Muistan lukion psykologian tunnilla meidän keskustelleen identiteettikriisistä ja siitä kuinka jokainen ihminen käy läpi elämässään kysymyksiä siitä kuka oikein on. Sana kriisi on kuitenkin aika harhaanjohtava, sillä ei ne kysymykset ja niihin vastaukset ilmene aina kriisin merkeissä. Itsellä oivallukset tuli elämän mullistuksien ja tapahtumien myötä.
Olen ihan eri ihminen kuin silloin, kun aloitin blogiin kirjoittamisen. Silloin olin ysiluokkalainen, joka kirjoitti rakkaudestaan Harry Potteriin (se asia on pysynyt samana viimeisien kuuden vuoden aikana). Silloin olin naaivi ulkonäkökeskeinen itsetunto romuna kulkeva tyttö, joka halusi mennä virran mukana, koska ei halunnut olla enää ulkopuolinen.
Nyt kuusi vuotta myöhemmin olen nähnyt elämää ja maailmaa, vaikka tietenkään ei ole nähnyt kaikkea. Mun kokemukset on muokannut musta pois sen lapsenuskon, joka kuitenkin välillä nostaa sieltä päätään, sillä kaikkea en ole kuitenkaan (onnekseni ehkä) kokenut.
Ulkonäkö ei ole enää ollut minulle päähänpinttymä ja lähinnä nykyään minun pitää muistutella itselleni että otitkohan nyt kaapista ihan oikeat vaatteet tähän tarkoitukseen (meinasin lähteä kerran perjantai-iltana kaverin synttärikahveille paikalliseen kivaan kahvilaan lehmä-huppari päällä... Todettakoon että se huppari on suosikkivaatteeni Mikki-kollareiden ja Potter-paidan lisäksi :D). Meikannut en ole säännöllisesti kohta 1,5 vuoteen, koska en vaan enää jaksanut ja halusin tehdä meikkaamisesta enemmänkin tavan, jolla valmistaudutaan johonkin erikoiseen ja erilaiseen (esim hienompi tilaisuus tai juhlat). Toisin sanoen, en halua normaalioloissa esittää meikin avulla jotain muuta kuin en ole.
Itsetuntoni on korjattu. Toki tietenkin on joitakin asioita, missä en ole täysin varma itsestäni ja osaamisestani/riittäämisestäni, mutta ajatelmalla: "Teen parhaani ja se riittää, mihin riittää" olen poistanut itsetyytymättömyyden ja stressin siitä. Pystyn katsomaan aamulla peiliin, niin että olen tyytyväinen siihen kuka siellä kattoo. Siihen en ole aina pystynyt.
En jaksa mennä virran mukana enää. Teen asioita, joita itse haluan tehdä. Ostan muumiastioita vaikka olenkin köyhä opiskelija tai syynään valmistusmaat lähes jokaisesta ostamastani tuotteesta. Haen kesätöihin kyläkauppaan kesämökkimme lähelle ja vietän kaksi kuukautta korvessa vaikka saisin työpaikan myös kaupungista. Lähden viikonlopuksi kotiin, jos ikävä iskee vaikka olenkin jo aikuinen.
Suurin ero ulkonäkökeskeisyyden lisäksi vanhaan itseeni on se, että olen alkanut vähentää materialistisuutta ja yritän omistaa vaan niitä asioita, joita oikeasti tarvitsen. Vältän sanan materialismionnelisuus käyttöä, ellei kyseessä ole sitten kirja, dvd tai lempisarjani tai -leffani logolla varustettu vaate. Käytän ne rahat mieluummin siihen, että vietän aikaa kavereideni kanssa tai matkaan ympäri maita ja mantuja kierrellen ja nähden uusia hienoja juttuja.
Vaikka tietenkin matka itseeni jatkuu koko loppuelämäni ajan, olen kuitenkin päässyt oivaltamaan jo ne nuoruuden tuoman identiteettikriisin vastaukset ja osaan vastata kysymykseen "kuka minä olen" itseä tyydyttävällä vastauksella. Ja siitä olen aika pirun ylpeä.
 |
| WHI:n viisauksia |
