Viimeiset tunturiseikkailut

Elämä on ollut niin haipakkaa, ettei oo ehtinyt edes blogia kirjoittaa ja päivittää. Viimeiset kaksi viikkoa on ollut tosiaan yhtä hulinaa sisältäen muun muassa töitä, kirpparipöytää, veljen ja muiden sukulaisten pikavierailua, muuttopakkailuja sekä kolme viimeistä tunturiseikkailuani.

Viime torstaina otimme kaverin kanssa suunnaksi Rukan. Tämä reissu oli suunniteltu ja sovittu jo aikoja sitten, mutta sitten työvuorot meinasi hieman muuttaa suunnitelmia. Joka tapauksessa matkaan päästiin niinkuin oli suunniteltukin.

Rukalla kävimme pulkkamäessä, kun kumpikaan meistä ei ollut tänä talvena vielä käynyt sitä tekemässä. Tämän jälkeen nautimme saunan löylyistä hotellin yleisessä saunassa ja illalla hotellin ravintolan kautta Pisteeseen kuuntelemaan iki-ihanaa Elastista.

Pitkästä aikaa siis livekeikalla ja eihän sitä Elastista voi mitenkään muuten kuunnella kuin tietenkin eturivistä. Oli kyllä niin hyvä keikka ja tuli todettua että tuosta oli aivan liian pitkä aika. Kunhan elämä tästä taas vakiintuu, pitää alkaa taas katsella minne päin ja milloin lähtis keikkoja kiertelemään.

Seuraavana päivänä hotellin aamiaisella Ela istui DJ:neen viereisessä pöydässä, mutta olimme kohteliaita emmekä menneet häiritsemään heidän aamupalahetkeään. Hieman univelkaisena ja itse ainakin aavistuksen krapulaisena kävimme gondolilla Rukatunturin huipulla ja kävimme kävelylenkillä tsekkaa muun muassa Rukan hiihtostadionin. Sitten takaisin Rovaniemelle ja laukun purkaminen.

Lauantaina kävin töissä pyörähtämässä ja hieman extemporesti suuntasin sitten Äkäslompoloon. Tätini oli siellä tämän viikon kavereidensa kanssa ja olin pari vuotta sitten heidän mukanaan. He sitten kutsuivat minut käymään mikäli aikatauluihin sopisi. Yksi asia mikä tähän asti oli jäänyt Lapista kokematta oli Äkäslompolon ladut ja Kesänginkeitaan letut, joten korjasin tämän asian sitten viikonloppuna.

Lauantai-iltana löysin myös itseni taas Pirtukirkosta. Sunnuntain 18 kilometrin hiihtolenkin, herkullisten lettujen, saunan ja hyvän ruoan jälkeen suuntasin sitten Rovaniemelle ja purin toisen kerran laukun kolmen päivän sisällä.

Maanantaina piti hoitaa asioita Rovaniemellä muun muassa pesukoneen ostaja haki koneen itselleen ja sitä ennen piti pestä viimeiset koneelliset pyykkiä. Kun työkaveri pääsi kolmen jälkeen töistä, otimme auton jälleen allemme ja suuntasimme Leville!

Levillä olimme yötä Hullussa Porossa. Meillä oli tiistaina toinen yhteinen vapaa viiden kuukauden aikana, joten eihän sitä nyt Rovaniemelle voinut jäädä viettämään. Ilta meni Levin ravintoloita ja baareja kierrellessä ja seuraavana päivänä hieman huonovointisena suunnaksi Ylläs ja päivä rinteeseen.

Nyt voin kokemuksesta sanoa, että krapulaisena laskettelu ei ole kovin maukasta puuhaa. Sää oli täydellinen ja rinteet hyvässä kunnossa, mutta hissimatkat ylös ei ollut kovin mukavia. No kuitenkin tuli tänä talvena laskettua kunnolla Ylläksen rinteitä, kun viimeeksi kun yritimme kahden kaverin kanssa, oli lumipyry ja vain kaksi sompahissiä auki...

Kun toissailtana palasimme Rovaniemelle, totesin mun tunturiseikkailujeni tällä kertaa olevan siinä. Huomenna on mun viimeinen työpäivä ja viikonloppuna pakkaan omaisuuteni kahteen henkilöautoon. Maanantaina alkaa matka alaspäin ja mä palaan takaisin kotiin... <3

Ruka

Äkäslompolo

Ylläs

46 tuntia ilman puhelinta

Koin viime viikonloppuna nykyihmisen pahimman painajaisen, nimittäin elin 46 tuntia ilman puhelinta. Lauantaina ennen työvuoroa puhelin sammui eikä enää käynnistynyt ja jouduin odottamaan maanantaihin, että saan puhelimen huoltoon ja varapuhelimen. Näin ollen ilman puhelinta piti olla lähes kaksi vuorokautta. Onneksi tietokoneella pääsi facebookiin ja sähköpostiin ilmoittamaan tärkeimmille, ettei saa yhteyttä.

Vieläkin elän ilman whatsappia ja instagramia puhelimessa, mutta onneksi pääsen niihin kuitenkin tietokoneen ja tabletin kautta. Silti kun töihin meen, olen pelkästään perinteisten puhelinsoittojen ja tekstiviestien varassa ja se on outoa.

Tämä tapaus sai mut miettimään enemmän sitä, että miten paljon olemme nykypäivänä riippuvaisia puhelimesta. Ei pelkästään se, että pitäis olla jatkuvasti tavoitettavissa (mikä toisaalta tällaiselle kaukana kaikista tärkeistä ja yksin asuvalle on ihan hyvä asia), mutta puhelimessa on niin paljon muutakin. Siinä on herätys seuraavalle päivälle, siihen tallentaa muistioihin päivän mittaan muistettavia asioita ja sillä etsii tietoa.

