Projekti minä

Aloitin keväällä mielessäni projektin nimeltä minä. Tarkoituksena oli alkaa voida paremmin viime vuotisen hullun myllyn jälkeen. Viime vuosi oli siis elämäni tähän astisesti rankimpia, koska erinäisiä asioita tapahtui, mutta en jaksa enää muistella sitä. Projekti minän piti alkaa keväällä maaliskuun korvilla ja jatkua vahvasti tänne loppukesään, mutta ei se sitten kuitenkaan kovin terhakkaasti alkanut. Mutta pikkuhiljaa kohti hyvinvoivaa ja elinvoimaista omaa itseäni, jonka kadotin viime kesänä ja syksynä johonkin.

Helppo hymyillä, kun asiat on tolallaan :)

Mun juoksuharrastuksen aloittaminen kariutui melkein alkuunsa. Kolmen ensimmäisen kerran jälkeen iski flunssa ja sitten tuli kiireet ja niin se unohtui. Kolme kertaa lenkillä ja kaksi kertaa soutamassa -suunnitelma kesän viikottaisesta urheilusta on jäänyt yhteen juoksulenkkiin, yhteen kävelylenkkiin ja yhteen soutulenkkiin. Kuitenkin kesätyöt on fyysisesti kuormittavia ja mökillä on hyötyliikuntaa kuitenkin harrastettu, joten kunto ei oo ihan retuperällä.

Herkkuja syön ja alkoholia juon silloin tällöin, mutta rajoitetusti ja hieman ajatellen. Päivässä syötävä vähintään yksi lämmin ateria ja ruokailuajat on vuorotyöstä huolimatta suhteellisen säännölliset. Ja monipuolisesti yritän syödä kaikkia ruokia. C-vitamiinia voisi ehkä saada lisää, mutta kyllä sitäkin oon jo ruvennut runsaammin syömään kun alkukesästä.

Lempparijuoma tällä hetkellä!

Ei oo stressiä, kun vaihtoasiat suttautuu oman tahtiinsa ja töissä on kivaa ja menee hyvin, joten nukunkin yöt hyvin. Mulla nimittäin stressi vaikuttaa nukkumiseen ja uneen, ja uni tunnetusti vaikuttaa jaksamiseen.

Henkistä hyvinvointia oli tarkoitus parantaa lukemalla taas pitkästä aikaa kunnolla kirjoja, mutta kun oon talven kattonut Netflixiä, niin ei sitä meinannut keväällä osata lopettaa. Alkukesän huonoja kelejä ja yksinäisiä hetkiä mökillä vietettiin Netflixin parissa, mutta nyt kun on seuraakin täällä mökillä olen palannut kirjojen pariin. Tänä kesänä on luettu Huonosti käyttäyvistä jumalista, palattu puoliveristen leirille Rick Riordanin parissa ja nyt järjestellään häitä Brownien kartanossa ja rakastutaan. Ja lisää kirjoja odottaa, mutta saas nähdä kerkeenkö niitä lukemaan.

Jos näissä maisemissa ei rauhoitu, niin en tiedä missä sitten

Mökin maisemat ja rauhallisuus on auttanut mua toipumaan hektisestä viime vuodesta ja talvesta. Mulla on ollut pitkästä aikaa oikeasti aikaa itselleni ja haaveilleni ja ajaessani Taffillani ympäri Etelä-Savoa, niin on kyllä tullut todettua että tää maakunta on koti. Tuun ehkä vielä käymään tuolla maailmalla hakemassa kokemuksia ja muistoja, jota muistella, mutta kyllä mä tähän maakuntaan haluan vielä palata <3

Projekti minä on siis kuitenkin päässyt alkuun hieman viivästyneellä aikataululla, mutta hei, mulla on koko mun loppuelämä aikaa. Koska siksihän mä tätä elämää elän, itseäni en ketään muutakaan varten :)

35 päivää lähtöön...

35 päivää siihen, että lennän vieraaseen maahan ja vieraaseen kulttuuriin elämään useamman kuukauden ajaksi. 35 päivää siihen, että joudun pärjäämään omillani. Oon asunut melkein kaksi vuotta yksinäni toisella puolen Suomea, mutta silti ulkomailla opiskelu ja asuminen on ihan uutta ja ihmeellistä. Ja niinhän se pitääkin olla.

Pisin aika, jonka oon ollut pois kotoa on neljä viikkoa. Nyt tuo aika kerrotaan viidellä. Siellä mä olen Amsterdamissa ihan yksin ja mun pitäisi pärjätä. Tietää miten päästä kouluun ja kämpille takas. Mihin soittaa, jos kämpässä on jotain vikaa? Missä pestä pyykit? Miten läpäistä tentit ja esseet, jotka on englanniksi? Millä kaduilla kulkea, että on turvallista ja mitä paikkoja vältellä? Erittäin pelottavaa.

Mutta sit toisaalta. Mä oon unelmoinut vaihtoon lähdöstä ja haaveillut kuluneen vuoden ajan siitä, että pääsen juuri tuonne kouluun ja opiskelemaan juuri tuohon ohjelmaan. Mä oon tehnyt hirveästi työtä sen eteen ja odotan innolla sitä, että oikeesti pääsen haastamaan itseni opiskelemalla englanniksi ja pärjäämällä isossa kaupungissa. Pääsen luomaan taas yhteen paikkaan suuren tunnesiteen. Pääsen jättämään taas palan sydämestäni jonnekin.

Pala siitä on Englannin maalla, Lontoon ruuhkaisella ostoskadulla ja Brightonin kaksikerroksissa busseissa. Pala siitä on Etelä-Pohjanmaalla valkoisen luhtitalon pienessä opiskelijayksiössä, yökerhon vessassa ja opiskelijakahvion korttipakassa. Aika iso osa siitä on Juvalla ison maatalon peräkamarissa, navetan vintin heinäpaaleissa ja pienen lammen laiturin nokassa. Ja pala sydämestäni on tuossa mutkaisessa hiekkatiessä, tällä hetkellä siniharmaassa Saimaassa ja kallion päällä olevassa vanhassa puupöydässä.

Koska on pelottavaa välillä ajatella koko ajan lähenevää syksyä, oon keksinyt itselleni muuta ajateltavaa ja suunnitellut jo seuravaa kevättä ja kesää ja ehkä vähän jo syksyäkin. Yritin aluksi hillitä itseäni ja sanoa, että eletään vain korkeintaan vuosi kerrallaan, mutta toisaalta kun edessä on täysin tuntematon viisi ja puoli kuukautta, on jotenkin lohduttavaa ajatella, että meni miten meni, mulla on lisää suunnitelmia suunniteltuna.

Mutta kuten Mikko Harju laulaa uusimmassa biisissään: "Mulla on taskussa pari unelmaa, mutta matkalla myös pari muuttujaa", kaikki suunnitelmat voivat muuttua vielä ja oonkin vuoden päästä tilanteessa, jota en osannut kuvitella. Niinhän mä oon nytkin sellaisessa tilanteessa. Tai no vuosi sitten aloin jo miettiä, että jos hakisi tonne kauppaan töihin, joten voihan olla että mun ensi kesän suunnitelmat toteutuukin. Mutta nyt focus tähän kesään ja koko ajan lähestyvään lähtöön...