Maanantain ja tiistain vietin Helsingissä Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa järjestetyn RestoMeetin parissa. RestoMeet oli siis ensimmäinen historiassaan, missä restonomit ja restonomiopiskelijat kokoontuivat kuuntelemaan erilaisia mielenkiintoisia seminaareja, osallistumaan mielenkiintoisiin workshoppeihin ja verkoistotumaan keskenään. Oli erittäin mielenkiintoiset ja opettavaiset kaksi päivää ja uusia ideoita ja oivalluksia tulevaisuutta varten syntyi!
Torstaina ja perjantaina oli vuorossa Puumala ja mökin siivous kesäkuntoon. Silloin tuli myös saunottua savusaunassa ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja nautittua hyvästä seurasta ja tutusta ja ihanasta mökkimaisemasta. Matkalla kotiin poikkesin vielä mummon luona.
Eilisen ja tämän päivän suuntana oli sitten Lappeenranta, jossa kaveri asustaa ja mentiin toisen kaverin kanssa sitten siellä käymään. Tehtiin kolmen ruokalajin illallinen ja käytiin Lappeenrannan satamassa istuskelemassa kylmästä ilmasta huolimatta sekä käytiin linnoituksella kävelemässä. Eli oikein mukava reissu.
Tänään oli vielä ohjelmassa kummipojan synttärit sekä uusin Pirates of Caribbean. Oli kyllä niin upea ja täydellisesti tehty leffa, että en kestä! Kannattaa siis mennä katsomaan, varsinkin jos fantasia kiinnostaa vähänkään!
Reissuviikko on nyt takana päin ja vaikka luulis, että olisin nyt hyvin väsynyt tästä reissaamisesta, niin tuntuu, että on vaan paljon enemmän virtaa ja energiaa uusia suunnitelmia ja touhuja varten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti