.A.T.A.S. järjestää mm. tapahtumia ja vaikuttaa nuorten asioihin. Me ollaan esimerkiksi käyty puhumassa kunnanhallituksessa siitä, että meillä pitää olla kaksi nuoriso-ohjaajaa, järjestetty kuulemistilaisuus, missä nuorilla on mahdollisuus kertoa omia mielipiteitään ja ehdotuksiaan valtuutetuille. Sitten meillä on myös ollut viime ja tänä vuonna hieman ylimääräistä rahaa, joka saatiin kunnanvaltuustolla käytettäväksi nuoriin ja lapsiin. Niillä rahoilla on esimerkiksi saatu kirjastoon mahdollisuus lainata urheiluvälineitä sekä ollaan lahjoitettu niitä eri järjestöille, kuten 4H:lle ja partiolle.

Tästä päästääkin sitten hyvin tuohon mun pitkäaikaisiimpaan harrastukseen eli 4H:hon. Oon ollut 4H:n jäsen jo eskarista asti ja kävin sen kuusi vuotta eli ala-asteaikani ahkerasti kerhossa, joka järjestettiin koulullamme. Sen myötä sain uusia kavereita ja se oli itse asiassa neloselle asti mun ainut harrastus. Seiskallakin kävin välillä moikkaamassa kavereita, jotka jäivät vielä ala-asteelle, mutta sen jälkeen se innostus hieman hiipui.

Oli vissiin kevät 2012, kun mua pyydettiin Juvan 4H:n hallitukseen nuorisojäseneksi ja nyt oon ollut siellä kohta puolitoista vuotta. Aluksi luulin, että se on ihan vaan sellainen pieni homma, että kunhan niissä kokouksissa käy, joita järjestetään muutaman kerran vuodessa, mutta enhän mä voi olla missään mukana puoliteholla :D Eli on kerätty rahaa 4H:lle ja yritetty toisen nuorisojäsenen kanssa kertoilla omia mielipiteitä asioistamme. Jotenkin tuon nuorisojäsenyyn myötä, mä innostuin taas 4H:sta ja vaikka mä oonkin jo aika vanha kaikkiin kerhoihin, niin silti haluan olla kehittämässä sitä toimintaa, että muut sais niitä kokemuksia 4H:n kautta ja että Juvalla tuo yhdistys vielä toimisi.

Sitten tällä hetkellä kolmas tuollainen tärkeä harrastus on tuo sählyn pelaaminen. Mä oon nyt pari vuotta käynyt aina kerran viikkoo pelaamassa Kaarihallilla naisporukalla sählyä ja on ollut tosi mukavaa. Sähly on kyllä mun lempiurheilulaji ihan ehottomasti ja nyt varmaan mulle on tänä syksynä aukeemassa toinen mahdollisuus pelata sählyä tai oikeastaan salibandya, joten toivottavasti saadaan tarpeeks porukkaa siihen toimintaa, niin tää tyttö sais pelata sitä vielä enemmän :)


Lukioteatterista oonkin teille maininnut, joten siitä en jaksa teille ruveta kertoilemaan, mutta voisin mainita teille vielä Tyttötalosta, joka on siis Juvan nuorisotoimen järjestämä juttu. En oikein keksi parempaa sanaa sille. Meitä tyttöjä siinä on nyt noin 20 ja me tehdään kaikkea kivaa, kuten leivotaan, meikataan, tehdään kampauksia ja retkiä erilaisiin kivoihin paikkoihin tai tapahtumiin. Ja se on siis pelkästään tytöille ja musta on kiva olla siellä, vaikka oonkin vanhin ja ainut mun ikäinen, muut on mua vähintään vuotta nuorempia, kun siellä saa puhua kaikkea tyttöjen juttuja :D

Ohhoh, mikä romaani tuli, mut siinä noi mun tärkeimmät konkreettiset harrastukset :D nyt ainakin tiiätte mitä teen, jos en oo postaillut pitkään aikaan... mut nyt kutsuu läksyt! Moi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti