Vuosi 2018

Vuotta 2018 on jäljellä kohta kolme kokonaista päivää ja on siis aika vuosipostauksen. Kun katson mennyttä vuotta erottuu siitä yksi selkein piirre minkä sen erottaa muista vuosista. Se oli jäähyväisten vuosi.

Tammikuussa sanoin hyvästit vaihtoajalleni. Sanoin hyvästit Damin kaduille, ratikoille, Osdorpin puistoille ja mun vuokratulle pyörälle. Sanoin hyvästit uudelle luokalleni, uusille kavereilleni ja niille parille kämppikselle, joiden kaa aloin päästä tervehtimistä pitemmälle asteelle.

Vika selfie Damissa

 Toukokuussa jouduin sanomaan hyvästit harjoittelupaikalleni ja sen työntekijöille. Toki vielä syksyllä kävin heitä moikkaamassa ja kavereiden kanssa siellä istumassa, koska se on yksinkertaisesti paras kahvila Seinäjoella, mutta ei se enää ollut samanlaista. Varsinkin kun puolet oli lopettanut kesän aikana. Se työporukka oli yksi tähän astisen elämäni parhaista <3

Elokuussa koitti jälleen jäähyväisten aika, vaikka näitä ihmisiä todennäköisemmin vielä näen. Eihän se meidän mökin paikka mihinkään muutu, vaikka samanlaisia mökkikesiä ja työsopimuksia siinä kyläkaupassa ei enää tulisikaan.

Kesän vika aamutee mökillä

Lokakuussa pakkasin sitten kaikki tavarani niin lapsuudenkodistani kuin Seinäjoen kämpästäni ja toin ne Rovaniemelle. Sanoin sillä hetkellä hyvästit molemmissa paikoissa asumiselle ja sille kaikelle turvalle mitä lapsuus, nuoruus ja opiskeluaika mulle toi. Hyvästelin joukon ihmisiä, joita tiedän että en näe enää. Sanoin myös opiskelukavereilleni hei hei ja toivon että se ei ainakaan vielä muutu hyvästiksi.

Nyt joulukuussa sanoin vielä virallisemmin hyvästit Seinäjoelle ja elämälle siellä. Hain tutkinnon koulun valmistujaisjuhlassa, kävin äidin ja isän kanssa Valkoisessa Puussa ja Amarillossa ja Wilsonissa. Kävelin yksin ne samat reitit jotka olin kulkenut viimeisen reilun kolmen vuoden aikana. Matkahuollolle, lähikaupoille, opiskelijakortteerille, kampukselle, lakeuden puistolle, yökerhojen pihalle jne. Menen varmasti joskus käymään siellä moikkaamassa kavereitani, mutta siellä minulla ei ole enää samanlaista elämää kun tähän asti on ollut.

Vika silmäys Seinäjoen kämppääni

Mutta näiden jäähyväisten lisäksi tapahtui muutakin: mm. kävin kaikkien lempiartistieni keikoilla, meillä oli kahdet sukujuhlat, tyttöjen mökkiviikonloppu, kaverin synttäriviikonloppu, opiskelijaristeily, approt, pyöräilin Puumalan saaristoreitin, kirjoitin opparini, vaihtarikaverini kävi Suomessa, osallistuin restokisoihin luokkakavereiden kanssa ja vietin aivan liian paljon aikaa Netflixin parissa jälleen kerran.

Mitä vuosi 2019 tuo, sitä en tiedä. Tällä kertaa en uskalla sanoa yhtään mitään varmaksi, koska sitä millaisessa tilanteessa olen vuoden päästä, en pysty millään aavistamaan. Muutama sellainen päivämäärä on tuon toisen vuoden puolelle, että tiedän mitä silloin tapahtuu ja pari suunnitelmaa vuoden varalle on, mutta aika saa näyttää mitä tapahtuu (en oikeesti ole koko ajan näin zen, kun mun blogipostaukset antaa ymmärtää...) Näihin sanoihin ja tunnelmiin, hyviä vuoden viimeisiä päiviä ja mahtavaa uutta vuotta 2018!

Sydämeeni joulun teen

Tänä vuonna tunnelmallisesta ja jouluisesta työpaikasta huolimatta mulla on ollut välillä joulumieli hukassa. Kirjoitin aiheesta facebook-sivuillenikin julkaisun, jossa pohdin asiaa. Tämä johtuu tai johtui siitä, että tämän vuoden joulu on ensimmäinen joulu, jonka vietän yksin. Kolme viimeistä joulua opintojeni parissa olen viimeistään tänä päivänä palannut kotiin joulun viettoon. Tällä kertaa en tee niin, sillä työni pitävät minut aika tiukasti kiinni Rovaniemellä.

Onneksi joulumieltä sain hieman viikolla kun näin vanhempiani valmistujaisten merkeissä, joten pahin koti-ikävä talttui siinä. Lisäksi pari kaveria ja sukulaista on ilahduttanut minua joulukortilla ja tänään ostetun joulukuusen alla on kaksi pakettia odottamassa jouluaattoa. Ja tietenkin kotiin pitää aattona soittaa ehkä jopa skypepuhelu, niin meneehän tää joulu näinkin. Varsinkin kun töissä on niin kiireiset päivät tulossa, että ihan hyvä vaan rauhoittua kämpillä sen jälkeen.

Vaikka olen töissä Joulupukin pajakylässä Napapiirillä, jossa on ihan älyttömän komeita jouluvaloja ympäri tiluksia ja meidänkin ravintolan sisällä on kaksi joulukuusta ja joulukoristeita, olen tänä vuonna huomannut että ei ne pelkästään pysty tuomaan minulle joulumieltä. Toki joulukortteja askarrellessa ja kirjoittaessa sekä joululahjoja paketoidessa tavoitin joulumielen samoin kuin Kauneimmissa joululauluissa mutta ne olivat hetkellisiä tunteita.

Nyt kun olen saanut tehtyä joulusiivouksen, laittanut isomummolta saadut joulukoristeet (seimitaulu ja enkeli) sekä muut koristeet paikoilleen, ostanut ja koristellut joulukuusen ja kaapissa odottaa ainekset jouluateriaani (riisipuuroon, porkkanalaatikkoon ja italiansalaattiiin), on joulumieli saapunut minulle. Mutta sitä nakertaa ikävä ja se, ettei saa olla läheisten luona toteuttamassa niitä vuosittaisia jouluperinteitä.

Sillä sitä joulu on minulle. Se on yhdessäoloa perheen ja läheisten kanssa.Se on sukulaisten luona vierailua ennen joulua ja kuulumisten vaihtamista. Se on glögihetkiä vanhempieni kanssa ja salaisia pukin hommia. Se on isän tuoman joulukuusen koristelemista aattona, joulurauhan julistuksen katsomista ja sen jälkeen joulupuuron syömistä. Se on hautausmaalla käyntejä ja jouluaterian kattamista perheelle. Se on jouluruoan syömistä yhdessä ja sen jälkeen lahjojen avaamista. Se on yhdessäoloa ja perinteitä.

Mutta olisinko tajunnut tätä, jos en olisi lähtenyt tänne? Eläisinkö koko loppuelämäni ajatuksella, että joulumieli tulee vasta silloin kun on kuusi tuvassa, herkullisimmat jouluruoat naaman edessä ja komeimmat jouluvalot ikkunoissa? Saattaisin elää, joten tämäkin kokemus elämässäni on kaikesta huolimatta positiivinen. Ja voihan olla että elämääni mahtuu vielä monta monta yksin vietettyä joulua, mutta aina kaikista kokemuksista ensimmäisen muistaa ja kokee voimakkaimmin. Siksi tällainen pohdiskelu aiheesta. Mutta nyt toivotan kaikille hyvää joulua! <3

Mullakin on joulu täällä kämpillä :)

It's time for goodbyes

Oon aina ollut huono jäähyväisissä. Se on varmaan ollut osasyy siihen miksi olin 15-vuotiaaksi asti kotihiiri. Kotona ei tarvinnut hyvästellä ketään tai mitään, vaan elämä meni sitä samaa rataa. Siihen asti kaveripiirikin koostui niistä samoista naamoista, joita oli katseltu jo lapsesta asti. Mutta sitten tuli rippileiri ja muutti elämäni ja minut.

Rippileirin jälkeen olen ollut mukana neljä vuotta nuorisovaltuustossa, jonka aikana kokoonpano, jolla kokoustettiin ja järjestettiin tapahtumia vaihtui. Tievatuvalle piti päästä takaisin ja sinne kaksi kertaa palatessa porukka oli eri. Tyttötalo-toiminnalle ja 4H:n hallitukselle piti myös jossain vaiheessa sanoa heippa. Puhumattakaan neljän viikon kielimatkaporukasta tai kaikista vaihdon aikana tapaamistani ihmisistä.

Mulla on viha-rakkaussuhde kirjasarjojen viimeisiin osiin, televisio- ja netflix-sarjojen viimeisiin jaksoihin ja elokuvien viimeisiin kohtauksiin. Toisaalta on mielenkiintoista ja jännittävää nähdä miten juonikuviot punoutuvat yhteen ja millainen loppu sille tarinalle saadaan. Samalla se on kuitenkin sydäntä särkevää, kun pitää taas kerran sanoa hyvästi jollekin, johon oli uppoutunut täysillä.

Näitä samoja asioita mietin istuessani junassa matkalla Rovaniemeltä Seinäjoelle. Vastaanotan tutkintotodistuksen huomenna valmistuneiden juhlassa ja minusta tulee virallisesti restonomi. Minulla on siis vihdoinkin pätevyys ja tutkinto jollekin alalle. Ja ainakin tällä hetkellä tuo ala on se missä haluan työskennellä vielä myöhemminkin. Päätin jo silloin kun opinnot aloitin ja tapasin monia ylivuotisia opiskelijoita, jotka olivat nauttineet opiskelijaelämästä enemmän kuin opiskelleet tai sitten keskittyneet töihin, että minusta ei tule sellaista. Tavoiteajassa koulusta pois tuli mitä tuli. Silloinkin kun aloin puhua vaihtoon lähdöstä moni epäili valmistunko silti tavoiteajassa, mutta tässä sitä ollaan.

Tavoite #valmis2018 on siis saavutettu, mutta miksi pohdin asiaa melonkolisessa mielessä. Siksi, koska se, että valmistun, tarkoittaa myös lopullisia jäähyväisiä Seinäjoelle ja elämälle siellä. Vaikka olisinkin jäänyt sinne asumaan ja töihin, ei se olisi sama asia kuin mitä se on ollut viimeiset kolme ja puol vuotta. Ja sitä aikaa ja sen tuomia muistoja mulla tulee ikävä ja niille asioille on nyt vaikea sanoa hyvästi.

On vaikea sanoa hyvästi extemporesti lähdöille opiskelijabileisiin tai yksille, kun piti pitää vain koti-ilta ja tehdä kouluhommia. On vaikea sanoa hyvästi monen tunnin kahvitteluille kaupungin kivoimmassa kahvilassa, jossa viimeisen vuoden aikana oli vielä toinen syy käydä, kun sain tehdä harjoitteluni sinne ja sitä myötä syksyllä oli mukava vaihtaa entisten työkavereiden kanssa kuulumisia. On vaikea sanoa hyvästi lenkkimaastoille, joista opin viimein tykkäämään. On vaikea sanoa hyvästi kaikille niille muistoille, jotka opiskelujen aikana syntyi. On vaikea sanoa hyvästi kavereille, jotka elämääni tuli Seinäjoki-seikkailun aikana. Tietenkin tahtoisin vielä pitää yhteyttä ja nähdä, mutta elämästä ei koskaan tiedä tuleeko niin koskaan tapahtumaan.

Toki asiaa hieman lievittää se, että minua ei tämän jälkeen odota tuntematon. Tämän reissun jälkeen palaan siihen jo omanlaiseksi sisustettuun kämppään Rovaniemelle ja seuraavana aamuna menen töihin jo tutuiksi tulleiden työkavereiden seuraan tekemään työtä, jonka jo reilun puolentoista kuukauden jälkeen handlaan. Joten jäähyväiset voisi olla vielä vaikeammat.

Toinen syy miksi pohdin jäähyväisiä ja sitä, että olen niissä huono, on se, että joudun sanomaan huomenna vielä toiset jäähyväiset. Kaikki, jotka tuntee mut ja on mun blogiakin lukenut tietää, että mä olen fiktiofani, joka uppoutuu kirjoihin, sarjoihin ja leffoihin. Ja osaan niistä uppudun ihan kunnolla. Yksi tällaisista sarjoista on Uusi Päivä, jonka vihoviimeinen jakso ilmestyy huomenna.

Uudesta Päivästä on siksi tullut minulle tärkeä, koska olen kasvanut sen sarjan mukana. Olen käynyt läpi samoja elämänvaiheita sarjan hahmojen kanssa. Kävin heidän kanssaan lukion, sitten korkeakoulun ja nyt sarjan loppuhetkillä kun he valmistuvat ja suuntaavaat työelämään, mä teen myös samoin. Kahdeksan vuotta pyörineessä sarjassa ehti tapahtua vaikka mitä ja hahmot muuttua, mutta sitähän elämäkin on. Elämässä sattuu ja tapahtuu ja joka hetki me kasvetaan ja muututaan. Ja se on ihan ok.

Kun elämässä tapahtui muutoksia koulun, töiden ja aikuistumisen myötä, oli turvallista kolme kertaa viikossa palata tutuksi tulleeseen Virtaukseen ja niiden hahmojen elämään. Uusi Päivä on ollut kuin kallio, johon nojata ja josta ammentaa voimia. Se on ollut turvasatama ja latauspiste, kun et ole voinut katsoa kun korkeintaan kolme jaksoa viikossa eikä koko sarjaa alusta loppuun viikon aikana.  Se on ollut osa mun elämää ja nyt sitä ei kohta enää ole. Surullista.

Aika hassu sattuma, että sekä Uusi päivä että mun koulutaipale päättyvät samana päivänä. Vai onko se jotain muuta kuin sattumaa? Ehkäpä kohtalo? Ken tietää...

From: We<3it

Kuka minä olen?

Olen unelmoija, suunnittelija ja uppoutuja. En pystyisi kuvittelemaan elämääni ilman unelmia saati sitten suunnitelmia siitä kuinka unelmista tulee muutakin kuin pelkkää unta. Enkä ymmärrä miten jotain sarjaa voidaan katsoa ilman, että siihen uppoudutaan mukaan täysillä.

Samat kolme piirettä näkyy myös muualla elämässäni. Suunnittelijan rooli elämässäni näkyy muun muassa siinä, että muistivihkoistani löytyy monia to do -listoja. Ilman niitä en olisi varmaan muistanut puoliakaan niistä kaikista asioista mitä aioin illalla nukkumaan mennessäni tehdä seuraavana päivänä. Jokaisella ulkomaanreissulla ja jokaisessa elämänvaiheessani minulla on lista niistä kohteista ja asioista, jotka minun pitää tehdä tai nähdä, jotta voisin sanoa ottaneeni kaiken irti siitä ajasta. Suunnittelen eteenpäin jopa omaa tulevaisuuttani, mikä on aiheuttanut ja tulee varmaan vielä aiheuttamaan, minulle lisää stressiä.

Unelmointi on elämäntapani. Kaikki tähän astiset elämänpäätökset olen tehnyt unelmieni perusteella. Ensimmäinen unelmani, jonka muistan tapahtui noin 10-vuotiaana, kun kävin vanhempieni kanssa katsomassa lukioteatterin. Tämän jälkeen aloin haaveilla lukioon menosta ja lukioteatteriin pääsystä. Haave opiskelijaelämästä ja korkeakouluopiskelijan haalareista vei ammattikorkeakouluun, unelma ulkomailla opiskelemisesta Alankomaihin ja asumisesta Lapissa Rovaniemelle.

Olen fanityttö, myönnän sen. Muutama viikko sitten kirjoitin teille postauksen Rakkaudesta fiktioon, jossa kerroin fiktion ja siihen paneutumisen olevan muutakin kuin ajanviete. Mutta uppoutuminen ja 100 prosenttia itsestäni antaminen ei jää ainoastaan fanitytön elämäntapaani. Mitä tahansa teinkin, teen sen niin hyvin kuin pystyn ja uppoudun siihen tekemiseen. Askartelin tämän vuoden joulukortit yhden illan aikana, neuloin pipon joululahjaksi lähes yhdessä päivässä ja jokaisena päivänä töissä tai koulussa olen antanut kaiken itsestäni sinne. Siksi olenkin aina ollut jokaisen työpäivän ja koulupäivän jälkeen aivan poikki ja halunnut rojahtaa vain sohvalle.

Mutta nämä kaikki piirteet itsessäni tekee minusta juuri minut. Vaikka on hieman stressaavaa, että kannan huolta siitä toteutuuko unelmani, silti en voisi elää ilman unelmiani. En osaisi päättää varmaan mitään ilman, että sitä ohjaisi jokin haave. Vaikka on hieman ennenaikaista suunnitella mielessään jo ensi kesää, koska Kaikki ei aina mene niin kuin suunnittelee, en voi sille mitään, että se tuo minulle jonkinasteisen rauhan, kun edes jotain on suunniteltuna. Ja vaikka olisi ehkä helpompi joskus mennä puoliteholla vaikka sen televisiosarjan suhteen, jotta jaksaa antaa sitten seuraavana päivän kaiken itsestään töissä, olisi sääli että niin hieno tarina jäisi ymmärtämättä ja tajuamatta. Niinpä jatkankin tällä tavalla
elämistä, koska se tekee minut onnelliseksi <3

Elämää Rovaniemellä

Tasan kuukausi sitten pakkasin loput kamani pieneen autooni ja otin suunnaksi pohjoisen. Kuukausi on mennyt nopeasti ja suurimmaksi osaksi töissä. Kävin kuun puolenvälin paikkeilla Seinäjoella tekemässä viimeiset koulujutut ja nyt se olisi oikeasti vain valmistumista odotellessa. Samalla reissulla kävin Juvallakin, kun en tiedä milloin seuraavan kerran sinnekään ehdin. Sopivasti oli siihen saumaan viiden päivän vapaat, niin onnistui hyvin. Samanlaisia vapaita on tuskin ennen kevättä odotettavissa, viikonloppuna alkaakin jo sesonki.

Olen siis töissä Joulupukin pajakylän yhdessä ravintolassa tarjoilijana nyt tämän talvisesongin. Töissä on ollut kyllä mukavaa, työkaverit on mukavia ja työtkin on sujunut pieniä mokailuja huolimatta hyvin. Nyt on ollut viimeisen viikon aikana ajatukset jossain muualla (en tiedä missä) ja on tullut hieman sählättyä, mutta eipä ainakaan vielä ole tullut mitään suurempaa sanomista. Toivottavasti tää sähläily nyt on ihan väliaikaista.

Vapaa-ajalla (jota mulla pitkästä aikaa on) olen sitten laitellut kämppää, katsonut vihdoinkin hyvällä omatunnolla Netflixiä ja neulonut joululahjoja. Päätin antaa tänä vuonna aikuisille itsetehdyt lahjat ja nyt on puolet niistä valmiina. Lisäksi olen nähnyt neljää Rovaniemellä asuvaa tuttua ja etsinyt lenkkimaisemia. Viime lauantaina kävin Ikeassa ostamassa muun muassa kirjahyllyn.

Ikean reissu oli siinä mielessä itselleni erikoinen, että kävin Ruotsin puolella sen vuoksi. Lähin Ikea on siis täällä pohjoisessa Haaparannassa, joten siellä sitten tuli käytyä. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että kävisin toisen valtion puolella ostamassa huonekaluja, mutta nyt sellainen tapahtui.

Meinasin kuvittaa tämän postauksen kuvilla kämpästäni, mutta koska mokailin hieman verhotilauksen kanssa, en ole saanut sitä vielä itselleni enkä halua julkaista asunnostani kuvaa ennen verhon ripustamista. Kirjoittelen joskus sitten postauksen tämän asunnon sisustuksesta.

Mitään sen erikoisempaa ei kuulu. Joulua ajattelin tässä pikkuhiljaa laittaa. Se onkin tänä vuonna hyvin erilainen, sillä töissä on kiireisin aika vuodesta, joten varmaan kaikki joulupyhät ollaan töissä. Mikä sitten tarkoittaa sitä, että kotiin Juvalle ei ole mitään mahdollisuutta päästä. Työpäivän jälkeen sitten odottaakin tyhjä asunto, mutta toisaalta tämä on vaan yksi joulu elämässäni. Joten eiköhän sen kestä, onneks töissä on sentään joulutunnelmaa.

Muutakin ohjelmaa joulukuulle on mm. kaverin vierailu täällä ja koulun valmistuneiden juhla hieman ennen joulua. Mutta näihin sanoihin ja tunnelmiin, hyvää marraskuun toisiksi vikaa iltaa, minä taidan siirtyä tästä Netflixin äärelle!

Kuva: We<3it

Kaikki ei aina mene niinkuin suunnittelee

Nytkun olen vihdoin saanut kaikki koulujutut pois alta (tutkintolupahakemusta lukuunottamatta), minkä vuoksi työvuorojen jälkeen on aikaa vapaa-ajalle ja kirjoittamisharrastukselle. Siksi olenkin aikonut tehdä muutosliikkeen tämän blogiin suhteen. En vielä tiedä mitä kaikkia muutoksia aion tehdä mutta yksi on se, että alan kirjoittaa useammin. Tästä lähtien saatte nauttia siis blogiteksteistäni vähintään kahdesti kuussa ellei useamminkin :)

Mutta siirrytäänpä sitten asiaan. Tänään yhtä toista ajetelmaa kirjoitellessani tajusin asian mikä sai itseni aluksi huvittumaan, mutta sitten tajusin että sehän kuvaakin elämää täydellisesti. Se on nimittäin se, ettei kaikki mene aina niinkuin suunnittelee. Mutta se ei silti tarkoita sitä, etteikö elämästään saisi sellaista kuin sen haluaisi.

Kun 16-17-vuotiaana aloin haaveilla ja suunnitella kielimatkalle lähtöä ilmoittauduin aluksi matkalle kohteeseen Torquay ja ajankohta oli heinäkuu. Toisin kuitenkin kävi ja minulle ilmoitettin EF:ltä että ainut ABI-kielikurssi, joka toteutuisi, olisi kesäkuussa Brightonissa. Aluksi hieman pitkin hampain suostuin siihen, mutta viimeistään paikan päällä tajusin, miten ihana kaupunki Brighton olikaan ja miten hieno kokemus siitä tuli. Yksi elämäni parhaimpia kuukausia ehdottomasti!

Lukion abivuoteen asti opiskelupaikkaa miettiessäni kohteina oli Kuopio ja Jyväskylä ja arvoinkin niiden välillä monta kertaa. Suunnitelmat kuitenkin meni uusiksi, kun sinä yhtenä syksyisenä tiistai-iltana kirjastossa istuessani tein ammatinvalintatestin, jonka tulokset kertoivat minulle vaihtoehdosta nimeltä Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Ja siitä koulusta pitäisi kuukauden päästä valmistua restonomin tutkinto taskussa.

Peruskoulun päättymisen kunniaksi lähdin Saksaan perheystäväni luokse ja sillä matkalla hän sai päähäni ajatuksen vaihtoon lähdöstä. Kohteena toki piti olla Australia vuosien haaveilujen jälkeen, mutta loppujen lopuksi tässä vietettiin viisi kuukautta Alankomaissa. Vaihtoaikani oli kuitenkin kohteesta huolimatta upea ja Alankomaiden pienuus mahdollisti matkustelun syksyn aikana. Ja puhumattakaan niistä kaikista upeista hetkistä ja kokemuksista, joita koin vaihdon ajalta.

Ja mitä tulee tähän nykyiseen elämänvaiheeseeni, vielä heinäkuussa olin hakemassa töihin talveksi Leville, mutta nyt sitä asutaan ja työskennellään Rovaniemellä. Vielä en osaa sanoa mitä kaikkea tämä aika täällä tuo työkokemuksen ja itsenäistymisen lisäksi, mutta varmasti tästäkin tulee ihan yhtä hienoa kuin jos olisin Levillä.

Joten vaikka ensimmäinen versio suunnitelmistani ei toteunutkaan, olennaisin asia kuitenkin pysyi. Kävin kielimatkalla, opiskelin restonomiksi, kävin vaihdossa ja asun ja työskentelen Lapissa. Joten vaikka kaikki ei mene alkuperäisen suunnitelman mukaan, voit silti saada sen mitä tahdot. Varsinkin jos teet töitä asian eteen ja olet rohkea. Se olkoonkin tämän kertaisen kertomukseni opetus. Näihin sanoihin ja tunnelmiin:

Rakkaudesta fiktioon

Todellisuus on joskus rankkaa ja vaikea hahmottaa. Välillä ei ole varma mitä haluaa tai minne on oikein menossa elämässään. Välillä on hukassa, yksin ja surullinen. Silloin saattaa tulla sellainen tunne, että haluaa edes hetkeksi pois niistä kaikista negatiivisista ja ahdistavista tunteista ja ajatuksista. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa päästä pois ja minulle se on aina ollut tarinat ja fiktio. Niiden avulla olen päässyt pois siitä hetkestä ja paennut pelottavia ajatuksia, kunnes ne ajatukset eivät ole enää pelottaneet.

Kun olen tuntenut itseni erittäin yksinäiseksi eikä ole ollut ystäviä tai perhettä käden ulottuvilla tukemassa vaikeuksissa, on fiktio auttanut. Sen avulla olen taltuttanut koti-ikävän, surun, yksinäisyyden, murheen, ahdistuksen ja stressin. Fiktio on auttanut selviämään erilaisista vaikeista ja pulmallisista tilanteista, kun olen voinut uppoutua tarinoihin ja todellisuuksiin, jotka eivät ole omia.

Mutta on fiktio ollut muutakin. Se on ollut harrastus ja ajanviete niin kauan kuin jaksan muistaa. Lapsena barbieleikeissäni oli selvät juonikuviot ja jokaisella kerralla jatkoin leikkiä siitä kohdasta mihin viimeksi olin jäänyt. Hieman vanhempana barbiet pakatessani laatikoihin löysin pelimaailman muun muassa Sims-pelin myötä, jossa sain myös vaikuttaa juonenkäänteisiin ja luoda hahmoille erilaisia tarinoita. Lapsuuden sairaspäivät vietettiin katsoen Disneyn piirrettyjä. Siitä asti, kun opin lukemaan kirjoja, on rahapussissani ollut vähintään yksi kirjastokortti (nyt niitä on yhteensä neljä).

Kirjastot ja kirjakaupat ovat minulle taivaita ja menen niihin usein tappamaan aikaa. Hivelen kirjojen selkämyksiä ja lueskelen kirjojen takakansia. Tavaratalojen dvd-laarit pitää aina tsekata, jos sieltä löytyisi kokoelmiin uusi dvd-löytö. Yksikään jouluaatto ei ole jouluaatto, jos siihen ei kuulu myöhäisillasta elokuvan katselu. Samoin kuin perjantai- ja laauntai-illat on kulunut minun osaltani useammin leffojen ääressä kuin baarien tanssilattioilla. Netflixin katseluhistoriaan en halua edes vilkaista, sillä lukumäärä sarjoista ja leffoista järkyttäisi jopa itseni.

Ajanvietteen ja pakokeinon lisäksi fiktio on tuonut minulle elämänkatsomukseni ja sen avulla olen luonut oman maailmankuvani ja omat unelmani. Lähes kaikki unelmamatkakohteistani on muodostunut minulle jonkun sarjan, elokuvan tai kirjan myötä ja monesti siteeraan osuvia lausahduksia lempikirjailijoiltani tai lempihahmoiltani. Monesti myös suosikkitarinoideni opetukset auttavat minua ratkaisemaan oman elämäni ongelmia tai pohdintoja.

Elämäni on siis lapsesta asti rakentunut tarinoiden äärelle ja ahdistavissa tilanteissa olen joko napannut kirjan käteen, avannut Netflixin tai alkanut itse kirjoittaa tarinaa, johon purkaa ajatuksia. Tietokoneeni tiedostot-kansio onkin täynnä ajatuksia ja tarinoiden alkuja. Ehkäpä niistä joskus tulee jotain muutakin kuin pelkkiä tiedostoja, ken tietää. Mutta yhden asian tiedän ja se on se, että elän tätä elämää rakkaudesta fiktioon.

Next chapter

Reilu 15 vuotta elämästäni on mennyt koulunpenkillä. Viimeiset 15 vuotta olen talvisin pakertanut kotitehtäviä, jotka vaikeutuivat ja laajenivat vuosi vuodelta. Ensin väritettiin kuvia ja opeteltiin lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan. Sitten kirjat paksuuntui, tekstit vaihtui, laskut vaikeni ja lauseet piteni. Tuli uusia aineita. Tuli enemmän vastuuta. Tuli kokeet, pistarit ja esseet. Tuli ryhmätyöt ja aiheet koko ajan syventyi ja syventyi. 

Reilu kuusi vuotta sitten opiskelu ja koulunkäynti vaihtui vapaaehtoiseksi ja opiskeltavat aiheet lisääntyi. Nyt piti itse pitää huolta siitä, että yhä vaikeammaksi menneet matikanlaskut tuli laskettua, psykan koealue luettua ja saksan sanat opeteltua. Mutta nyt sai myös hieman enemmän vapautta ja sai itse päättää mitä kursseja kävi pakollisten kurssien jälkeen.

Jossain vaiheessa piti alkaa miettiä mitäs tämän jälkeen. Ala-asteelta asti ollut unelma eläinlääkärin ammatista oli kaatunut kasiluokan tet-jaksoon, jossa totuus eläinlääkärin ammatista oli paljastunut. Haaveet lastenhoitajan ammatista myös kaatuivat ensimmäiseen kesätyöhön kolmen lapsen vahtijana. Opettajana olo kiinnosti, mutta totuus siitä että kun joskus kouluni saisin päätökseen ei olisi enää kyläkouluja ja sitä juuri olisin halunnut. Pienestä pitäen ollut into leipomiseen ja keittiössä hääräilyyn vahvistui pitopalvelussa tehdyn tet-jakson jälkeen ja niin otettiin ravintola-ala tähtäimeksi.

Lukioon halusin ehdottomasti, joten ne kokemukset ja opit otettiin siinä välissä. Opon kanssa keskustelun jälkeen vahvistui tavoiteltava tutkintonimike: restonomi. Tämän jälkeen alkoi koulujen vertailu ja niitä vertailtiin. Lukion abivuotena olin tappamassa aikaa kirjastossa lukioteatteriharkkojen ja sählyn välillä ja tein ammatinvalintatestin, joka vahvisti että kuulun ravintola-alalle. Testi ehdotti myös niin toisen asteen koulutuksia kuin myös ammattikorkeakoulututkintoja ja siellä silmiini pomppasi Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Siellä restonomin tutkinto painottui enemmän ruokaan, mikä kiinnosti minua ja monien pohdintojen jälkeen hakupaperit laitettiin sitten sinne.

Kutsu valintakokeisiin tuli ja niiden jälkeen tieto opiskelupaikasta. Nyt muutettaisiin Seinäjoelle opiskelemaan. Kolme ja puoli vuotta täyttyi erinäisistä alan opinnoista raporttien, projektien, luentojen ja tenttien myötä. Ensin ekana vuonna opiskeltiin perusopintoja kuten elintarviketurvallisuutta, erityisruokavalioita, ruokapalvelujen kokemuksellisuutta ja elämyksellisyyttä, ruoan ja terveyden yhteyttä toisiinsa sekä puuhattiin Prikassa tuottajan roolissa. Vuosi päätettiin perusharjoitteluun. Toisena vuonna päästiin johtajan rooliin Prikassa ja opinnoissa syvennyttiin enemmän esimiehen tehtäviin. Lisäksi osallistuttiin erilaisiin projekteihin joko vapaavalintaisten opintojen tai perusopintojen parissa.

Toisen vuoden keväällä tehtiin valinnat syventävien ammattiopintojen kokonaisuuksista ja itsellä ne valikoitui vaihdossa suoritettuihin liiketalousopintoihin sekä ruokatuotannon kehittämiseen sekä ravitsemuksen opintoihin. Näiden ja opinnäytetyöhön preppaavien kurssien sekä erikoistumisharjoittelun parissa vietettiin opintojen loppuaika. Opinnäyteytyö kaiken pähkäilyn jälkeen suuntautui parin kesän kesätyöpaikan kesäterassin kehittämiseen.

Ja tässä sitä ollaan. Monen monta koulutehtävää, oppituntia, luentoa, raporttia, esseetä, tenttiä, koetta, pistaria jne takana. Eilen oli viimeinen kontaktipäivä, toissapäivänä pidin opparin tulosseminaarin ja kaikki tehtävät on palautettu. Marraskuussa käyn vielä yhtenä päivänä tekemässä kypsyysnäytteen ja arviointikeskustelussa. Opparia pitää vielä lähettää eri paikkoihin ennen kuin sen kanssa ollaan valmista, mutta periaatteessa opiskelua minulla ei enää ole. Joulukuussa saan sitten restonomin paperit käteen.

Elämässäni aukeaa siis uusi lehti, kun opiskelu vaihtuu työelämään ja vihdoinkin minulla on se kauan kaipaama vapaa-aika. Tällä viikolla on meinannut vieroitusoireet iskeä siitä, ettei enää opiskele ja olen miettinyt seuraavia vaihtoehtoja, mutta kyllä taidan sittenkin olla ihan tyytyväinen siihen, että nyt saa lukea niin paljon hömppäkirjoja kuin jaksaa, Netflixin katsomisesta ei tarvitse kantaa huonoa omatuntoa, tilille tulee hieman enemmän rahaa kuussa kuin opiskelujen aikana ja vapaapäivinä ei tarvitse tehdä koulujuttuja.

Uusi elämänvaihe aloitetaan yhden haaveen parissa. Muutan nimittäin parin päivän päästä Rovaniemelle, josta olen saanut ainakin sesongin ajaksi töitä, mutta eihän sitä tiedä, kuinka kauan siellä viihtyy... Kaikki on mulle nyt aivan auki ja se on jännittävää, vapauttavaa ja pelottavaa. Nyt vaan pitää osata luottaa siihen, että aika näyttää mitä kaikkea tulee tapahtumaan ja millaiseksi mun elämä tästä eteenpäin muokkautuu. Aika aloittaa siis uusi luku elämäni kirjassa.

Opiskelijaelämäni

Viimeinen syksy ammattikorkeakoulussa ja motivaation puute opparin kirjoittamiseen saa miettimään viimeistä reilua kolmea vuotta ja mitä kaikkea nuo vuodet on pitäneet sisällään. Kaiken voi tiivistää yhteen sanaan: opiskelijaelämä, mutta mitä se mun tapauksessa oikein tarkoitti?

Se tarkoitti kohta saavutettua 210 opintopistettä ja niiden eteen tehtyä työtä. Se tarkoitti myöhäisiä iltoja koululla jonkun projektin parissa ja välillä jopa viikonloppujen uhraamista. Se tarkoitti muutamaa kymmentä raporttia, jokusen verran moodle-tenttejä sekä paperitenttejä, luentoja ja oppitunteja. Puuhaamista opiskelijaravintola Prikassa ensin ykkösellä tuottajana, kakkosella johtajana ja kolmosella erinäisten projektien parissa.

Se tarkoitti Restokisojen Gaala-tarjoilua, Ruoka ja viini -kurssia, KV-viikon coctail-tilaisuutta, Meksikolaista iltaa Prikassa, ohjatun kokkausillan järjestämistä Prikassa, myrsky-illallista, Suomi-lounasta sekä muita projekteja.

Mutta sen lisäksi se tarkoitti punaisia opiskelijahaalareita, jotka vedettiin jalkaan keskiviikkoisin (ei nyt kuitenkaan joka keskiviikko) ja niitä haalarimerkkejä joita siihen kerättiin innokkaana ainakin ensimmäiset kaksi vuotta. Se tarkoitti vujuja, approja, pikkujouluja ja vappuja, jolloin ei mietitty koulustressiä. Se tarkoitti Triangelia, Goomia ja SuperGoomia (opiskelijaristeilyjä) ja se tarkoitti välillä huonovointisia torstai-aamuja.

Se tarkoitti myös opiskelijayhdistyksen sihteerin sekä markkinointivastaavan hommia. Bileiden, makkaranpaistoretkien, peli-iltojen, pikkujoulujen sun muiden järjestämistä. Kokouksia ja edustamista muissakin tilanteissa kuten Restomeetissä Helsingissä. Se tarkoitti tutorina toimimista ja uusien ykkösten auttamista. Se tarkoitti tutustumista muiden alan opiskelijoihin näiden yhteydessä.

Ja totta kai se tarkoitti vaihtosyksyä Amsterdamissa. Opiskelua ja asumista toisessa maassa ja tutustumista uusiin ihmisiin siellä. Opiskelua toisella kielellä, tutustumista uuteen maahan ja sen kulttuuriin. Iltoja keskustassa, museoita, pyöräretkiä ja matkustelua ympäri Hollantia.

Se tarkoitti kahden harjoittelun suorittamista, Restokisoihin osallistumista, opinnäytetyötä ja koulustressiä. Se tarkoitti uusien liikuntavuorojen kokeiluja, työvuoroja opiskelijakahvilassa, opintoretkiä Kauhajoen ruokamessuille sekä Gastro-messuille Helsinkiin. Se tarkoitti opintotuen odottamista jokaisen kuun alussa ja töiden tekoa lomilla. Asumista opiskelijakämpässä ja viikonloppureissuja kotiin. Tenttiin lukua bussissa, koulutehtäviä junassa ja esitelmän hiomista auton ratissa. Ja tietenkin Tsumpin teekupillisia, Sodexon sapuskoita ja lounaita Prikassa.

Se tarkoitti mahtavien opiskelukavereiden tapaamista ja toivomista, että meidän kaveruus ei ole riippuvainen samasta opinahjosta ja samasta paikkakunnasta. Se tarkoitti elämäni stressaavinta mutta samalla myös palkitsevinta aikaa. Se tarkoitti rajojen rikkomista, ahkeruutta ja itsensä voittamista.

Otin siis omasta mielestäni kaiken irti tästä ajasta ja vaikka tätä elämänvaihetta tuleekin ikävä, en malta odottaa sitä, että töistä tullessani minun ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa siitä, että avaan tietokoneen ihan muuta tarkoitusta varten kuin koulutehtävien tekoa. Ja sitä mitä kaikkea muuta tuo uusi elämänvaihe oikein tuokaan elämääni... Mutta nyt vielä focus on tähän hetkeen ja niihin viimeisiin koulujuttuihin.

One more episode...

Lueskelin vanhoja blogitekstejä löytääkseni inspiraation uuteen postaukseen ja huomasin, että olin kirjoittanut suurin piirtein samoihin aikoihin 6 vuotta sitten lempitv-sarjoistani.  Ajattelinkin sitten tehdä tänne päivitetyn postauksen, kun Netflix-tunnusten hommaamisen myötä olen antanut uusille sarjoille mahdollisuuden. Tällä hetkellä viisi top-sarjaa siis olkaa hyvä.

1. Once Upon a Time
Parisen vuotta sitten huomasin telkkarissa, että tulee tällainen kuin Olipa kerran, mutta en kuitenkaan saanut aikaiseksi ruveta katsomaan sitä, vaikka se kuulosti mielenkiintoiselta sarjalta. Vuosi sitten lähdin vaihtoon ja mulla oli elokuun loppuun asti Netflixin tunnukset voimassa (irtisanoin ne vaihdon ajaksi) ja hieman kipeenä ajattelin katsoa ensimmäisen jakson. Ja sit mentiin. Katsoin sen reilun viikon aikana, minkä mulla oli vielä tunnukset jäljellä sarjan noin puoleen väliin ja jäin koukkuun. Sain hillittyä itseni tilaamasta Netflix-tunnuksia uudelleen ja nautin vaihdosta, mutta tammikuussa päätin antaa itselleni armoa, sillä vikat tentit oli tulossa.

Tämä sarja kertoo siis Emma Swanista, joka saa tietää satujen olevan totta ja olevansa itse kahden ikonisen satuhahmon tytär ja että hänen tehtävänään on poistaa pahan kuningattaren kirous ja palauttaa kaikille satuhahmoille heidän onnelliset loppunsa. Sarja yhdistää nerokkaalla ja loistavalla tavalla kaikki klassikkosadut ottaen myös uusia tulokkaita mukaan ja tällaiselle satujen rakastajalle se onkin ihan täydellinen sarja! Kuusi ensimmäistä kautta löytyy Suomen Netflixistä ja seitsemäs kausi on saatu päätökseen ja sekin varmaan joskus sinne ilmestyy. Sitä en ole vielä katsonut muuten kuin jostain klipeistä.

2. Gilmore Girls
Tämä ei ole oikeastaan uusi sarja, sillä tullut aikoja sitten telkkarista, mutta minulle sarja on uusi. Kaksi vuotta sitten törmäsin tähän Netflixissä ja kävi samalla tavalla kuin aina ennenkin, eli koukutuin. Myöhemmin sarjaa katsoessa jotkut kohtaukset vaikutti siltä, että olin varmaan joskus avannut telkkarin samaan aikaan, mutta vaihtanut sitten toiselle kanavalle.

Äidin ja tyttären ystävyyssuhde ja heidän elämänsä vastoinkäymisineen, riitoineen ja sydänsuruineen on sympaattista katseltavaa ja pikkukaupunki Stars Hallow'n omalaatuinen väki erilaisineen tempauksineen ja kaupunkikokouksineen on huippua viihdettä! Sarja löytyy Netflixistä, kuten myös pari vuotta sitten tehty neljän jakson jatko-osa, jossa katsotaan mitä sarjan hahmoille kuuluu yhdeksän vuoden jälkeen sarjan päättymisestä.

3. Uusi päivä
 Yle TV 2:n päivittäissarja, jonka viimeinen kausi tulee nyt syksyllä ja jonka kuvaukset on juuri noin kuukausi sitten lopetettu. Kerroin joskus tästä sarjasta hieman enemmän, joten en nyt ala kertoa mitään yksityiskohtaista selostusta. Sarja kuitenkin kertoo kuvitteellisesta Virtauksen kaupungista ja sen asukkaista. Viime vuosina sarjan kuvaus siirrettiin myös Tampereelle, johon jo lukiosta pois päässeet virtauslaiset nuoret lähtevät opiskelemaan ja kokeilemaan onneaan.

Syy siihen, miksi pidän tästä sarjasta, on se, että sarja on aito ja käsittelee niin monenlaisia eri aiheita. Sen hahmot ovat joutuneet onnettomuuteen, olleet työttömiä, heidän yrityksensä on tehnyt konkurssin, he ovat menettäneet läheisensä, sairastavat jotain sairausta tms. Mutta myös onnellisia aiheita löytyy. Mennään naimisiin, saadaan lapsia, ostetaan taloja, perustetaan yrityksiä, päästään opiskelemaan, rakastutaan, saadaan uusia ystäviä, onnistutaan sekä toteutetaan haaveita. Juuri niinkuin oikeassa elämässäkin. Toki, koska kyseessä on televisiosarja, jotkut juonenkäänteet on melko rajuja, mutta aitona sarja on kaikkien kahdeksan esitysvuotensa aikana pysynyt.

4. The Ranch
Netflixin original-sarja, joka muistuttaa melko paljon Mcleodin tyttäriä, mutta jossa tapahtumapaikkana on amerikkalainen Coloradossa sijaitseva karjatila ja kylä sekä tilaa pyörittävät isä ja kaksi poikaa. Sarja alkaa sillä, kun toinen pojista Colt palaa häntä koipien välissä takaisin kotiin saaneensa takapakkia jalkapallourallaan. Colt jää auttamaan isäänsä ja veljeänsä Roosteria karjatilalle ja tapaa nuoruudenrakastettunsa Abbyn. Poikien vanhemmat on eronnut ja heidän äitinsä omistaa baarin, jossa pojat viettävät lähes kaiken vapaa-aikansa.

Sarjassa koetaan sitten kaikenlaisia vastoinkäymisiä, joita esimerkiksi säätilat aiheuttavat karjatilalle, mutta myös monenlaisia muita ongelmia ilmenee. Mutta sitähän elämä onkin. Myös tässä sarjassa koetaan onnellisia hetkiä ja sarjan huumori puree etenkin meikäläiseen. Koukuttavaksi sarja on osattu tehdä, sillä lähes jokainen jakso loppuu niin jännittävään tai mielenkiintoiseen kohtaan, että ei voi jättää katsomatta seuraavaa jaksoa. Tähän mennessä The Ranchia on ilmestynyt viisi kautta. Viides kausi loppui kyllä niin, että eiköhän sarjaa ollaan kuvaamassa lisää ja uusia jaksoja on tulevaisuudessa tulossa. Itse ainakin toivon niin!

5. Jane the Virgin
Viimeisempänä esittelen uuden suosikkini, johon koukutuin kyllä jälleen kerran ihan kunnolla. Tarkoituksena oli katsoa netflixistä yksi jakso, kun muistelin joskus nähneeni yhden kohtauksen telkkarissa. Arvaatte varmaan mitä kävi? Siinä vaiheessa kun aloin katsoa ensimmäistä jaksoa, odotin sen olevan erittäin hauska komediasarja, jolle saa nauraa vedet silmissä. Tosi asiassa en ole varmaan vielä kertaakaan nauranut, vaikka sarjassa toki humoristisia käänteitäkin on. Saippuasarjaksi tai telenovelaksi nimitetty sarja pitää sisällään sen verran jännittäviä rikosvyyhtejä ja sydäntä särkeviä rakkauskuvioita, että ne on vienyt mun kaiken huomion jakso toisensa jälkeen katsoessa.

Sarjassa siis neitsyt-lupauksen tehnyt Jane keinohedelmöitetään vahingossa, josta lähtee suuri tapahtumien sarja. En voi kertoa oikein mitään juonenkäänteitä spoilaamatta, mutta erittäin koukuttava sarja tämäkin! The Ranchin tapaan jaksot päättyy aina niin mielenkiintoiseen kohtaan, että on vaikea olla katsomatta heti seuraavaa jaksoa. Suomen Netflixissä sarjaa on kolme kautta ja itse olen tällä hetkellä kolmoskauden alkupuolella, joten en vielä tiedä kauden kaikista käänteistä. Välillä kun pitää elää oikeatakin elämää :D

Toki näiden viiden sarjan lisäksi edelleen suosikkeihin kuuluu Frendit, Mcleodin tyttäret, How I met your mother sekä muut vanhat suosikit. Mutta nämä viisi ovat olleet viiimeisimpinä katselulistallani tehden minuun suureen vaikutuksen!

Kesä 2018

Kun likaat kätesi monen kuukauden jälkeen multahommissa, saat kalan tuoksun vaatteisiisi kun lasket verkkoja tai kalastat mato-ongella tai vedät hiekkapöllyiset lenkkarit jalkaasi lähteäksesi lenkille. Kun hyppäät pyörän selkään ja pyöräilet hiekkatiellä keskellä korpea tai istut hieman sateesta märälle soutuveneen penkille ja nappaat ne hieman tikkuiset airot käteesi.

Kun hymyilet asiakkaille kassan takana, täytät hyllyjä kiireessä tai siivoat myymälää kiireisen päivän jälkeen. Kun heräät aamulla auringonnousun aikaan tai tulet illalla töistä auringon laskettua ja taivaan muodostettua järven kanssa niin henkeäsalpaavan kaunis maisema, että pakko jakaa kuva instagramiin. Tai kun vapaapäivän hetkenä katsot sitä samaa maisemaa ja mielessäsi on rauha.

Kun kierrätät ulkomaalaista vierastasi kotikulmilla ja kuulet hänen huokailevan kuinka kaunista meillä Suomessa on. Kun kuuntelet niin rakasta iskelmämusiikkia, bailaat Sunrise Avenuen hittejen tahdissa tai tanssahtelet humpan tahdissa keskellä metsää olevalla tanssilavalla. Tai kun istahdat kesäteatterin katsomoon valmiina nauttimaan seuraavista kahdesta tunnista täysillä.

Kun kuskaat kahvia kevättöiden aikaan pellolle tai viet miehiä puintien aikaan viljapellolle koneiden luokse. Kun istahdat ruohonleikkurin päälle, kannat ruokaostoksia kaupasta tai kitket rikkaruohoja kasvimaalta. Kun pumppaat vettä järvestä, kannat puita liiteristä tai kannat kukille vettä.

Kun kääntelet nyyttejä, vartaita tai pihvejä grillissä tai vatkaat lettutaikinaa. Kun ostat päivän kolmannen jätskin, koska kesällähän niitä ei lasketa. Tai kun syöt marjoja suoraan metsästä tai puutarhasta aamupalaksi maustamattoman jogurtin kanssa.

Kun näette kolmen lapsuudenkaverin kanssa vuoden jälkeen porukalla ja jatkatte juttua siitä mihin viimeksi jäitte. Kun lähet baariin kummitätisi kanssa, istut kummisetäsi puutarhassa päiväkahvilla ja toisen kummisedän luona lettukesteillä. Kun menet extemporesti lataamaan puhelintasi yhden kummin mökille ja kahden viimeisen kummin kanssa käyt kuutamoristeilyllä ihailemassa upeita maisemia. Kun vietät aikaa kummilapsien kanssa, juttelet serkkujen kanssa rippijuhlissa tai vietät muuten aikaa kaikkien niiden ihanien ihmisten kanssa, joita saat sanoa lämmöllä siun ihmisiksi <3

Kun teet tämän kaiken ja vielä paljon muuta yhden kesän aikana, voit todeta sen olleen aika täydellinen kesä!

Hetki on nyt, hetki on tässä

Viime sunnuntaina, kun kiireisen 49 tunnin työviikon ja pienimuotoiseksi sukukokoukseksi muodostuneen kesäteatterihetken jälkeen en mennytkään mökille nostamaan jalat ylös vaan suuntasin Taffini nokan ensin kummin mökille ja sitten Metsälinnaan Neljänsuoraa kuuntelemaan, tein erittäin viisaan päätöksen.

Jotenkin siellä iskelmän soidessa, tuttuihin törmätessä, helteisessä kesäkelissä, viikon ja koko kesän muistot mielessä, mä tajusin sen. Mä olin onnellinen. Mä olin onnellinen juuri siinä hetkessä, eikä siihen tarvittu mitään hienoja saavutuksia tai maailman ihmeitä.

Saman tunteen koin viime jouluna, mutta ajattelin että se saatto johtua vaan joulun taiasta, pitkästä erosta perheen kanssa ja pitkästä aikaa Suomessa olosta. Nyt olen kuitenkin hokannut sen, että se johtui tasan kahdesta asiasta. A) siitä, että mä olin mun läheisten ympäröimänä ja B) mä elin hetkessä enkä todellakaan menneessä tai tulevassa.

Olen aina ollut huono hetkessä eläjä, sillä mulla on ollut tarve suunnitella jokainen siirtoni, mutta nyt olen viimeistään tämän kesän aikana tajunnut, että ne onnellisimmat hetket tapahtuu kun ei suunnittele liikaa, ja kun osaa nauttia hetkestä.

Tämän oivalluksen voimalla jatkan tästä kesästä nauttimista enkä mieti ensi syksyä, talvea ja tulevaisuutta liikaa. Mulla on nyt kaikki mitä onneen tarvitaan: kesä, läheiset, työpaikka, jossa viihdyn ja tää hetki :)

Juhannusterveisiä

Mansikoita, skumppaa, saunavastoja, mökkeilyä, festareita, grillausta, kavereiden ja perheen kanssa vietettyä aikaa... Sitähän kaikkea juhannus on? Mun juhannus menee viime vuoden kaavaa noudattaen: töitä ja töiden välissä nukkumista. Yö- ja iltapainotteiset vuorot antaa mulle luvan vetää kolmen tunnin päikkäreitä :D

Juhannus on mulle juhlapyhistä joulun jälkeen seuraavaksi tärkein. En muista milloin olisin ollu juhannuksen täysin vapaalla ja sitä nauttimassa Suomen maisemissa (kielimatkakesänä vietin juhannuksen Brightonissa), mutta siitäkin huolimatta sillä on paikka mun sydämessä ja on ihanaa päästä osaksi toisten juhannusta palvelemalla heitä eri tavoin. Juhannuksella on myös varmaan ja juuri sen takia suuri merkitys mulle, kun lapsena synttärini sattuivat lähes aina juhannuksen tienoille.

Juhannustyttö -96 täyttääkin ensi viikolla taas yhden vuoden lisää ja pääsee nauttimaan seuraavasta vuodesta 22-vuotiaana. Miten muuten tuo päivä ei näy mun elämässä, paitsi että pääsen vaihtamaan tänne oman ikäni ja ehkä leipasen päiväkahville jotain jos oikein innostun. Illan meen sitten taas töihin hääräilemään :)

On kyllä ollut mukava palata takas töihin ja juuri tuonne paikkaan. Jo ensimmäisten päivien aikana on kaikki suosikkiasiakkaat käynyt ja työkavereitakin ehti olla jo vuoden verran ikävä. Hieman on vielä hapuilua joissakin jutuissa, mutta eiköhän ne tuolta selkärangasta pikkuhiljaa tuu. Kohtahan tästä pitääkin hypätä auton rattiin ja lähteä yöksi töihin.

Mulla on sellainen kutina, että tästä kesästä tulee kyllä tosi hyvä kesä. En tiedä mitä kaikkea se pitää sisällään, mutta jos viimeisiin päiviin on uskomista niin töitä, kalastusta, pyörälenkkejä, hyvää ruokaa ja mökkimaisemista nauttimista. Heinäkuussa alan kiertää sitten kesäteattereita ja lavatansseja, joten eihän tää kesä voi mennä muuten kuin hyvin!

Näitä maisemia kelpaa katsella pari kuukautta

En aio käyttää kenkii ennen elokuuta

Vastaleikatun ruohon tuoksu, traktorin pörinä, multaiset kädet, timanttivedeltä näyttävä järven pinta, lämmin kesätuuli, rantasaunalla saunominen, jäätelön maku jne... = kesä. Olen vaihtanut kaupungin asfalttipölyn multapölyyn, pillifarkut verkkareihin ja converset työlenkkareihin sekä kaikkein tärkeimmän eli lakeudet järvimaisemiin.

Kolmas vuosi ammattikorkeassa on nyt taputeltu. Tosin aloitin jo opparin työstämisen, joten sen parissa vierähtää tunti jos toinenkin tässä kesän mittaan, mutta se kaikki on pois sitten syksyltä. Kesän jälkeen palaan vielä vähäksi aikaa Seinäjoelle käymään kaksi kurssia ja kirjoittamaan opparin loppuun. Sitten se olisi tutkinto taskussa ja seuraavat haasteet edessä.

Blogissa on ollut kevään aikana kovin hiljaista ja vaikka olen useasti bloggerissa käynyt ja aloittanut kirjoittamaan postausta, en ole koskaan ollut tarpeeksi tyytyväinen tekstiin, jotta sen voisin julkaista. Seitsemäs vuosi bloggaamista näköjään tekee vaativaksi.

Kevääni koostui muutaman koulujutun lisäksi erikoistumisharjoittelun tekemisestä, jonka tein Seinäjoella yhteen kahvilaan. Kolmen kuukauden ajan tuli siis siellä puuhattua ja mahdottomasti uutta oppia ja tietoa sekä taitoa karttui. Kun ajatellaan sitä lähtötilannetta jossa olin kolme vuotta sitten valintakokeisiin lukiessani, on kolme vuotta ja 185 opintopistettä kyllä kartuttanut lisää kokemusta, tietämystä ja oppia, ettei tässä ihan turhaan ole jokaista talvea koulustressin parissa kärsitty.

Nyt on kuitenkin aika suunnata katseet kohti kesää, joka on tänä vuonna lämpimän toukokuun ansiosta lähtenyt heti käyntiin. Tänä kesänä teen jälleen töitä ja sain hieman vastuutakin tälle kesää. Siellä mökkimme lähellä olevalla kaupalla edelleen siis hääräilen, tänä kesänä enemmän terassin toimintojen parissa, kun opparikin liittyy sinne. Opparikin näin ollen kuuluu kesäsuunnitelmiini. Lisäksi huomenna pääsen näkemään vaihtarikaverini pitkästä aikaa kun hän tulee käymään Suomessa, jolloin näyttelen hieman Etelä-Savon hienoimpia paikkoja hänelle. Muutenkin kesällä ajattelin tehdä kotiseudun tutuksi ja kierrellä täällä paikoissa, joissa en ole vielä käynyt. Juvan Gotlundin kierros ja Sulkavan Linnavuori jo tsekattu!

Kesään kuuluu tietenkin puutarhahommat ja äidin kanssa ollaankin jo laitettu kasvihuonetta kuntoon, sekä eilen ja toissapäivänä leikkasin ruohon ja trimmeröin meidän koko pihan. Jossain vaiheessa varmaan katsellaan kesäkukkia ja aletaan tehdä kasvimaata. Ihanaa kun pääsee puuhaamaan puutarhassa ja pihalla, mutta olisihan se kaikkein kivoin ihan omaa pihaa laittaa. No jospa ei tarvitsisi sitä odottaa enää montaa kesää... Mutta eipä mulla muuta, joten toivottelen oikein ihanaa kesää kaikille! Katsellaan milloin saan taas aikaiseksi päivittää tänne :D

Pisamalahden Linnavuori Sulkavalla

Linnavuoren maisemat

Gotlundin kierroksen varrelta

Restokisat 2018

Mun opiskelijaelämäni yksi hienoimmista kokemuksista tuli koettua viime viikolla, kun osallistuin kolmen muun luokkakaverin kanssa Resto-tietotaitokilpailuihin. Jotkut saattaa ehkä muistaa että pari vuotta sitten postailin vähän samasta aiheesta, kun meidän koulu oli järjestävänä tahona. Nyt tällä kertaa olin kuitenkin kilpailijan roolissa.

Kisat järjesti tänä vuonna Laurean ammattikorkeakoulu ja näin ollen sijaintina toimi Espoo ja Helsinki. Majoituimme Clarion Hotel Helsingissä ja ensimmäinen kilpailutehtävä julkaistiinkin ja tehtiin siellä Sky Roomissa 16. kerroksessa. Muuten hengailimme Laurean kampuksella Leppävaarassa ja Kulosaaren Casinolla sekä perjantai-illan gaala oli Kattilahallilla ja jatkot Maxinessa.

Kilpailut koostui siis neljästä kilpailutehtävästä + ennakkotehtävästä, joissa kaikissa testattiin restonomin työhön kuuluvia tietoja ja taitoja: tilasuunnittelua, rekrytoinnin haasteita, vastuullisuutta MaRa-alalla, konseptointia sekä ruokahävikin pienentämistä ja tehokkuuden lisäämistä.

Kilpailuissa oli 12 joukkuetta, joista kaksi oli Haaga-Heliasta, toinen Helsingin ja toinen Porvoon kampukselta, ja loput joukkueet oli Tampereen, Jyväskylän, Savonian, Lapin, Karelian, Satakunnan, Xamkin, Saimaan ja Kajaanin ammattikorkeakouluista. Kilpailut oli siis periaatteessa restonomiopiskelijoiden Suomen mestaruus kisat.

Tapahtumaan osallistuminen kilpailijana oli jo äärimmäisen hieno kokemus ja etenkin gaala-illasta sekä muiden saman alan opiskelijoiden tapaamisesta nautin erityisesti, mutta ihan hyvän lisän kokemukseen teki se, että sijoituttiin kilpailussa kolmanneksi! Ja tämä oli vielä paras sijoitus, mihin meidän koulun joukkue on koskaan päässyt, joten tässä saa olla kyllä olla ylpeä itsestä! Toiseksi tuli Kajaanin joukkue ja kilpailun voitti Porvoon joukkuea :)

Tuossa vielä pari kuvaa reissusta:

Yhteenvetoa vaihdosta

Tulin kolme viikkoa ja kaksi päivää sitten takaisin vaihdosta ja tässä välissä on ehtinyt tapahtua paljon; olen muuttanut, nähnyt kaikki kaverit läpi, hommannut harkkapaikan ja aloittanut harjoittelun, hoitanut paperihommia, käynyt risteilemässä ja opiskelijabileissä, palannut takaisin koulunpenkille sekä alkanut valmistautua kevään juttuihin. Nyt sitten ajattelin palata takaisin Hollannin maalle ja tehdä vähän yhteenvetoa.

