sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kyläilyä, leivonnaisia, siivoamista..

Moikka! Ajattelin tulla kertomaan teille viikonlopustani, joka ei ollut kyllä kovin erikoinen, paitsi että kävin Sandran luona. Menin sinne siis perjantaina koulun jälkeen ja tulin eilen päivällä pois, kun äiti kävi hakemassa. Soiteltiin pianoa, pelattiin aliasta ja alfabetiä, katottiin telkkaa, oltiin koneellakin, käytiin tallilla ja mä ratsastin :) Tosin putosin hevosen selästä, kun se yhtäkkiä lähti ravaamaan ja vieläkin on olkapää kipeänä, mutta ei se muuten haitannu! En oo aikaisemmin pudonnut hevosen selästä, vaikka neljä vuotta sitten ratsastin ponilla jotain kaks vuotta :) Ja ponihan on aika paljon matalampi kuin hevonen...

Mutta oli siis kivaa olla Sandran luona ja ihan kiva saada mun perjantai-iltaan hieman vaihtelua. Olisin nimittäin ollut joko kotona koneella tai menny taas nuokkarille, mutta onneksi suunniteltiin Sandran kaa tollanen kyläreissu.
Nami <3
Eilen sitten leivoin. Tein suklaatryffelikakkua, kääretorttua ja juustotikkuja. Kaikki onnistui ihan hyvin. Lisäksi paistoin kokolihaa, jota syötiin tänään ja tein makkarapastavuokaa, jota syötiin eilen. Illalla sitten oleilin vaan ja katoin Amazing Racen, se on kyllä niin hyvä ohjelma, että!

Tänään sitten aamulla alin siivota huonetta ja vaatekaappiani, samalla kuvaillen vaatteitani tohon vaatekaappipostaukseen, joka nähtävästi voittaa tuon kyselyn. Äänestysaikaa on kylläkin vielä tunti jäljellä.. että eihän sitävielä tiedä...:D Huone ja kaappi ovat molemmat vielä siivoomatta, mutta tein tossa päivällä ruokaa meidän perheelle ja kävin serkun ja kummipojan luona.

<3
Nyt aattelin postata teille, katsoa Gleen ja samalla varmaan siivoan tän huoneen loppuun. Sitten voisi kaivaa ne koulukirjat taas vaihteeks esiin ja tehdä läksyt... Kamera ei ole ollut käytössä tänä viikonloppuna, joten saatte tyytyä We<3it:n ihaniin kuviin.. Morjens!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti