MIE OON MAALTA

Sain Lapsuumuistoja blogitekstin kommentteihin postausidean ja ajattelin nyt aiheesta kirjoittaa, sillä edellisten kolmen päivän aikana lähes joka vapaahetki on vietetty maalaismaisemissa. Anonyymi lukija siis pyysi minua kertomaan maaseudun ja maatilalla kasvamisen merkityksestä itselleni. 

Mitä maatilan elämä on minulle merkinnyt ja mitä se merkitsee nykyään?

Maatilalla kasvaminen on jättänyt minuun sellaisen jäljen, että minusta ei ole kaupungissa eläjäksi ja siitä olenkin monesti myös tässä blogissa maininnut. Neljä vuotta opiskelija- ja kerrostaloasunnoissa riitti minulle. Nyt on ollut kiva asua pikkupaikkakunnan taajama-alueella rivitaloissa, joissa on vähän omaa pihaakin, mutta ei tämäkään ole loppuelämän ratkaisu. Omakotitalo maaseudun rauhassa olisi se THE DREAM.

Maatilalla kasvaminen on opettanut minua kunnioittamaan luontoa ja esimerkiksi sääolosuhteita. Se on opettanut arvostamaan puhdasta lähellä tuotettua ruokaa, jonka alkuperä ja kasvatustavat ovat tiedossa. Maalla asuminen on opettanut minua pyrkimään omavaraiseen talouteen ja opettanut kovan työn merkityksen sekä myös sen, ettei raha kasva puissa vaan sen eteen on tehtävä töitä. Sama pätee omiin unelmiinkin.

Nykyään maaseutu ja maatilalla kasvaminen merkitsee minulle rauhoittumispaikkaa. Hektisten työpäivien ja kotona kuuluvien liikenteen sekä taajaman hälyjen vastapainoksi pitää aina silloin tällöin päästä kuuntelemaan linnun laulua, traktorin pärinää, lehmien ammuntaa, heinälietson ulinaa (heinätöiden aikaan) sekä muita maatilan ja maaseudun ääniä. Rauhoitun ja nollaan akkuja, kun katson vihreitä peltoja ja kuuntelen ääniä, joista jokainen kuuluu siihen ympäristöön.

Millaista on olla maatilan tyttö?

Maatilan tyttönä lapsuus on vapaata. Pihapiirissä on enemmän tilaa touhuta ja landella on paljon enemmän tekemistä. Maatilalla kasvaminen on myös opettanut ottamaan vastuuta ja huolehtimaan itsensä lisäksi myös eläimistä. Luovuus ja mielikuvitus on kasvanut sekä myös ymmärrys luonnosta ja luonnon kiertokulusta. 

Jos en olisi elänyt maalla, arvomaailmani olisi erilainen. Minulla ei ole mitään vegaanista ruokavaliota vastaan, jokainen saa tietenkin noudattaa sellaista ruokavaliota kuin tahtoo ja ostaa ruokansa vaikka Kiinasta tai Brasiliasta, mutta maanviljelijän tyttärenä ja siskona en voisi koskaan kuvitella, että lopettaisin maito- tai lihatuotteiden syömisen. Minähän veisin sillä tavoin elinkeinon omilta vanhemmiltani sekä veljeltäni. En myöskään voisi kuvitella, että en tarkistaisi kaupassa käydessäni jokaisen tuotteen alkuperämaata ja en valitsisi suomalaista vaihtoehtoa.

