35 päivää lähtöön...

35 päivää siihen, että lennän vieraaseen maahan ja vieraaseen kulttuuriin elämään useamman kuukauden ajaksi. 35 päivää siihen, että joudun pärjäämään omillani. Oon asunut melkein kaksi vuotta yksinäni toisella puolen Suomea, mutta silti ulkomailla opiskelu ja asuminen on ihan uutta ja ihmeellistä. Ja niinhän se pitääkin olla.

Pisin aika, jonka oon ollut pois kotoa on neljä viikkoa. Nyt tuo aika kerrotaan viidellä. Siellä mä olen Amsterdamissa ihan yksin ja mun pitäisi pärjätä. Tietää miten päästä kouluun ja kämpille takas. Mihin soittaa, jos kämpässä on jotain vikaa? Missä pestä pyykit? Miten läpäistä tentit ja esseet, jotka on englanniksi? Millä kaduilla kulkea, että on turvallista ja mitä paikkoja vältellä? Erittäin pelottavaa.

Mutta sit toisaalta. Mä oon unelmoinut vaihtoon lähdöstä ja haaveillut kuluneen vuoden ajan siitä, että pääsen juuri tuonne kouluun ja opiskelemaan juuri tuohon ohjelmaan. Mä oon tehnyt hirveästi työtä sen eteen ja odotan innolla sitä, että oikeesti pääsen haastamaan itseni opiskelemalla englanniksi ja pärjäämällä isossa kaupungissa. Pääsen luomaan taas yhteen paikkaan suuren tunnesiteen. Pääsen jättämään taas palan sydämestäni jonnekin.

Pala siitä on Englannin maalla, Lontoon ruuhkaisella ostoskadulla ja Brightonin kaksikerroksissa busseissa. Pala siitä on Etelä-Pohjanmaalla valkoisen luhtitalon pienessä opiskelijayksiössä, yökerhon vessassa ja opiskelijakahvion korttipakassa. Aika iso osa siitä on Juvalla ison maatalon peräkamarissa, navetan vintin heinäpaaleissa ja pienen lammen laiturin nokassa. Ja pala sydämestäni on tuossa mutkaisessa hiekkatiessä, tällä hetkellä siniharmaassa Saimaassa ja kallion päällä olevassa vanhassa puupöydässä.

Koska on pelottavaa välillä ajatella koko ajan lähenevää syksyä, oon keksinyt itselleni muuta ajateltavaa ja suunnitellut jo seuravaa kevättä ja kesää ja ehkä vähän jo syksyäkin. Yritin aluksi hillitä itseäni ja sanoa, että eletään vain korkeintaan vuosi kerrallaan, mutta toisaalta kun edessä on täysin tuntematon viisi ja puoli kuukautta, on jotenkin lohduttavaa ajatella, että meni miten meni, mulla on lisää suunnitelmia suunniteltuna.

Mutta kuten Mikko Harju laulaa uusimmassa biisissään: "Mulla on taskussa pari unelmaa, mutta matkalla myös pari muuttujaa", kaikki suunnitelmat voivat muuttua vielä ja oonkin vuoden päästä tilanteessa, jota en osannut kuvitella. Niinhän mä oon nytkin sellaisessa tilanteessa. Tai no vuosi sitten aloin jo miettiä, että jos hakisi tonne kauppaan töihin, joten voihan olla että mun ensi kesän suunnitelmat toteutuukin. Mutta nyt focus tähän kesään ja koko ajan lähestyvään lähtöön...