maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kaikista kaunein

Eilen oli ihana ilta, kun käytiin tyttötaloporukan kanssa Töllillä tanssimassa ja katsomassa Juha Metsäperää. Oli oikein mukavaa ja sain kyllä tanssia ihan kiitettävästi.
Juha <3
Lähdettiin siis iltapäivällä kahen aikoihin ajaamaan ja oltiin perillä noin puol neljä (?). Meillä oli aluksi siinä sellainen tanssikurssi. Opeteltiin tanssimaan buggia ja fuskua ja molemmat näytti aluksi kauhean hankalalta, mutta se ei nyt niin vaikeata ollutkaan :D

Sitten sen kurssin jälkeen alkoi tanssit, mutta me lähettiin parin kaverin kanssa kauppaan ja eksyttiin syömään kotimaista roskaruokaa katukeittiöön, jossa melkein muutkin meidän porukasta myöhemmin kävi. Oli siinä kyllä hyvät ruoat, ei moittimista.

No sitten mentiin takaisin sinne työväentalolle ja siellä tanssittitiin ja juteltiin. Seiskalta alkoi Juhan keikka ja oli se kyllä aika ihana! <3 En tiedä voittaako Hurman poikia, mutta kuitenkin :) Juha omisti meille ainakin kaksi kappaletta ja tuossa toinen noista kappaleista. Muistaakseni se oli tuo, mut oli kyl ihanaa, kun se sanoi että seuraava kappale on omistettu Juvan tytöille ja sitten mentiin sinne lavan eteen ja se laulo ja katto meitä <3


Siinä sitten tanssittiin ja oli kyl kivaa. Juha lopetti yheksältä soittamisen ja sitten me päästiin juttelemaan sen kaa ja saatiin nimmarit ja halit ja mä pyysin yhteiskuvankin :) Lopuksi otettiin vielä kaikista Juvan tytöistä ja Juhasta yhteiskuva <3

Sitten lähettiin ajamaan Juvalle ja oltiin klo 23 torilla, joten olin kotona siinä kakskyt yli ja seuraavana päivänä kouluun.. lisäksi nukuin yöllä stressin vuoksi tosi vähän.. no ei mitään, kivaa oli! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti