torstai 18. helmikuuta 2016

Tässä ja nyt

Olen aina ollut ihminen, jolla on pää pilvissä ja suunnitelmat monen vuoden päähän. Tietenkin ainahan ne on suuntaan tai toiseen muuttunut, eivätkä ole toteutunut juuri siinä muodossa, kun olen ne vuosia aikaisemmin suunnitellut. Jotkut haaveet ja unelmat on pitäneet ja osa niistä on jo toteutettu. Mutta jotkin ajatukset ovat jääneet kokonaan tai sitten muuttunut päinvastaiseksi.

Lisäksi olen muistelija. Otan paljon kuvia tilanteista, jotka haluan muistaa tulevaisuudessakin ja teen jokaisesta vuodesta ifolorkirjan, jotta kuvat eivät ole pelkästään tietokoneen muistissa. Tykkään katsella vanhoja kuvia ja muistella hyviä hetkiä. Joskus kun elämä pännii, haluaisin elää vaan hyvissä muistoissa.

Mutta elämästä jää nauttimatta paljon, jos elää menneessä ja tulevassa. Totta kai haaveita ja tavoitteita saa olla, mutta kieltämättä mun pää voisi useammin tulla maan pinnalle sieltä pilvistä. Muistoja on kiva muistella, mutta menneisyyteen ei saa jäädä kiinni. Se oli ja tapahtui, ja nyt on uusien kuvioiden aika. Valitettavasti elämän hienoimpia hetkiä ei saa millään toistettua kerta toisensa jälkeen. Niistä voi vaan olla ylpeä. Samoin huonot muistot tekee susta vahvemman ja viisaamman.

Varsinkin nuorena on hyvin tärkeää osata nauttia nuoruudesta. Mikä on se oikea tapa nauttia siitä, niin sen määrittelee jokainen itse. Mulle se on monessa paikassa mukana oleminen ja mun haaveiden toteuttaminen. Ehkä juuri siksi matikan tunnilla jo edellisellä tunnilla ratkaistut yhtälöt eivät vastaa mun kuvaa siitä, mitä elämästä nauttiminen on.


Mutta enemmän pitäisi elää hetkessä. Antaa vaan asioiden mennä ja unohtaa kerrankin menneisyys ja tulevaisuus. Edes siksi yhdeksi hetkeksi. Antautua tilanteelle ja etsiä siitä kaikki positiivinen. Meille on annettu tämä elämä vain kerran ja yhtä tarkoitusta varten: elämistä. Miksi siis tyytyä vain olemaan olemassa, kun sen ajan voi käyttää elämiseen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti