Vuodesta 2017

Kun vuosi 2016 muuttui vuodeksi 2017, mulla oli sille yksi toive: älä tuota pettymystä. Viime vuodenvaihteen aikaan mulla oli nimittäin epävarmuus kahdesta haaveesta ja niiden mahdollisuudesta toteutua tulevana vuonna.

Ensinnäkin mä olin hakemassa vaihto-opiskelemaan tulevaksi syksyksi ja olinkin saanut jo ekan ehkä vaikeimman osan hakuprosessista suoritettua, kun olin saanut IELTS-kielikokeet tarvittavalla pistemäärällä läpi. Enää täytyi hio CV ja hakukirje viimeisen päälle kuntoon ja odottaa haun aukeamista.

Lisäksi tuohon aikaan olin hakenut kesätöihin mökkimme lähellä olevaan kyläkauppaan. Tämä haave oli hieman tiedostomattomampi kuin edellinen, mutta olin usein lapsena ja nuorempana miettinyt kuinka hyvän työpaikan kylän keskipisteenä toimiva kauppa tarjosi ja miten monipuolisia tehtäviä siellä pääsisi tekemään. Ja olisihan se siistiä asua mökillä kesä! Vuoden vaihteen tienoilla oli kuitenkin vielä haku auki ja en siis tiennyt miten minulle kävisi kesätyöpaikan suhteen.

Vuodelle 2017 oli siis aika suuret odotukset, mutta kiitollisena ja onnellisena voin todeta että vuosi ei tuottanut pettymystä. Mä vietin kesäni mökillä ja kyläkaupan tiskin takana ja syksyn olen opiskellut ulkomailla ja elänyt vaihtarielämää. Ihan niinkuin toivoinkin.

Tietenkin kaikella on myös kääntöpuolensa ja mökkielämä ei ollukaan niin hohdokasta sateisen kesän ja mökin aurinkovoimalla toimivan akun heikon kestävyyden johdosta. Amsterdamissa oon kohdannut vaikeuksia niin kokeista läpipääsemisen, kämpän ongelmien ja välillä polttavan koti-ikävän vuoksi. Kummassakin kokemuksessa on kuitenkin enemmän positiivista kuin negatiivistä muisteltavaa.

Vuotta 2018 odotan myöskin innoissani. En ehkä aseta sille, niin suuria paineita, mutta vuosi todennäköisesti tuo mukanaan elämänmuutoksia lähestyvän valmistumisen johdosta... Mutta kaikki ajallaan ja tänään aio nauttia aivan erilaisesta uuden vuoden aatosta täällä Amsterdamissa uusien kavereiden kanssa.

Ilmassa on joulun taikaa

Perjantaina neljän kuukauden odotus palkittiin ja pääsin Suomen kamaralle. Tulin siis joulun viettoon kotiin ja palaan takaisin Amsterdamiin kolmen päivän päästä. Mulla on suunnitelmia vaihtarikavereiden kanssa uudelle vuodelle ja mulla on vielä koulujuttuja tehtävänä sekä kolme tenttiä ja yksi esitelmä tammikuussa. Kuukauden päästä sitten palaan takaisin "virallisesti".

Jouluni oli tänä vuonna aivan ihana, jo senkin takia että pääsin pitkän tauon jälkeen takaisin Suomeen, mutta myös sen takia että meillä oli aattoiltana joulua viettämässä 13 henkeä. Kunnon sukujoulu siis ja näin neljän kuukauden jälkeen ja viikon joululoman takia oli ihanaa että pääsin näkemään kaikki läheisiä kerralla.

Lisäksi perjantaina matkalla lentokentältä kotiin poikkesimme kummitytön luona ja illalla kävimme naapurissa glögillä. Tänä iltana vielä menen kaverin kanssa iltalenkille sulattamaan kinkut ja suklaat. Toki paljon kavereita jää tapaamatta, mutta suurinosa heistä onkin tuolla Länsi-Suomen puolella, joten tammikuun lopussa pääsen sitten näkemään heidät kaikki.

Jouluaattona meillä oli siis vilinää ja porukkaa, varsinkin kun meidän aikuisten lisäksi joulupukkia odottamassa oli pienet veljenpoikani. He pitivät sitten huoleen että kenelläkään ei ollut tylsää missään vaiheessa. En löydä sanoja miten onnellinen ja kiitollinen olen, että sain juhlia joulua yhdessä koko perheeni kanssa. Nyt voikin sitten hyvillä mielin tarvittaessa olla töissä seuraavat joulut.

Joulun teki myös täydelliseksi kaiken muun lisäksi myös lumi, jota meillä täällä Itä-Suomessa riittää. Aatonaattona touhusinkin molempien kummipoikien kanssa kaksi tuntia pihalla peuhaten lumessa. Aattona hautausmaa oli lumen peittämänä tosi kaunis ja joulupäivänä kävinkin kävelemässä ulkona ja valokuvailin lumen ihmeitä.

Amsterdamissa oli kuun puolen välin paikkeilla kolme päivää lunta ja ehkä yhteensä 5-10 senttiä, jos sitäkään ja kaikki oli sekaisin. Ratikat ei kulkenut, torit oli kiinni ja koulusta peruttiin maanantain luennot ja kokeet. Siellä ei ole totuttu juurikaan lumeen, siitä syystä tämä härdelli. 

Läheisten seuran, jouluruoan ja saunomisen lisäksi joulun perinteiset ohjelmat ja leffat katsottu. Aattoaamuna katsottiin Joulupukin kuumalinjaa ja koristeltiin joulukuusi yhdessä veljenpoikien kanssa. Puolilta päivin katsottiin joulurauhan julistus ja joulupäivänä katsoin Napapiirin sankarit elokuvan. Tänään vielä katsoin Samu Sirkan joulutervehdyksen ja Joulutarinan. Joulupukkia ja noitarumpua lukuun ottamatta kaikki "klassikot" katsottu. 

Toivottavasti teilläkin oli ihana joulu, itselleni se kruunasi tämän kuluneen vuoden kyllä todellakin! :)

Suomi 100 vuotta

Kun vuosi sitten aloin miettimään vaihtoon lähtöä, tajusin samalla että olisin poissa päivänä, jolloin rakas kotimaani täyttää 100 vuotta. Tietenkin yhden syksyn mittainen kokemus ja vuosien haave painoi vaakakupissa paljon enemmän kuin kotimaan itsenäisyyden merkkipäivä. Kuitenkin juuri tänä päivänä haluaisin olla Suomessa jakamassa ja kokemassa tämän merkkipäivän yhdessä muiden kanssa.

Nyt poissaollessani olen oppinut arvostamaan Suomea ja kaikkea mitä se edustaa. Suomen luonto puhtaine järvineen ja metsineen on paikka jossa sielu lepää. Eriskummallinen suomen kieli joka ei ole sukua millekään maailman pääkielistä on äidinkieleni ja sen vapaasti puhuminen ja kuuleminen on asioita, joista nautin kun saavun Helsinki-Vantaan lentokentälle. Suomen ilmainen koulujärjestelmä, tasa-arvo miesten ja naisten välillä ja eläinten hyvinvoinnin huomioon ottaminen maatiloilla on asioita, joista olen ylpeä. Saunan löylyjä, salmiakin makua ja suomalaisten sisua kaipaan myös. On ikävä myös jopa sitä sääntö-Suomea.

Suomi on kotini ja suomi on äidinkieleni. Maailmalla on hienoa, mutta mikään ei voita suomalaista järvimaisemaa, harmaata marraskuuta, lumikerrosta auton päällä tai pimeyttä joka vallitsee koko päivän talven. Mikään ei voita Suomen kevättä, jolloin ei tiedä paistaako aurinko vai sataako lunta. Mikään ei voita tunnetta, että on oikeasti osa tuota kulttuuria ja tuota yhteiskuntaa.

Tietenkään muutaman kuukauden ulkomailla asuminen ja vaihto-opiskelu ei tee minusta hollantilaista, mutta en edes haluaisi sitä. Amsterdam on siisti kaupunki, jossa riittää tapahtumaa ja tekemistä ja Alankomaat on ihanan pieni maa, jonka oppii viiden kuukauden aikana helposti tuntemaan lähes kokonaan. Mutta silti sydämeni on Suomessa ja matkoissa Seinäjoelta Juvalle ja päin vastoin (saman aikamäärän matkustin Damista Saksan Hildesheimiin moikkaamaan saksalaista kaveriani), lumihangessa tarpomisessa (täällä nurmikko vieläkin vihertää) ja ihmisissä joka jakaa saman äidinkielen.

Oon ylpeä ollessani suomalainen ja olen ylpeä kotimaastani. Vaikka olen kaukana poissa, se ei tarkoita ettenkö pystyisi ja haluaisi juhlia kotimaatani ja seurata linnajuhlia. Niinpä tänä iltana suuntaan Piece of Finland -kauppaan, jonne on järjestetty linnajuhlien katsomo. Ennen sitä on kuitenkin hoidettava velvollisuuksia ja hieman opiskeltava tietenkin suomalaisten laulujen säestämänä!

Onnea Suomi 100 ja ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille!

Sunrise Avenue

Sisäinen fanityttöni oli jälleen taivaassa, kun noin 1,5 vuoden odottamisen jälkeen pääsin vihdoin Sunrise Avenuen keikalle! Keväällä 2016 Elastisella (jota myös fanitan) oli oma televisio-ohjelma Elastinen Feat, jossa hän teki joka jaksossa uuden biisin jonkun toisen artistin kanssa. Yhdessä jaksossa hän sitten teki Sunrise Avenuesta tutun Samu Haberin kanssa Tarpeeks Täydellinen -biisin. Silloin tajusin miten upea ääni Samulla on ja kuinka karismaattinen laulaja se on. Siitä hetkestä lähtien musta tuli Samu-fani.

Kaverin kanssa sovittiin silloin, että mennään Sunrise Avenuen keikalle seuraavan kerran kuin he ovat Suomessa keikalla. No tänä syksynä heillä oli keikka Tavastialla lokakuussa, mutta kumpikaan meistä ei oltu Suomessa. Mun onneksi kuitenkin heillä oli keikka Amsterdamin Melkweg-klubilla, joten mulla oli mahdollisuus päästä osaksi Heartbreak Century Tour -kiertuetta. Amsterdamin keikka kuitenkin myytiin loppuun ennen kuin ehdin lippua ostaa ja meinasinkin jo masentua, kun olin ehtinyt jo innostua asiasta.

Onneksi osa minusta jaksoi uskoa, että eiköhän johonkin tule myyntiin vielä lippuja ja tätini avustuksella sainkin lopulta käsiini kaksi lippua. Toki ne olivat kalliimmat, mutta tiesin että tää tulee olemaan sellainen Once in lifetime -kokemus, että voin käyttää hieman enemmän rahaa näihin lippuihin. Sain vielä mun puolaisen vaihtarikaverin mukaan, joten oli seuraakin.