Viisi kuukautta on tosi pitkä aika ja sen aikana tuli koettua ja nähtyä vaikka mitä. Reissublogista sihvisgoestoamsterdam.blogspot.fi voi lukea tarkemmin joka viikkoiset kuulumiset. Koulussa tuli opiskeltua 30 opintopistettä ja no yksi tehtävä ja kurssi roikkuu vielä vähän, sillä hollantilaiset opettajat on niin paljon tarkempia ja ankarampia arvostelussa. Mutta eiköhän se saada kuitenkin suoritettua, kun vaan tehdään se uudelleen.

Matkustin paljon. Kävin 10 eri kaupungissa tai kylässä Alankomaiden sisällä ja lisäksi vielä kolmessa eri maassa; Briteissä, Saksassa ja Belgiassa. Briteissä kävin kolmen vuoden tauon jälkeen Brightonissa moikkaamassa kielimatkan isäntäperhettäni sekä Oxfordissa kävin moikkaamassa luokkakaveria, joka opiskelee Wolverhamptonissa tän vuoden. Lisäksi pörräilin Lontoossa ja kävin British Museumissa, jossa oli vaikka mitä siistiä.

Saksassa kävin moikkaamassa lukion ystävyyskoulutoiminnan kautta saatua ystävää, jonka kanssa viimeksi nähtiin neljä vuotta sitten. Vierailin hänen opiskelupaikkakunnalla ja meillä oli oikein mukava viikonloppu. Belgiassa vierailin serkun luona, joka oli Brysselissä vaihtarina viime syksyn.

Alankomaiden kaupungeista vierailin siis Amsterdamin jälkeen kolmessa suurimmassa kaupungissa; Rotterdamissa, Haagissa ja Utrechtissa ja kaikki oli omalla tavallaan ihan älyttömän kauniita! Lisäksi tuli vierailtua Pohjois-Hollannissa Groningen kaupungissa sekä Etelä-Hollannissa Tilburgissa ja Maastrichtissa. Tilburgin reissulla kävin myös satuteemapuisto Eftelingissä. Lisäksi kalastajakylä Volendam ja tuulimyllykylä Zaanse Schans tuli bongattua.

Amsterdamissa pyöräilin, kastuin vesisateessa, kävin lenkillä kanaalien varsilla, vierailin museoissa ja kokeilin uusia hollantilaisia ruokia kuten hollantilaista silliä, minipannukakkuja (Poffertjes), siirappivohveleita (Stroopwafel), hollantilaista hernekeitto rookworst-makkaran kera sekä Stamppot-ruokalajia, joka on siis muussattuja vihanneksia.

Tutustuin uusiin ihmisiin ympäri maailmaa ja hommasin itselleni ilmaiset majoitukset Puolaan, Portugaliin ja Hong Kongiin (ystävystyin siis näissä maissa asuvien vaihtareiden kanssa erittäin hyvin). Paransin kielitaitoani, tutustuin uusiin kulttuureihin ja opettelin hieman hollantia (ei kuitenkaan niin että osaisin sitä käyttää, mutta ymmärrän yksinkertaisia kirjoitettuja lauseita).

Osallistuin Student Ambassador ohjelmaan, kävin vaihtaribileissä ja -tapahtumissa. Pelasin hollantilaisia lautapelejä, totuin julkiseen liikenteeseen, jaoin keittiön kahdentoista muun ihmisen kanssa, näin Sunrise Avenuen livenä, kävin Harry Potter näyttelyssä ja keinuin Euroopan korkeimmassa keinussa. Esittelin vierailulle tulleille kavereille Amsterdamia ja kävin kanaaliajeluilla. Mä elin vaihtarielämää ja yhtä unelmistani.

Rotterdam <3

European Highest Swing

Brittien tuuli ja Brigtonin ranta <3

Reunion after 4 years!

Atomium (ja joku random :D) Brysselissä

Halloween with Gloria! <3

Amsterdam <3

Matkalla itseeni

Olen ollut viimeiset vuodet matkalla, vaikka olisin istunut kotipaikan sohvalla katsellen elokuvaa vanhempien kanssa tai oman kämpän pöydän ääressä kirjoitellen koulujuttuja. Olen ollut nimittäin matkalla itseeni ja siihen, kuka minua oikein peilistä katsoo.

Muistan lukion psykologian tunnilla meidän keskustelleen identiteettikriisistä ja siitä kuinka jokainen ihminen käy läpi elämässään kysymyksiä siitä kuka oikein on. Sana kriisi on kuitenkin aika harhaanjohtava, sillä ei ne kysymykset ja niihin vastaukset ilmene aina kriisin merkeissä. Itsellä oivallukset tuli elämän mullistuksien ja tapahtumien myötä.

Olen ihan eri ihminen kuin silloin, kun aloitin blogiin kirjoittamisen. Silloin olin ysiluokkalainen, joka kirjoitti rakkaudestaan Harry Potteriin (se asia on pysynyt samana viimeisien kuuden vuoden aikana). Silloin olin naaivi ulkonäkökeskeinen itsetunto romuna kulkeva tyttö, joka halusi mennä virran mukana, koska ei halunnut olla enää ulkopuolinen.

Nyt kuusi vuotta myöhemmin olen nähnyt elämää ja maailmaa, vaikka tietenkään ei ole nähnyt kaikkea. Mun kokemukset on muokannut musta pois sen lapsenuskon, joka kuitenkin välillä nostaa sieltä päätään, sillä kaikkea en ole kuitenkaan (onnekseni ehkä) kokenut.

Ulkonäkö ei ole enää ollut minulle päähänpinttymä ja lähinnä nykyään minun pitää muistutella itselleni että otitkohan nyt kaapista ihan oikeat vaatteet tähän tarkoitukseen (meinasin lähteä kerran perjantai-iltana kaverin synttärikahveille paikalliseen kivaan kahvilaan lehmä-huppari päällä... Todettakoon että se huppari on suosikkivaatteeni Mikki-kollareiden ja Potter-paidan lisäksi :D). Meikannut en ole säännöllisesti kohta 1,5 vuoteen, koska en vaan enää jaksanut ja halusin tehdä meikkaamisesta enemmänkin tavan, jolla valmistaudutaan johonkin erikoiseen ja erilaiseen (esim hienompi tilaisuus tai juhlat). Toisin sanoen, en halua normaalioloissa esittää meikin avulla jotain muuta kuin en ole.

Itsetuntoni on korjattu. Toki tietenkin on joitakin asioita, missä en ole täysin varma itsestäni ja osaamisestani/riittäämisestäni, mutta ajatelmalla: "Teen parhaani ja se riittää, mihin riittää" olen poistanut itsetyytymättömyyden ja stressin siitä. Pystyn katsomaan aamulla peiliin, niin että olen tyytyväinen siihen kuka siellä kattoo. Siihen en ole aina pystynyt.

En jaksa mennä virran mukana enää. Teen asioita, joita itse haluan tehdä. Ostan muumiastioita vaikka olenkin köyhä opiskelija tai syynään valmistusmaat lähes jokaisesta ostamastani tuotteesta. Haen kesätöihin kyläkauppaan kesämökkimme lähelle ja vietän kaksi kuukautta korvessa vaikka saisin työpaikan myös kaupungista. Lähden viikonlopuksi kotiin, jos ikävä iskee vaikka olenkin jo aikuinen.

Suurin ero ulkonäkökeskeisyyden lisäksi vanhaan itseeni on se, että olen alkanut vähentää materialistisuutta ja yritän omistaa vaan niitä asioita, joita oikeasti tarvitsen. Vältän sanan materialismionnelisuus käyttöä, ellei kyseessä ole sitten kirja, dvd tai lempisarjani tai -leffani logolla varustettu vaate. Käytän ne rahat mieluummin siihen, että vietän aikaa kavereideni kanssa tai matkaan ympäri maita ja mantuja kierrellen ja nähden uusia hienoja juttuja.

Vaikka tietenkin matka itseeni jatkuu koko loppuelämäni ajan, olen kuitenkin päässyt oivaltamaan jo ne nuoruuden tuoman identiteettikriisin vastaukset ja osaan vastata kysymykseen "kuka minä olen" itseä tyydyttävällä vastauksella. Ja siitä olen aika pirun ylpeä.

WHI:n viisauksia