Kaamos väistyy!

Arjen pieniä iloja, kun töistä lähtiessä ei ollutkaan ihan pilkkopimeää. Toki ulkona paukkuva -20 asteen pakkanen ei ole ehkä yhtä miellyttävä, mutta onpahan ainakin tekosyy jäädä sohvan nurkkaan Netflixin, kirjan ja tietokoneen äärelle. Huominen vapaapäivä ja päikkärit hieman huonoon aikaan mahdollistaa postailun vielä tähän aikaan illasta.

Rovaniemellä ja Lapissa alkaa siis kaamos väistyä, kun viime viikolla Utsjoellakin nähtiin auringon nousevan. Itsellänihän kaamoksen aika meni töissä asuessa koska joulusesonki ja ne harvat vapaapäivät nukuin tai tein jotain muuta. Päivän aikana ei kyllä kovin paljon päivänvaloa nähnyt, kun aamulla töihin mennessä oli pilkkopimeätä ja neljältä oli samanlainen tilanne, kun lähdin töistä (jos pääsin ajoissa lähtemään). Illat meni sitten neuloessa, Netflixin parissa ja nukkuessa ja ihan vaan olemisessa.

Se onkin ollut yksi asia mikä täällä Rovaniemellä asumisessa ja opintojen päättymisessä on vaatinut totuttelemista. Minulla on vihdoin vapaa-aika! Sekä lukio- että amk-aikoina vapaa-ajalla oli koulujutut stressattavana plus tietenkin kaikki muut härpäkkeet lukoteatteria, nuorisovaltuustoa, tutortoimintaa, opiskelijayhdistystä sekä osa-aikaisia töitä niin paikallislehdellä kuin opiskelijakahviossa unohtamatta. Siksi se aika mikä minulla jäi pelkästään olemiseen, oli harvinaista ja siitä osasi enemmän nauttia.

Nyt olen huomannut, että olen aika riippuvainen päivänvalosta ainakin sen osalta, että saisin itseni lenkille tai ulkoilemaan. Nyt on nimittäin hieman se puoli elämästä jäänyt, sillä aina kun on kämpillä, on pimeätä ja vaikka tuolla olisi katuvalot valaisemassa, on silti vaikea lähteä valoisasta kämpästä pimeyteen. Varsinkin kun syksyllä lenkkiseuran pimeisiinkin iltoihin sai naapurista melko helposti...

Lisäksi poden huonoa omatuntoa sen suhteen, että olen vaan enkä tee mitään järkevää. Siksi olen yrittänyt herättää kirjoittamisharrastusta taas henkiin siinä mielessä, että jos saisi joskus noista lukemattomista tarinan aluista edes yhden valmiiksi. Juuri yksi päivä sanoinkin kaverilleni, että olen valehtelematta aloittanut yli sataa erilaista tarinaa ja saanut valmiiksi vain neljä. Aika huono onnistumissaldo, mutta äh, en jaksa välittää siitä.

Mutta olen minä kuitenkin sentään vähän nauttinut Lapin tunnelmasta töiden ja kaamoksen parissa, sillä yhden vapaapäivän vietin Ranualla ihastellen oikeastaan enemmän maisemia ja näkyvää aurinkoa kuin eläimiä, mutta anyway. Pari viikkoa sitten tädin vierailun yhteydessä kokeilimme lumikenkäilyä ja rakastuin kyllä siihen lajiin! Pitää joskus kyllä mennä uudestaan. Suksetkin on käytetty kerran ladulla, mutta rinteeseen en ole vielä tarennut mennä. Jos nuo pakkaset nyt hieman tuosta lauhtuisi.

Viime viikonloppuna kävin myös Juvalla juhlistamassa vielä kerran valmistumista perheen ja kummien kesken. Kävimme perjantai-iltana myös katsomassa perinteisesti lukioteatterin ja ai, että kun oli jälleen kerran hyvä esitys! Tuli myös tajuttua, että jo neljä vuotta ja produktiota on mennyt ilman että on itse ollut osallistumassa, vaikka aluksi tuntui että elämää ilman lukioteatteria ei olekaan :D

Mutta tällaisia ajatuksia ja kuulumisia täältä pian väistyvän kaamoksen keskeltä! Nyt menen kyttämään Mikko Harjun instagramia, kun hän julkaisee keskiyöllä taas uutta musiikkia! Pakkaspäiviä kaikille!

Life lessons by me

Kaikki lempisarjani ja -kirjani ovat täynnä elämänopetuksia, joista olen ammentanut voimaa omaankin elämääni ja tähän todellisuuteen. Mutta myös tämä todellisuus ja sen myötä tulleet hetket ovat saaneet minut oppimaan ja tajuamaan niitä asioita, joita olen pitänyt itsestäänselvyytenä.

Neljä vuotta sitten aloin haaveilla lähtöä Juvalta, koska aloin tuntea olevani kaikille itsestäänselvyys. Oikeastaan tilanne oli myös päin vastoin. Neljä vuotta sitten pidin tiettyjä asioita itsestäänselvänä ja elämän kova koulu ja toteutuneet haaveet ovat opettaneet ettei asia ole niin. 22-vuotias on vielä niin nuori verrattuna esimerkiksi 80 vuoden ikään, mutta olen aika tyytyväinen, että jotain asioita olen oivaltanut jo tähän ikään mennessä.

Ole oma itsesi. Niin kliseinen sanonta ja opetus, jota toitetaan kaikkialla. Mutta se on totta, että esittämällä jotain muuta kuin olet, teet itsellesi hallaa. Onko minulle käynyt niin? Kyllä vain, suurimman osan Englannin kielimatkasta salasin kaupungista kotoisin olevilta kielimatkakavereiltani, että olen kotoisin pikkupaikkakunnalta ja maalta. Ja siksi tuntui, että en päässyt kenenkään kanssa niin läheiselle asteelle mitä esimerkiksi Seinäjoen aikana tapahtui, kun uskalsin olla oma itseni enkä esittänyt yhtään mitään muuta.

Kaikkia ihmisiä, joita tapaat ei ole tarkoitettu pysyvän elämässäsi ikuisesti. Pidän edelleen yhteyttä muutamaan lapsuudesta asti elämässäni mukana olleeseen kaveriin ja ihmiseen, mutta on matkan varrella pudonnut kyydistä monia, joiden elämästä en joko tiedä enää mitään tai tiedän heidän some-elämänsä. Myös yläasteella ja lukiossa kaveripiirini laajeni, mutta harva niistä on vieläkin rinnalla. Mutta ne, jotka pysyy ovat kultaakin kalliimpia ja tiedän, että meidän välinen ystävyys on aikuistumista ja välimatkoja vahvempi.

Sitten voit sanoa tietäväsi, kun olet kokeillut. Jos en olisi asunut viittä kuukautta Amsterdamissa tai tässä kerrostaloyksiössä aivan Rovaniemen keskustassa, en voisi sanoa, että en viihdy kaupungissa. Minulle se, että pystyn käydä viidessä minuutissa ostamassa kaupasta leivinpaperia leipomisen välillä, tilata pitsan kotiovelle tai että ratikat keskustaan lähtee viiden minuutin välein asemalta, jonka näen soluasuntoni keittiön ikkunasta, ei ole onni ja se, mistä tulen onnelliseksi. Se on sitä vastoin rauhallinen kylänraitti, peltomaisemat ja sininen järvenpinta. Maalaismaisema ja luonto on minun juttujani ehdottomasti.

Älä elä liikaa tulevassa, muuten saatat menettää jotain tärkeää tässä hetkessä. Asia, jota opettelen vieläkin. Jos on koko ajan ajatuksissaan seuraavassa vapaapäivässä, saattaa unohtaa, että ennen sitä on myös vapaailtoja, jolloin voi myös nauttia elämästään ja vapaa-ajastaan. Myös jos liikaa pelkää mitä seuraava vuodenaika tai elämänvaihe tuo tullessaan, saattaa unohtaa nauttia nykyisen vuodenajan tai elämänvaiheen tuomista hetkistä ja tilanteista. Vaikka suunnitelmia saa ja minun tapauksessa pitää olla, niin niihin ei saa keskittyä liikaa.

Onni on välillä pienissä yksinkertaisimmissa hetkissä. Yhden lempiartistin keikka rankan työviikon jälkeen kuumassa heinäkuun illassa. Lumisota kummipoikien kanssa äidin toppahaalari päällä neljän kuukauden vaihdossa olon jälkeen. Hiljainen kämppä ja kynttilänvalo erittäin hektisen työpäivän jälkeen. Puhelu kaverin kanssa tai lenkkipolulla Spotifyista satunnaistoistolla tullut lempibiisi. Ne kaikki voivat tuoda sulle onnen tunteen ja tehdä sut onnelliseksi. Et tarvitse siihen mitään hienoa tai erikoista.

Pitää lähteä kauas nähdäkseen lähelle. Seinäjoella, Amsterdamissa ja Rovaniemellä olen oppinut arvostamaan niitä asioita mitä minulla on ollut ja on elämässäni. Olen oppinut arvostamaan niitä pieniä piirejä, jotka silloin neljä vuotta sitten ahdisti. Olen oppinut arvostamaan sitä tukiverkostoa, joka minulla on kotona Etelä-Savossa. Ulkomailla opin arvostamaan Suomea ihan eri tavalla ja nyt Rovaniemellä, kun olen kaukana kaikesta mihin olen aikaisemmin elämässäni tottunut, tajuan miten tärkeitä ne totutut asiat on minulle. Ja että ne ovat niitä pieniä yksinkertaisia asioita ja hetkiä, jotka tuovat minulle onnellisuuden.

Aika tärkeitä juttuja siis ja tietenkin on ihan älyttömän paljon elämän oppitunteja käymättä, mutta voisin sanoa, että etenemiseni tässä elämän koulussa on jo hyvällä mallilla!

Viisauksi we<3it:stä

Uuteen vuoteen 2019

Vuoden 2018 vuosipostaus oli ehkä hieman melankolinen. Se johtui ihan siitä syystä, että minulla on kerrankin elämässäni edessä tuntematon ja en ole hyvä kohtaamaan asiaa. Ahdistun ajatuksesta, kun en tiedä missä olen huhtikuussa, heinäkuussa saati syyskuussa. Olenko aikaisemmin tiennyt? No suurin piirtein joo. Opiskelut on koko ajan määrittänyt elämääni ja antanut minulle suuntaviivoja. Nyt minulla ei ole niitä enää ja olen erittäin surkea navigoimaan ilman edes kartan tapaista. Ja vielä kun kohta alkaa olla lapsesta asti seuranneet unelmat toteutettu eikä enää voi tehdä elämänpäätöksiä niiden perusteella.

Mutta keskitytään niihin asioihin mitä tiedän uuden vuoden sisältävän. Yksi niistä on panostaminen lukemisharrastukseeni ihan uudella levelillä. Osallistun nimittäin Helmet-lukuhaasteeseen ja sitä varten olen luonut toisen blogin: https://rakkaudestafiktioon.blogspot.com/ ja blogiin liittyvän instagramtilin (@rakkaudesta_fiktioon), joihin kirjoittelen jokaisesta lukemastani kirjasta pienimuotoista arvostelua ja herättikö kirjan lukeminen jotain ajatuksia. Lisäksi koska Netflix-addiktio on osa elämääni, tulee tuonne purettua myös niitä ajatuksia ja yksi leffa-arvostelukin sieltä jo löytyy. Rakkaudesta fiktioon seurantaan, jos tämä puoli elämässäni kiinnostaa.

Uuden blogin ja instagram-tilin myötä tämä blogi vapautuu kirjoihin, sarjoihin ja leffoihin liittyvästä materiaalista. Toki sivulauseissa pitää edelleen mainita fiktio, mutta nyt olen löytänyt keinon purkaa intohimoani tuon asian parissa. Tämä blogi sitten pitää enemmän sisällään kertomuksia ja ajatuksia muusta elämästäni, kuten talvisesongin vietosta Lapissa ja elämän oivalluksien parista.

Mitä muuta uusi vuosi 2019 pitää sisällään kuin talven Lapissa, lukuharrastuksen henkiinherättämisen ja fiktioon yhä syvemmin uppoutumisen? Siihen toivottavasti liittyy työntekoa, jotta pystyy elättämään itsensä ja maksamaan vuokransa, toivottavasti pääsisin edes kerran tänä vuonna ulkomaille sillä matkakuume on aika polttava ja toivottavasti saan viettää aikaa kaikkien tärkeiden ihmisten ja asioiden parissa. Toivottavasti löytäisin leipomisen innon myös vapaa-ajalle, saisin itseni ulkoilemaan niiden lempiliikkumismuotojeni parissa ja toivottavasti kun tämä vuosi vaihtuu asuntoni olisi muuttunut kaupungin keskustan kerrostaloasunnosta siihen haaveilemaani rivariasuntoon, johon saisi ottaa kissimirrin :) Tääkin kämppä on ihan kiva, mutta ei kuitenkaan se unelmien koti...

Mutta kuten jo aikaisemmassa postauksessa sanoin, en voi tietää mitä tämä vuosi tuo sisällään ja missä tilanteessa olen sen päätyttyä. Toiveita voi tietenkin aina esittää ja niiden eteen voi tehdä töitä, mutta elämästä ei koskaan tiedä mihin se sinut oikein vie...

Kuva: weheartit