Keikka oli ihan mahtava. Samu on kyllä niin karismaattinen esiintyjä ja mä niin rakastan sen ääntä ja Sunrise Avenuen biisejä. Keikalla kuultiin kaikki uuden albumin biisit kuten Beatiful, I help you hate me ja Home, mutta myös Hollywood Hills ja Lifesaver päästiin kuulemaan. Ainutlaatuisuutta ei puutunut, sillä pojilla meni yhdessä biisissä jotain vikaan ja omien sanojensa mukaan tämä oli ensimmäinen kerta kun he tekivät näin suuren virheen esiintyessään 11 vuoden keikkailun aikana. Mua eikä muitakaan tuntunut tilanne kuitenkin haittaavan ja Samu itsekin sanoi, että niiden mielestäkin on vaan hyvä, että joskus mokaa.

Mun täti lähetti mulle pienen suomenlipun postissa ja otinkin sen keikalle mukaan. Sitä sitten siellä heiluttelin ja lipun ansiosta törmäsinkin suomalaiseen pariskuntaan. Narikkajonossa myös juttelin muutamalle suomalaiselle naiselle ja jotenkin se tilanne oli vaan niin siisti, kun olit ulkomailla sun omasta kotimaasta kotoisin olevan bändin keikalla. Meillä oli myös aika hyvät paikat mun kaverin kanssa, kun oltiin parvella aivan keskellä, joten nähtiin lavalle koko ajan tosi hyvin!

Ihan mahtava kokemus ja tää on ehdottamasti yksi vaihdon siisteimpiä juttuja!

Vaikeuksien kautta voittoon

Elämä ei ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista. Siihen kuuluu myös negatiivisia tunteita, kuten suruja, pettymystä. vihaa, ikävää, syyllisyyttä ja inhoa. Mä oon kokenut noita kaikkia viimeisien kahden vuoden aikana. Aivan oikein, meinaan vihdoinkin hieman avautua teille viime vuodesta, jonka oon julistanut elämäni kauheimmaksi tähän asti.

Yritän kuitenkin olla kirjoittamatta tästä liian henkilökohtaista, koska tää on kuitenkin internetissä ja mun blogi ei ole salattu yhtään keneltäkään. Yritän lähinnä vaan pohtia mitä kaikkia tunteita viime vuonna kohtaamani tilanteet on mussa herättynyt ja miksi. Tää toimii vähän niinkuin terapiana ja testinä mulle, että oonko oikeasti päässyt jo tilanteista yli.Vaik Ja muistetaanhan, että kaikki on suhteellista ja yksilöllistä, joten mulle nää on isoja juttuja (ainakin vielä, kun en oo pahempaakaan kokenut).

Aloitetaan vaikka siitä, että mä saatan tietää miltä tuntuu kun sydän särkyy. Mulla oli vähän juttua yhden tyypin kanssa ja vaikka siitä ei ehtinyt miljoonista eri syistä tulla mitään sen vakavampaa, oli tosi vaikeata unohtaa se tyyppi ja kaikki ne tunteet mitkä oli ehtinyt syntyä siinä lyhyessä ajassa. Ja kun jostain syystä en osannut asiasta puhua kellekään ja kertoa kuinka pahalta musta tuntui, niin pidin sen kaiken sisälläni ja ajattelin vaan esittää, että kaikki olisi hyvin. Sehän tietenkin vain pahens mun oloa.

Lisäksi mä tiedän viime vuoden kokemuksesta miten paljon työilmapiiri vaikuttaa sun hyvinvointiin. Vuoden 2016 aikana koin siis millaista on kun työmatkalla noussut hyvä mieli katoaa siinä vaiheessa kun parkkeerat autosi työpaikan parkkipaikalle. En aio enkä edes osaa kertoa mikä oli syynä siihen, että en pitänyt työilmapiiristä kyseisellä työpaikalla. Voi olla ja uskonkin että asiaan vaikuttaa paljon oma itseni ja se millainen ihminen vain olen. Ja toki silläkin saattaa olla vaikutusta että olin naiivi 20-vuotias, joka ei tiennyt oikeasta elämästä yhtään mitään. Hyviäkin kokemuksia kuitenkin tuosta työpaikasta löytyy, joten pystyn muistelemaan työpaikkaani myös hyvällä.

Pettymystä varsinkin itseeni koin, kun mun virheiden tai virheen takia muutaman tuhannen euron edestä meni metallia romuksi. Puhun siis kolaristani, jossa kaikki oikeastaan meni hyvin ja henkilövahinkoilta (pieniä tärähdyksiä lukuunottamatta) säästyttiin, mutta en osaa kertoa teille kuinka vihainen olin itselleni ja edelleenkin olen tapahtuneesta. Lisäksi tietenkin järkytyin ja olin shokissa, mutta kun tapausta muistelee suurimpana tunteena on syyllisyys. Syyllisyys siitä, että mun oman rakkaan autoni lisäksi toisen vastapuolen auto meni romuksi.

Stressi on hyvästä silloin kun se saa sut tekemään sun parhaan suorituksen ja patistaa sua suorittamaan tarvittavat asiat. Mutta stressi ei ole silloin hyväksi, kun se vaanii sua 24 tuntia 7 päivänä viikossa. Koulustressi sekoitettuna tulevaisuuden stressiin (jota ei oikeasti tarvitsisi stressata) ja ylitsepääsemättömät asiat ja ikävät tunteet vaikutti mulla viime syksynä oikeastaan kaikkeen. Mä nukuin huonosti ja valvoin öitä ja mun kaverisuhteet kärsi, koska tiuskin ja kiukkuilin vaan kaikille mun läheisille. Onneksi tajusin mennä puhumaan terkkarille ja jossain vaiheessa tajusin, että stressi ei ole hyväksi mulle, vaikka oonkin sanonut aina että stressaaminen kuuluu mun luonteeseen.

Kun mennään vuosi eteenpäin kaikista näistä kokemuksista, niin voin sanoa että oon aika ylpeä itsestäni ja en olisi uskonut että voisin jopa vuodessa muuttua näin paljon. Sydämeni on ehkä ehjempi kuin viime vuonna, sillä aika korjaa melkein mitä vaan. Mulla oli tänä vuonna kaksi työpaikkaa, joiden molempien ilmapiiristä tykkäsin ja musta oli oikeasti kiva mennä töihin vuonna 2017! Liikenteessä nyt aina sattuu ja tapahtuu, mutta olen nykyään ottanut opiksi virheistäni ja oon vihdoin oppinut, että turha stressaaminen ei ole kellekään hyväksi. Oon vaihdossa ollessani oppinut tosi paljon itsestäni ja yksi asia on se, että olen silti oma itseni vaikka en stressaisikaan jokaisesta pikkujutusta ja tulevasta. 

Ja vaikka oon viime vuoden negatiivisistä hetkistä päässyt yli ja ne tunteet käsitellyt, jokainen vuosi tuo omat uudet negatiivisuutensa ja ikävyytensä tullessaan. Mutta sitähän tää elämä on.. Näihin sanoihin ja tunnelmiin, oikein mukavaa perjantai-iltaa teille kaikille, mä taidan viedä nää vajaan 25 kilsan pyörälenkistä väsyneet koipeni peiton alle piakkoin!

Kuva We<3it

Terveisiä Amsterdamista!

Ajattelin tulla tännekin jotain kertomaan vaihtoajastani, vaikka yksityiskohtaisempia kuulumisia voi lukea reissublogistani: https://sihvisgoestoamsterdam.blogspot.nl/. Utrechtin Harry Potter Exhibitionista jo kerroinkin, mutta paljon muutakin on tullut nähtyä ja koettua!

Oon käynyt kattomassa elämäni ensimmäisen ulkoilmaelokuvan West Beach Film Festivaaleilla, vieraillut Efteling-satuteemapuistossa Etelä-Hollannissa, eläinpuisto Artis Zoossa, kanaaliristeilyllä, kuvailemassa Tähtiin kirjoitetusta virheestä tutulla penkillä, kalastajakylä Volendamissa, ulkoilmamuseo Zaanse Schansissa tuulimyllyjä bongailemassa sekä paljon muuta!

Opiskeltukin on ja tänään on itse asiassa jo ensimmäisen kurssi saatu päätökseen. Kyseessä oli Food Cultures -kurssi, jossa tutustuttiin kahden workshop-kerran merkeissä Itä- ja Pohjois-Euroopan ruokakulttuureihin. Jokainen ryhmä sai maan molemmista kategorioista ja teki posterin kysymysten perusteella ja sitten yhdessä kokattiin kaksi tyypillistä ruokalajia tälle maalle. Oli tosi mukava kurssi ja mua onkin aina kiinnostanut eri ruokakulttuurit. Ja tänään sain syödä pitkästä aikaa mustikkakukkoa ja mokkapaloja, kun Suomi-ryhmä valmisti niitä meille!

Tää asuinalue, missä asun, on tosi viihtyisä ja täällä on ihania puistoja melkein missä vaan. Oon käynyt melkein joka päivä lenkillä ja vaan kävellyt ja ottanut kuvia. Kanaalit täällä etäämpänä keskustasta ei ole niin likaisia ja tossa lähellä on myös Sloterplas -niminen järvi, joten kotoisa olo on. Onhan tää 8 kilometrin päässä keskustasta ettei hirveästi tule siellä käytyä, mutta toisaalta en mä tiedä viihtyisinkö mä keskustassa miten hyvin. Täälläkin on öisin ihan tarpeeksi mekkalaa.

Asun siis tällaisessa rakennuksessa, jossa on muitakin opiskelijoita ja myös vaihtareita. Meidän käytävällä ei kuitenkaan asu kuin vissiin yksi vaihtarityttö enkä ole häntäkään tietääkseni tavannut. Meillä on siis yhteinen keittiö, mutta harvoin siellä kuitenkaan ketään näkee, koska mulla on huoneessa oma jääkaappi ja tämän vuoksi syön aamu- ja iltapalan omassa huoneessa. Ja muutenkin on ollu tosi vierasta jakaa tuo keittiö.

Samalla käytävällä asuu yksi vähän vanhempi mies (en tiedä miksi) ja hän onkin aika paljon keittiössä/olohuoneessa katsomassa telkkaria, joten hänen kanssaan ollaan monet kerrat juteltu ja hän onkin suositellu muutamaa paikkaa, missä mun kannattaisi käydä.

Kavereita oon kans saanut. En ehkä vielä mitään sydänystäviä, mutta on kuitenkin seuraa tarpeen vaatiessa. Olen käynyt yhden Hong Kongilaisen kanssa Utrechtissa ja mun kanssa samassa projektiryhmässä on portugalilainen tyttö, jonka kanssa oon kaverustunut. Hän asuu kahden muun portugalilaisen ja puolaisen kanssa, joten heidänkin kanssaan ollaan oltu tekemisissä. Oltiin itse asiassa ennen Opening Party-bileitä heidän luonaan aloittelemassa. Viereisessä rakennuksessa asuu kreikkalainen, joka on kanssa samalla luokalla, mutta hänen kanssaan ei hirveästi olla vielä oltu tekemisissä. Huomenna menen erään toisen puolaisen luokse kokkaamaan. Hänet tapasi Introduction Weekin aikana.

Täällä on siis kaikki hyvin, vaikka joku voisi päätellä toisin, kun kirjoitan blogia perjantai-iltana yhdeksän aikaa, mutta en ole täällä oikein ollut biletuulella ja muutenkin tänään on ollut vähän sellainen ei-mun-päivä, niin en sitten edes halunnut keksiä itselle tekemistä. Mutta muuten perjantaisin (yhtenä perjantaina olin kipeä, niin en tietenkään silloin) oon kyllä jotain tehnyt kuten käynyt filmifestivaaleilla tai sitten ollut nukkumassa ajoissa seuraavan päivän reissua/ohjelmaa varten.

Tossa vielä vähän kuvia:

Molen de Adriaan Haarlemissa

Red Light District

Kuuluisa penkki ja näkymä elokuvasta Tähtiin kirjoitettu virhe

Kenguruita Artis Zoossa

Jaettiin olut 27 hengen kesken Introduction Week:n yhdessä ohjelmanumerossa

Utrecht

Hollantilainen kansallispuku päällä

Bloemenmarkt

Volendam

Efteling

Zaanse Schans

Story of my life

Mä olin ennen kotihiiri, joka vietti kaikki vapaa-aikansa kotona auttaen vanhempia navettatöissä ja kotitöissä sekä hengaillen omassa huoneessa tai vanhempien kanssa. Mä tein niin koska mulle oli opetettu niin ja koska mä halusin tehdä niin. Mutta mä halusin olla myös niinkuin kaikki muut. Ne jotka pystyi koulun jälkeen jäämään pizzalle tai nuorisotiloille hengaamaan eikä niiden tarvinnut mennä ottamaan lehmiä sisään tai kiirehtiä bussiin, koska seuraava kyyti kotiin voisi olla vasta kahdeksan jälkeen illalla kun vanhemmat pääsee navetalta. Toki olisin voinut kysyä vanhemmiltani onnistuisiko, mutta kenen kanssa olisin niitä tehnyt kun kaikki kaverit oli silloin yhtä kotihiiriä kuin minäkin.

Mä halusin olla suosittu, rohkea ja kaunis ja sellainen, jota ei kiusattu. Kyllä, olen ollut koulukiusattu, lähinnä henkisen kiusaamisen uhri, mutta yhtä pahaahan sekin on. Mutta mä en tehnyt mitään asian eteen. En kohdannut kiusaajiani ja sanonut että lopettakaa. Osa niistä ei vieläkään tiedä, että niiden "läppä" oli mulle itsetunnon hajottamista. Osa ehkä tajusi sen lukiossa pidetyn vaikuttavan puheenvuoron, joka pidin kiusaamisesta, jälkeen tai sitten ei. Mä en uskaltanut olla rohkea ja hyväksyä itseäni ja enkä etsiä kavereita, jotka ei ollut kotihiiriä.

Käännekohta mun elämässäni oli rippileiri ja yksi niistä illoista, kun olin saunassa puhunut yhden riparilla olleen kaverin kanssa kiusaamisesta ja olin hyvin rikki, kun sain kuulla että jotkin mun huhuna pitäneet juttuni olivatkin totta. Muistan itkeneeni silloin ja soittaneeni äidille, että haluan pois. Mutta en lähtenyt pois. Seuraavana päivänä olin rohkea ja kohtasin kaikki riparilaiset aamulla leuka pystyssä ja aloin nauttimaan ajastani. En enää ajatellut, että koti on kaukana ja täällä on vain yksi hyvä ystävä mun kanssa vaan ryhdyin tekemään uusia ystäviä. Osa heistä on edelleenkin elämässäni jollain tavalla mukana ja jotkin taas ovat ajan saatossa lähteneet virran mukana pois.

Rippileirin jälkeen uskalsin ajatella enemmän asioita "mikä olis musta kivaa" toisin kuin että "mitäköhän vanhemmat sanoo tästä" tai "saankohan ketään kaveria mukaan", ja silloin aloin tehdä elämäni parhaimpia päätöksiä. Hain mukaan nuorisovaltuustoon ja ne neljä vuotta tekivät musta sen itsevarman organisoijan (joka välillä on kyllä motivaation puuttuessa hukassa), joka oon vieläkin. Mä uskaltauduin laulamaan musiikintunnilla mikrofoniin (vaikka se ei ehkä hyvältä kuulostanutkaan), menin hengaamaan nuorisotiloille ja kävin pizzalla kavereitten kanssa.

Toki mahdollisuuteen olla rohkeampi vaikutti suuresti se, että sain oman ajopelin eikä tarvinnut olla niin riippuvainen vanhemmista. Edelleenkin siis alaikäisenä kysyin luvan, mutta aikatauluja ei aina tarvinnut sovittaa vanhempien aikatauluihin. Ja peruskoulun päättyminen ja vapaaehtoisen koulun aloittaminen toi vastuuta omasta opiskelusta, mikä omalta osaltaan lisää rohkeutta.

Ennen lukion aloitusta rohkaistuin lähtemään suomalaisen tutun luokse ulkomaille 10 päiväksi, joka oli taas hyppy pois omalta mukavuusalueelta ja kotoa. Vuosi tämän jälkeen majoitin saksalaisen tytön kotiini ja puhuin hänen kanssaan englantia ja tein vastavierailun heidän luokseen. Aika tosin ei ollut kuin vajaa viikko, mutta englannin puhuminen oli askel pois mukavuusalueelta. Sitten seurasi neljä viikkoa Englannissa kielimatkalla, josta sain buustin lähteä opiskelemaan toiselle puolen Suomea ja nyt täällä ollaan vieraassa maassa opiskelemassa ja asumassa yksin viisi kuukautta. Se kotihiiri ei olisi tähän pystynyt. Mutta myönnetään, välillä rauhalliset koti-illat pehmoisen viltin, jäätelön ja hyvän sarjan tai leffan kera on just se mitä onnellisuus on.

En ehkä vieläkään ole suosittu, mutta minulla on kavereita joiden kanssa viettää aikaa ja lähteä kaupungille, yksille, kahville tai mitä mieleen tuleekaan. Olen vieläkin tiettyjen asioiden suhteen pelokas, mutta olen rohkeampi lähtemään yksin ja kohtaamaan tuntematonta. Sen osoittaa rohkeat päätökset elämässäni. Ja en ehkä vieläkään ole kaunis kaikkien mielestä, mutta olen sinut oma kroppani ja ulkonäköni kanssa. Olen ollut yli vuoden verran meikkaamatta säännöllisesti päivittäin ja en voisi tuntea itseäni yhtään itsevarmemmaksi ulkonäköni suhteen!

Opetus kertomuksessani on seuraava: "Jos haluat elämäsi muuttuvan erilaiseksi, sun pitää tehdä jotain erilaista" ja usein tämä erilainen on astumista ulos siltä mukavuusalueelta...

Kuva: We<3it

Harry Potter Exhibition

Hello ja terveiset Amsterdamista! Elossa ollaan ja kaikki on hyvin. Pari ekaa viikkoa meni totutellessa ajatukseen, tutustuessa muihin ihmisiin, osallistuessa Introduction viikkoon, tutustuessa naapurustoon ja kaupunkiin sekä jopa hieman koti-ikävän merkeissä. Mutta siitä kaikesta on toivuttu!

Lisää kokemuksia voitte lukea mun toisesta blogista, mutta ajattelin tulla tänne hehkuttamaan mun perjantaipäivästä, jolloin vierailin Utrectissa sijaitsevassa Harry Potter Exhibitionissa, jossa oli siis esillä elokuvissa nähtyä rekvisiittaa ja puvustoa, ja minä Potterfanina olin taivaassani!

Exhibition alkoi milläs muullakaan kuin tietenkin lajittelulla. Muutama halukas pääsi kokeilemaan miltä tuntuu istua siinä tuolilla ja odottaa kun lajitteluhattu miettii, mihin tupaan sinut sijoitetaan. Minäkin pääsin osallistumaan siihen (ehkä jopa sen takia että olin ainut ulkomaalainen, niin se oli reiluakin mulle) ja lojaalisuttahan ne painotti, joten on se uskottava että Puuskupuh olen. Pottermoren mukaan olen myös Puuskupuh, vaikka olen pitkään halunnut olla Rohkelikko kuten Golden Trio (Harry, Ron ja Hermione). Mutta eihän sitä ominaisuuksilleen mitään mahda.

Sitten päästiin näkemään Tylypahkan pikajuna ja sen ohi päästiin itse Exhibitioon, jossa oli kaikki Lunan, Ginnyn, Nevillen, Harryn, Ronin, Hermionen, Kalkaroksen, Hagridin ja Voldemortin puvuista lähtien Dobbya ja Hiinokkaa unohtamatta. Lisäksi oli muun muassa Lihavan leidin muotokuva, Ronin ja Harryn pylvässängyt, Hagridin mökin kalusteet, lentävä Ford Anglia, kaikki Hirnyrkit, joulutanssiaisten puvut, pääsi ite kokeilmaan huispausta heittämällä kaatoja maalisankoihin, Kelmien kartta sekä paljon paljon muuta!

Oli siis ihan uskomatonta että pääsin näkemään noi kaikki ja otin ihan hirveästi kuvia. Lisäksi meidät kuvattiin Exhibitionin alussa ja sen kuvan sai itselleen taustalla, jonka sai itse valita muutamista vaihtoehdoista. Mä otin suuren salin ja vaikka kuva ei ollutkaan kovin onnistunut, halusin ostaa sen muistoksi. Harvoin mä pääsen kokemaan aitoja Harry Potter -elämyksiä.

Lisäksi ostin näyttelyn lopussa sijainneesta kaupasta Suklaasammakon, jossa oli Helga Puuskupuh ja uuden hupparin, jossa on Tylypahkan logo. Oon pitkään halunnut itelleni yliopistohupparia, mutta kun en opiskele yliopistossa, niin sellaisen hankkiminen olisi ollut hieman huijausta. Mutta nyt mulla on oma Tylypahka-huppari, joka on paljo hienompi kuin mikään yliopistohuppari tulisi olemaan!

Ready to go!