Oli kausi, jolloin teini-iässä häpesin sitä, että olin maalta. Olen nyt jälkikäteen miettinyt, mistä se johtui tai mitä asioita minä itsessäni häpesin. Olen nyt tullut lopputulokseen, että ehkä se oli se, että en päässyt samalla tavalla harrastamaan ja jäämään koulun jälkeen esimerkiksi nuorisotiloille, sillä vanhempieni työaika sattui olemaan juuri silloin. Vanhemmat kustansi minulle ja veljelleni mopokortin ja mopon/skootterin, sillä niiden saaminen mahdollisti sen että pääsimme harrastamaan niin kuin halusimme. Talvisin ukkini oli iso apu tässä, sillä hän kuskasi minua milloin isoskoulutukseen, milloin nuorisovaltuuston koulutukseen tai lukioteatteriharkkoihin. Sählyharkoista onneksi pääsin kimppakyydillä, niin ukki sai yhden vapaapäivän viikolle :D

Häpeään omasta kotiympäristöstä liittyi myös se seikka, että vaikka minulla tietenkin oli erikseen niin sanotut pyhä- ja kouluvaatteet, silti maatilan ympäristö saattoi tartuttaa vaatteisiin ominaistuoksun, joka saattoi pistää muiden ihmisten nenään. En siis tarkoita, että olisin lemunnut ja jättänyt peseytymättä, mutta maatilalla on tuo oma ominaistuoksunsa, joka vaatteiden pesemisestä ja hyvästä henkilökohtaisesta hygieniasta huolimatta silti saattoi jäädä vaatteisiin.

Nykyään ja oikeastaan moneen vuoteen en ole hävennyt sitä, mitä olen ja mistä tulen, vaan olen ylpeästi ilmaissut tulevani maalta ja ihan oikealta maatilalta. 

Miksi en kuitenkaan lähtenyt maatalousalalle itse?

Multa on kysytty tätä aika monta kertaa ja vastaus on aina sama. Kukaan ei koskaan kysynyt haluanko minä jatkaa tilaa. Isoveljeni on aina ollut kiinnostunut maanviljelystä ja maatilahommista ja hän on kasvanut siihen tarkoitukseen, joten totesin nuorempana, että minun pitää keksiä jokin muu vaihtoehto. En sano tätä katkerana, toivottavasti kukaan ei käsitä väärin. Minua ei ole vaan koskaan kiinnostanut tilan työt samalla tavalla kuin veljeäni, joka on tiennyt tyyliin lapsesta asti, että hänestä tulee maanviljelijä ja hän ottaa tilan äidiltä ja isältä, kun he jäävät eläkkeelle. Joten olen saanut vapaasti valita oman polkuni, joka on vienyt ensiksi ravintola-alalle ja nyt matkailun pariin. Seuraavaa vaihetta ei voi tietää, ties vaikka joskus perustaisin maatilamatkailuyrityksen, sen verran syvällä mulla on jalat mullassa...

Kesälukemista

Tänään kirjastossa käydessäni tajusin/muistin, että en ole pitkään aikaan kirjoittanut blogiini lukemistani kirjoista. Olen kuullut, että monet tykkää lukea lomallaan, joten ajattelin, että voisin kirjoittaa tällaisen pienen vinkkipostauksen omasta mielestäni kivoista kirjoista, jotka sopii luettavaksi esimerkiksi juuri kesäaikaan.

En tiedä johtuuko aikuistumisesta ja siitä, että fantasiakirjallisuudessa päähenkilöt ovat useimmiten nuoria, mutta en ole viime aikoina tämän genren kirjoja lukenut. Sen sijaan pääpaino tämänkin postauksen kirjavinkeillä on toisessa suosikkikirjallisuudessani nimittän rakkausromaanit.

Jill Santopolo, Jojo Moyes ja Nora Roberts ovat ehkä tällä hetkellä mun lempparikirjoilijoita. Jokaisella on oma tapansa kirjoittaa ja kuvailla asioita, mutta kaikissa on yhdistävää se, että niissä kirjoitetaan rehellisesti päähenkilön tunteista, tarpeista ja haluista. Kirjailijat osaa kirjoittaa tarinan, niin, että siihen koukuttuu ja kaikki kolme osaavat luoda upeita henkilöhahmoja. Näiden kirjailijoiden lisäksi ikisuosikkini on myös Anneli Kivelä ja hänen luoma Katajamäki-sarja, jonka uusimman kirjan laitoin tänään varaukseen. Samoin peukut saa minulta Henriikka Rönkkösen kirjat, joista uusin on myös varausjonossa tällä hetkellä.

Mutta tarkemmin siis niihin kirjavinkkeihin. Vinkit ei ole missään paremmuusjärjestyksessä vaan olen ne kirjoittanut sitä mukaa, mitä ne on mieleeni tulleet.

Nora Roberts - Jotain uutta

Nora Roberts - Jotain vanhaa

Nora Roberts - Jotain lainattua

Nora Roberts - Jotain sinistä

Tämä neljän kirjan sarja kertoo Kartanohäät-yrityksestä ja neljästä vahvasta ja kauniista naisesta sen takana. Hääpalvelu Kartanohäät tarjoaa asiakkailleen ikimuistoisia onnen hetkiä, mutta ovatko naiset sen takana niin keskittyneitä toisten onnen, että unohtavat omansa? Ensimmäisessä kirjassa päähenkilönä on räväkkä häävalokuvaaja Mackenzie Elliot. Toisessa taas floristi ja ikuinen romantikko Emma Grant. Kolmannen osan päähenkilöksi nousee hääkakkutaituri Laurel McBane ja viimeiseen osaan pääsee punaiset langat kädessään pitävä hääsuunnittelija Parker Brown, jonka ykköskiinnostuksen kohteena on Blackberry ei sulhot. 

Nora Roberts on kirjoittanut myös monia muita sarjoja ja kirjoja ja hänen teoksistaan muun muassa Tästä päivästä lähtien ja Tasapeli rakkaudessa saa minulta suositukset!

Jill Santopolo - Valo, jonka kadotimme

Tämän kirjan lukemisesta on jo pari vuottaa aikaa, mutta tämä oli sen verran hyvä kirja, että muistini mukaan luin tämän yhdeltä istumalta ja kyyneleet virtasivat kirjan viimeisiä rivejä lukiessani. Valo, jonka kadotimme kertoo Lucyn ja Gaben tarinan läpi vuosien. Parikymppiset opiskelijat päätyvät toistensa syleilyyn syyskuun 11. päivän terrori-iskun aiheuttamassa kaaoksessa. Alkaa intohimoinen suhde, joka päättyy kun molempien unelmat vievät eri suuntiin. Pari kohtaa vuosien päästä, mutta onko silloin kaikki jo liian myöhäistä?

Olen lukenut myös toisen Jill Santopolon teoksen Kun sanat eivät riitä  ja myös tällä kirjalle suuri suositus.

Anneli Kivelä - Kotiin Katajamäelle

Kotiin Katajamäellä aloittaa Katajamäki-kirjasarjan ja tutustuttaa lukijat idylliseen ja nostalgiseen pikkukylään Hämeessä. Kirja on myös Kivelän esikoisteos, jossa hän yhdistää taitavasti ja hauskasti nykypäivän ongelmia ja teemoja perinteiseen maaseuturomantiikkaan. Kotiin Katajamäelle kertoo työttömäksi jääneestä, 8-vuotiaan pojan yksinhuoltajaäidistä Minnestä, joka päättää muuttaa kaukaiselta sukulaiseltaan perimään pieneen taloon maaseudulla Katajamäen kylässä. Hyvää tarkoittava, mutta samalla hyvin utelias kyläyhteisö kiinnostuu uudesta tulijasta ja kun Minnen Pihlaja-torpan ympärillä alkaa pyöriä useampia sulhaskandidaatteja, juoruja alkaa sihistä Minnen ympärillä.

Jojo Moyes - Kerro minulle jotain hyvää

Myös tämä kirja on saanut minut kyyneliin. Kerro minulle jotain hyvää, kertoo Louisa Clarkista, jonka elämä englantilaisessa pikkukaupungissa on läpeensä tuttua ja turvallista. Sitten hän päätyy olosuhteiden pakosta henkilökohtaiseksi avustajaksi onnettomuudessa halvaantuneelle Willille ja Louisa joutuu kyseenalaistamaan koko entisen elämänsä. Epätavallinen ja sydäntäsärkevä rakkaustarina uppoaa ehdottomasti kyllä suoraan lukijan sydämeen.

Tarinaan on myös kaksi jatko-osaa, joista seuraavan olen myös lukenut: Jos olisit tässä sekä minulle vielä lukematon Elä rohkeasti.

Tässä muutamia kirjavinkkejä kesäisiin aamuihin, päiviin, iltoihin tai öihin; milloin nyt kukakin kirjansa haluaa lukea!

Miten menee juuri nyt? Heinäkuu edition

Mitä kuuntelen juuri nyt? Mikko Kuustosen omaelämänkerta äänikirja + Spotifyn Suosikkikappaleesi vuonna 2021 soittolista

Mitä katselen telkkarista/suoratoistopalveluista? Kaikki synnit kausi 2, Moderni perhe kausi 2 ja Salkkarit 9.esityskausi.

Mikä käsityöprojekti? Kuormalavoista sohva parvekkeelle, mikä tarkoittaa kuormalavojen maalaamista ja sohvan päällisen virkkaamista isoäidin neliöistä.

Mitä luen? Jill Santopolon Kun sanat eivät riitä

Monta geokätköä tällä hetkellä löydettynä? 65, ei ole tullut nyt pitkään aikaan lähdettyä geokätköilemään

Mikä stressaa just nyt? Tarkemmin ajateltuna ei oikeastaan stressaa mikään, mutta jotenkin vaan väsyttää. Onneksi kohta on pari vapaata ja niille ei mitään ohjelmaa, joten voi levätä kunnolla.

Mikä innostaa just nyt? Kivoja suunnitelmia tiedossa, mutta myös se, että ainakin nyt tuntuu siltä, että hallitsen elämäni.

Mitä suunnitelmissa seuraavaksi? Huomenna töiden jälkeen kaverin kanssa syömään ja kesäteatteriin ja sunnuntain työvuorojen jälkeen elämäni ensimmäisessä sirkusesityksessä käynti. Ensi viikolla varmaan myös kesäteatteri-ilta ja kaverin valmistujaiset saunaillan merkeissä (töiden takia missaan viralliset osuudet)

Souvareiden tahtiin tanssittiin viime viikon keskiviikkona!

Lapsuusmuistoja

 Kesä (samoin kuten joulukin) tuo jostain syystä paljon mieleen lapsuusmuistoja ja ehkä myös tietoisesti on tullut pohdittua lapsuuden kesiä ja niiden tuomia iloja. Aikuisten elämä kun ikävä kyllä näyttää olevan aikamoista suorittamista ja asioiden suunnittelua. Lapset, jos ketkä, osaavat elää hetkessä ja olla murehtimatta tulevaa.

Kävin tänään kummitytön kanssa katsomassa Taikaniemen kotieläinpihalla eläimiä ja kuumasta hellepäivästä huolimatta toivon, että retkestä jäi mukava muistijälki hänelle vielä vuosienkin päähän. Itse muistan omasta lapsuudestani parhaiten juuri ne hetket, kun yhdessä jonkun aikuisen kanssa tehtiin jotain kivaa ja omasta arjesta poikkeavaa.

Muistan lapsena, kuinka odotin mummon vierailuja tosi paljon. Totta kai ne tarkoittivat sitä, että oma huone piti siivota ennen sitä, mutta mummon vierailu tarkoitti kolmea asiaa: a) aamulla sai aamupuuroa, b) oli joku, jonka kanssa pelata lautapelejä ja c) oli joku, joka luki iltasadun. Nämä asiat ja sen ilon, mikä mummon vierailuista tai mummon luona vierailuista tuli, muistan vieläkin näin aikuisena ja joka kerta kun nyt vierailen mummon luona, koitan muistaa sen.

Minusta on ihanaa katsoa kun veljenlapset uida polskuttelevat järvessä ja viime vuonna kummilapsien kanssa kävinkin uimassa, kun heistä kolme (onneksi kuitenkin eri aikaan) olivat minun luona yökylässä. Miksi se on niin ihanaa? Itse kun katselen vuosia taaksepäin omaa elämääni, muistan sen, että kesällä en ollut missään muussa kuin vedessä. Muistan jopa vesileikit joita leikittiin joko serkkujen tai kavereiden kanssa. Vesi on elementtini ja ilmankos minua ahdistikin siellä Seinäjoen lakeuksilla, kun vettä ei ollut kuin joen muodossa nähtävissä.

Mitä muuta muistan lapsuudestani ja lapsuudenkesistäni? En tiedä mikä lasketaan lapsuudeksi, mutta muistan varhaisteini-ikäisenä elikkä noin 13-vuotiaana, että kesälomani kohokohta oli se, kun kävimme meidän perheen pienelle moottoriveneellä ajelemassa Suur-Saimaalla. Kaikki Puumalan mökkireissut on kyllä ollut sillä tavalla mieleenpainuvia, että vaikka sieltä nyt jokaista yksityiskohtaa ei muistakaan, niin kuitenkin siihen paikkaan on tullut sellainen tunneside, että siellä haluaa edelleen käydä ja sitten vuosien päästä kun omia lapsia niin haluan heitä viedä sinne.

Monet lapset käy kesäleireillä ja niitäkin aion ehdottaa sitten omalle jälkikasvulleni, mutta niistä minulla itselläni ei ole kovin kauniita muistoja. Tai on hyviäkin muistoja, mutta muutama ikävä muisto jättää ne varjoonsa. Sen sijaan rippileireiltä mulla on hyviä muistoja, mutta niiden muistelu meneekin sitten enemmän jo nuoruusmuistoihin.

Sen sijaan muistan lapsuudestani heinän tuoksun, lehmien laiduntamisen ja heinätalkoot. Saunaillat, kun äitille ja isälle tuli vieraita ja äiti antoi minun leipoa jotain heille. Muistan kuinka ensin opettelin ajamaan mopolla, sen jälkeen traktorilla ja lopulta autolla, että pystyin viemään eläimille hieman kauemmaksikin ruokaa ja täyttämään vesiastiat. Muistan Tykkimäen ja Visulahden reissut, joita oli ehkä noin yksi kesässä. Yksi reissu on jäänyt mieleeni, kun heti ensimmäisenä puistoon mennessä päätimme käydä narunvedossa, jotta se olisi sitten niin sanotusti pois alta. Minulla kävikin hyvä tuuri ja voitin isoimman dino-pehmiksen mikä paikassa oli. Tädeilläni oli sitten kiva koko päivän raahata dinoa mukana, kun minä veljen ja kaverin kanssa touhusimme. 

Vaikka itse en ole vielä äiti, eikä minun tarvitse miettiä, että millaisia muistoja haluan lapsuudesta lapsilleni antaa, koen kuitenkin osaksi kummin velvollisuuksiani viettää kummilasteni kanssa aikaa. Suurta ja ihmeellistä sen ei tarvitse olla. Vanhin kummipoikani oli nuorempana tosi kiinnostunut traktoreista, joten vein hänet yhtenä kesänä päiväksi Valtran liikkeeseen ja sen jälkeen torille syömään herneitä. Viime vuonna, kun kummityttö oli yökylässä pidimme taidepajan ja kävimme uimassa. Myös kummipoikien yökyläily viime vuonna piti sisällä paljon uimista, herkkuja ja valvomista. Tänä vuonna nuorin kummityttöni pääsi sitten katsomaan eläimiä kotieläinpihalle.

Tärkeintä lapsuusmuistojen luomisessa on siis yhdessä vietetty aika turvallisten ja rakastavien aikuisten kanssa <3 Postausta kuvittamaan muutama kuva omista lapsuudenkesistäni.

Vuonna 2004 oli Farmarit viimeksi Mikkelissä ja silloin meidän Pampula lehmä oli myös mukana näyttelyssä.

Vasikoiden talutus ja totuttaminen ulkoelämään oli yksi lempipuuhistani lapsena

Mökillä uimisen jälkeen kivointa oli lekotella riippukeinussa!

Tykkimäellä autolla huristelemassa

Visulahden mattoliukumäessä