Kun muutin Rovaniemelle, jouduin hyväksymään sen asian, että virtuaaliystävyys on minulle täällä arkipäivää ja muutenkin, kun kaikki kaverit lähti taas kerran ympäri Suomea, on sosiaalinen media ratkaisu yhteydenpitoon. Siksi nyt, kun en pysty olemaan ihmisiin samalla tavalla kontaktissa kuin ennen, tuntuu vielä enemmän yksinäiseltä. Onneksi tähän saumaan sattui hyvin ehkä kiireisin ja sosiaalisin viikkoni täällä Pohjoisessa....

On pelottavaa, miten paljon tuo älypuhelin on osa meidän arkipäiväämme ja miten avuttomaksi se saa ihmisen, kun sitä ei sitten jostain syystä enää olekaan. Mut onneksi itselläni oli kuitenkin sen verran maalaisjärkeä ja luonnollista selviytymiskykyä, että en ihan toimettomaksi mennyt ja pystyin kuitenkin elämään, käymään töissä ja olemaan muutenkin melko normaali sen 46 tunnin aikana, jonka puhelimeni oli mykkänä.

Myös siihen, että olen koukussa instagramin selailuun ja koen, että kaikki tärkeät hetket pitäisi sinne postata, oli hyvä herätys tämä puhelimen rikkoutuminen. Ei sitä jokaista elämänsä hetkeä tarvitse taltioida ja raportoida. Olen jo perus snäppäilyjä ja ihan kuvienkin ottamista alkanut vähentää, koska tajusin että elämästä jää nauttimatta niin paljon, jos miettii vain somepäivityksen tekstiä.

Mutta toisaalta some on myös tapa ilmaista itseämme ja kertoa meistä toisille. Itse koen jollain tavalla instagram feedini kertovan ihmisille siitä kuka olen, mitä tykkään tehdä ja millainen olen. En postaa selfieitä tai maisemakuvia sen takia, että kalastelisin tykkäyksiä tai haluaisin kehuskella elämälläni. Postaan sen vain siksi, että siitä tulee itselleni hyvä mieli. Ihan samalla olen kirjoittanut tätä blogia ihan vain sen takia, että haluan kirjoittaa näistä ajatuksista ja elämäni hetkistä jonnekin. Jonnekin muualle kuin tietokoneen tiedostoihin tai puhelimen muistiinpanoihin.

Lähes kaksi vuorokautta ilman puhelinta ja vähintään viikko ilman instagramia ja whatsappia puhelimessa on siis ihan hyvä ja herättelevä kokemus. Voin myös sanoa, että kyllä sen kestää ja ei siihen kuole :D

From: we<3it

Paluu teinivuosilta tuttuihin maisemiin

Seuraava kohde Pohjoisen Suomen valloituksessani oli perjantaina ja lauantaina Kiilopää ja Saariselkä. Hieman extemporesti lähdin matkaan perjantai-aamulla kun satuin heräämään aiemmin kuin ajattelin ja varuilta nappasin sitten mukaan kamppeet yöpymistä varten. Alun perin Saariselän reissun olin suunnitellut tekeväni lauantaina päiväreissuna.

Matkaan siis lähdin mun seikkailijareppu selässäni (Amsterdamista ostettu kukkareppu, joka mukanani oon seikkaillut ensin Hollannissa, sitten Juva-Seinäjoki välillä ja nyt Lapissa), molemmat sukset ja monot auton takakontissa ja aamutee keep cup mukissa. Kun Radio Suomirock lakkasi kuulumasta, vanha kunnon Irwin Goodman soimaan.

Ekana pysähdyspaikkana oli legendaarinen ja nostalginen Tievatupa, jossa kävin juomassa päivän toisen kupillisen teetä katsellen maisemia, joita en ollut nähnyt kuuteen vuoteen. Kaikki kesien 2013, 2012 ja 2011 jättämät muistot tulvahti mieleen. Tievatupa oli pakollinen pysähtymispaikka sen takia, että viime aikoina elämääni pohtiessani, olen tajunnut että ilman rippileiriä siellä, mä en olisi tässä. Se paikka muutti elämäni ja minut.

Sitten alkoi mietityttää se, että kannattaisiko jäädä yöksi ja huomasin kyltin Suomen Latu Kiilopäästä, jossa oli majoituksen symboli. Paikan nimi Googleen ja tämä kertoi niillä olevan myös hostellihuoneita hotellihuoneiden lisäksi. Sinne siis kysymään vapaata paikkaa ja olikin sopivasti yksi vapaana. Tukikohdaksi sitten valikoitui se ja perjantain hiihtolenkki suuntautui Kakslauttaselle. Illalla saunan, pizzan ja hyvän kirjan jälkeen kävelin päärakennukselta huoneeseeni katsellen tähtitaivasta ja revontulia.

Lauantaipäivä valkeni erittäin kauniina aurinkoisena mutta kylmänä päivänä, mutta kun edellisenä iltana olin päättänyt rinteeseen mennä, sinnehän mentiin. Päällä tosin oli pikkasen liian vähän sillä sen kolmen tunnin aikana jonka rinteessä olin, piti käydä kahdesti lämmittelemässä rinnekahvilassa ja silti olin jäässä kun sukset auton perälle takaisin laitoin. Kauniit maisemat siellä kyllä oli!

Toinen legendaarinen paikka tällä alueella oli tietenkin tavaratalo Kuukkeli, jossa kävin syömässä. Riparilla siitä kaupasta kannettiin bussiin kasa herkkuja, joita sitten omassa huoneessa syötiin aina kun karkinhimo iski. Sitten Toyotan nokka kohti takaisin Rovaniemeä ja arkea. Kämpillä odotti vanhat tiskit ja pyykkivuori...