Noniin, se alkais olla lähtö aika lähellä. Tulin teille vielä kirjoittelemaan tänne, ennen kuin suljen tietokoneen ja pakkaan sen mukaan...! Pahoittelut etukäteen, että teksti voi olla aika sekavaa, koska oon aika jännittynyt ja innoissani ja peloissani jne..

Ensin, tossa on mun blogi, jota kirjoitan koulua varten ja jonne päivitän enemmän nyt matkani aikana -> https://sihvisgoestoamsterdam.blogspot.fi/ Se siis seurantaan, jos matkani vaiheet kiinnostaa.

Laukut alkais olla pakattu, joudun ehkä vielä jotain fiksailemaan, kun matkalaukku painaa (vieläkin) kilon verran liikaa ja käsimatkatavaralaukusta en ole varma. Muutenkin alkais kaikki olemaan suurin piirtein hoidettu eli toisin sanoen enää vain huone siistiksi, saunan löylyihin viimeisen kerran ja sitten nukkumaan muutamaksi tunniksi.

Meen bussilla lentokentälle ja sitten sieltä aamukahdeksalta suunnaksi Amsterdam! Mun unelmasta tulee siis totta... Pari kuvaa viimeisiltä päiviltä Suomesta ja ei mulla ehkä muuta asiaa ole. I am ready to go, wish me luck!

Läksäreitä kavereiden kanssa Juvalla

Läksäreitä kavereiden kanssa Seinäjoella

Operaatio nimeltä pakkaus!

Kesä 2017

Kesä 2017 oli mukava. Siihen kuului kaikki elementit, jotka kuuluvat kesään. Mökkeily, kesätyöt, päiväreissut, vesisateet, saunomiset, grillailut, kesäteatterit, lavatanssireissut, festarit (tosin vain kuuden tunnin ajan...) jne. Sekä välillä kiirettömyyden ja kesän tunteen kokeminen. Elikkä siis oikein bueno kesä on ollut.

Puhun kesästä kuin se olisi ohi, vaikka mennään vasta elokuun seitsemättä päivää (ja ihan pieni nippelitieto tähän väliin, tasan 6 vuotta sitten sain naimaluvan), mutta omalla tavallaan se on ohi. Eilen oli viimeinen työpäivä tänä kesänä ja tänään otin tavarat mukaan mökiltä ja tulin kotiin. Tosin mulla on tässä vielä reilu viikko lomaa, ennen kuin suuri ja tuntematon seikkailu Amsterdamissa alkaa, että ehkä hieman turha puhua kesän loppumisesta.

Huomenna lähen pienelle kesälomareissulle kaupungiin, johon mulla on viha-rakkaussuhde (eli siis Seinäjoelle), mutta uskon että tää reissu nostaa enemmän esille niitä asioita, joita tossa kaupungissa rakastan. Lähen siis moikkaa vielä kavereita, kun tuli tässä kesän aikana ikävä.

Mutta en tän enempää jaarittele, tuossa muutamat kuvat kesältä! Pidän muuten koulua varten yllä jotain reissublogia, joten pistän linkkiä tulemaan tänne puolelle, kun sen oon saanut tehtyä. Toki tännekin päivittelen varmaan välillä, mutta sitä toista blogia ehkä päivitän enemmän. Ja totta kai vielä lähdön tunnelmissa palaillaan. Nyt uinuu, että jaksaa huomenna taas reissata!

Ruokovesi näyttäytyi taas parhaimmillaan

Kyllä ton kokoinen ahven muikkuverkosta aina ilahduttaa! Painoa 1,3 kg

Päiväreissulla Puumalassa

Kaksi lempiasiaa samassa kuvassa <3

Tän kesän työpaikka ja hyvä työpaikka olikin!

Projekti minä

Aloitin keväällä mielessäni projektin nimeltä minä. Tarkoituksena oli alkaa voida paremmin viime vuotisen hullun myllyn jälkeen. Viime vuosi oli siis elämäni tähän astisesti rankimpia, koska erinäisiä asioita tapahtui, mutta en jaksa enää muistella sitä. Projekti minän piti alkaa keväällä maaliskuun korvilla ja jatkua vahvasti tänne loppukesään, mutta ei se sitten kuitenkaan kovin terhakkaasti alkanut. Mutta pikkuhiljaa kohti hyvinvoivaa ja elinvoimaista omaa itseäni, jonka kadotin viime kesänä ja syksynä johonkin.

Helppo hymyillä, kun asiat on tolallaan :)

Mun juoksuharrastuksen aloittaminen kariutui melkein alkuunsa. Kolmen ensimmäisen kerran jälkeen iski flunssa ja sitten tuli kiireet ja niin se unohtui. Kolme kertaa lenkillä ja kaksi kertaa soutamassa -suunnitelma kesän viikottaisesta urheilusta on jäänyt yhteen juoksulenkkiin, yhteen kävelylenkkiin ja yhteen soutulenkkiin. Kuitenkin kesätyöt on fyysisesti kuormittavia ja mökillä on hyötyliikuntaa kuitenkin harrastettu, joten kunto ei oo ihan retuperällä.

Herkkuja syön ja alkoholia juon silloin tällöin, mutta rajoitetusti ja hieman ajatellen. Päivässä syötävä vähintään yksi lämmin ateria ja ruokailuajat on vuorotyöstä huolimatta suhteellisen säännölliset. Ja monipuolisesti yritän syödä kaikkia ruokia. C-vitamiinia voisi ehkä saada lisää, mutta kyllä sitäkin oon jo ruvennut runsaammin syömään kun alkukesästä.

