Vaikka olen onnellinen tämän hetkisestä elämäntilanteestani (minulla on opiskelupaikka, kämppä, töitä nyt sekä kesälle, sekä yks unelmistani ehkä toteutuu ens syksynä) on mulla ikävä tuota aikaa. Sitä aikaa kun asuit kotona, mutta olit itsenäinen. Sitä aikaa kun kavereiden kanssa suunniteltiin mitä tehdään viikonloppuna ja sitä aikaa kun viikonloppu tarkoitti sunnuntai-iltapäivään asti viikonloppua eikä koulutehtävien tekoa ja netflixin katsomista.
 |
| Orjana 4 vuotta sitten :o |
Mulla on ikävä sitä selkärankaista itseäni, joka sai itsensä aamulla helposti sängystä ylös, ryhtyi lukemaan kirjoituksiin aamupalan jälkeen tai joka kiltisti koulun jälkeen istui kirjoituspöydän ääreen laskemaan matikan tehtäviä ja kirjoittamaan sitä äikän esseetä. Oikein tekee pahaa katsella tätä selkärangatonta itseäni, joka on tämänkin päivän kuluttanut Netflixin ja Mahjong-pelin kanssa. Mistäköhän löytäisin sen vanhan itseni?
Mutta toisaalta se kaksi tai kolme vuotta nuorempi Mari, ei tiennyt mitään niistä mahtavista ihmisistä, joita oon tavannut. Se Mari ei voinut vain tekstata naapurissa asuvalle kaverilleen, että lähdetäänkö kahville puolen tunnin päästä. Se Mari ei osannut niin paljon asioita ravintola-alasta ja ravitsemispalveluista kuin tämä Mari.
 |
| Oldenburgissa 3,5 vuotta sitten :o |
Joten ehkä pitää vaan katsoa tätä päivää ja jättää ikävöinnit taka-alalle. Totta kai se kuuluu asiaan ja niin varmaan moni muukin entinen lukiolainen muistelee kaiholla omia lukioaikojaan kun näkee uusien abien heittelevän karkkia rekasta tai wanhojen päivittävän uusia profiilikuvia hienoissa mekoissaan ja puvuissaan. Ja hei, mä olen korkeakoululainen, joka omistaa opiskelijahaalarit ja joka voi huoletta keskiviikkoisin mennä viihteelle ja voida torstaiaamuna huonosti!