Lempparijuoma tällä hetkellä!

Ei oo stressiä, kun vaihtoasiat suttautuu oman tahtiinsa ja töissä on kivaa ja menee hyvin, joten nukunkin yöt hyvin. Mulla nimittäin stressi vaikuttaa nukkumiseen ja uneen, ja uni tunnetusti vaikuttaa jaksamiseen.

Henkistä hyvinvointia oli tarkoitus parantaa lukemalla taas pitkästä aikaa kunnolla kirjoja, mutta kun oon talven kattonut Netflixiä, niin ei sitä meinannut keväällä osata lopettaa. Alkukesän huonoja kelejä ja yksinäisiä hetkiä mökillä vietettiin Netflixin parissa, mutta nyt kun on seuraakin täällä mökillä olen palannut kirjojen pariin. Tänä kesänä on luettu Huonosti käyttäyvistä jumalista, palattu puoliveristen leirille Rick Riordanin parissa ja nyt järjestellään häitä Brownien kartanossa ja rakastutaan. Ja lisää kirjoja odottaa, mutta saas nähdä kerkeenkö niitä lukemaan.

Jos näissä maisemissa ei rauhoitu, niin en tiedä missä sitten

Mökin maisemat ja rauhallisuus on auttanut mua toipumaan hektisestä viime vuodesta ja talvesta. Mulla on ollut pitkästä aikaa oikeasti aikaa itselleni ja haaveilleni ja ajaessani Taffillani ympäri Etelä-Savoa, niin on kyllä tullut todettua että tää maakunta on koti. Tuun ehkä vielä käymään tuolla maailmalla hakemassa kokemuksia ja muistoja, jota muistella, mutta kyllä mä tähän maakuntaan haluan vielä palata <3

Projekti minä on siis kuitenkin päässyt alkuun hieman viivästyneellä aikataululla, mutta hei, mulla on koko mun loppuelämä aikaa. Koska siksihän mä tätä elämää elän, itseäni en ketään muutakaan varten :)

35 päivää lähtöön...

35 päivää siihen, että lennän vieraaseen maahan ja vieraaseen kulttuuriin elämään useamman kuukauden ajaksi. 35 päivää siihen, että joudun pärjäämään omillani. Oon asunut melkein kaksi vuotta yksinäni toisella puolen Suomea, mutta silti ulkomailla opiskelu ja asuminen on ihan uutta ja ihmeellistä. Ja niinhän se pitääkin olla.

Pisin aika, jonka oon ollut pois kotoa on neljä viikkoa. Nyt tuo aika kerrotaan viidellä. Siellä mä olen Amsterdamissa ihan yksin ja mun pitäisi pärjätä. Tietää miten päästä kouluun ja kämpille takas. Mihin soittaa, jos kämpässä on jotain vikaa? Missä pestä pyykit? Miten läpäistä tentit ja esseet, jotka on englanniksi? Millä kaduilla kulkea, että on turvallista ja mitä paikkoja vältellä? Erittäin pelottavaa.

Mutta sit toisaalta. Mä oon unelmoinut vaihtoon lähdöstä ja haaveillut kuluneen vuoden ajan siitä, että pääsen juuri tuonne kouluun ja opiskelemaan juuri tuohon ohjelmaan. Mä oon tehnyt hirveästi työtä sen eteen ja odotan innolla sitä, että oikeesti pääsen haastamaan itseni opiskelemalla englanniksi ja pärjäämällä isossa kaupungissa. Pääsen luomaan taas yhteen paikkaan suuren tunnesiteen. Pääsen jättämään taas palan sydämestäni jonnekin.

Pala siitä on Englannin maalla, Lontoon ruuhkaisella ostoskadulla ja Brightonin kaksikerroksissa busseissa. Pala siitä on Etelä-Pohjanmaalla valkoisen luhtitalon pienessä opiskelijayksiössä, yökerhon vessassa ja opiskelijakahvion korttipakassa. Aika iso osa siitä on Juvalla ison maatalon peräkamarissa, navetan vintin heinäpaaleissa ja pienen lammen laiturin nokassa. Ja pala sydämestäni on tuossa mutkaisessa hiekkatiessä, tällä hetkellä siniharmaassa Saimaassa ja kallion päällä olevassa vanhassa puupöydässä.

Koska on pelottavaa välillä ajatella koko ajan lähenevää syksyä, oon keksinyt itselleni muuta ajateltavaa ja suunnitellut jo seuravaa kevättä ja kesää ja ehkä vähän jo syksyäkin. Yritin aluksi hillitä itseäni ja sanoa, että eletään vain korkeintaan vuosi kerrallaan, mutta toisaalta kun edessä on täysin tuntematon viisi ja puoli kuukautta, on jotenkin lohduttavaa ajatella, että meni miten meni, mulla on lisää suunnitelmia suunniteltuna.

Mutta kuten Mikko Harju laulaa uusimmassa biisissään: "Mulla on taskussa pari unelmaa, mutta matkalla myös pari muuttujaa", kaikki suunnitelmat voivat muuttua vielä ja oonkin vuoden päästä tilanteessa, jota en osannut kuvitella. Niinhän mä oon nytkin sellaisessa tilanteessa. Tai no vuosi sitten aloin jo miettiä, että jos hakisi tonne kauppaan töihin, joten voihan olla että mun ensi kesän suunnitelmat toteutuukin. Mutta nyt focus tähän kesään ja koko ajan lähestyvään lähtöön...